Työkaverilla on syöpä – kysy kuulumisia, älä pelkästään sairaudesta

Osallistu

Sairastuneen työkaverin kohtaamiseen ei ole yleispäteviä ohjeita. Tärkeintä on muistaa, että hän on sama ihminen kuin ennenkin. Työyhteisön ja työterveyshuollon kannattaa pitää häneen yhteyttä myös sairausloman aikana.

Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään jossain elämänsä vaiheessa. Vuosittain Suomessa todetaan noin 33 000 syöpää, ja lähes kaksi kolmesta sairastuneesta paranee.

”Syövästä pitäisi puhua enemmän nimenomaan niin, että se koskettaa monia eikä siihen kuole”, sanoo Tuuli Mähönen.

Mähönen toimii työelämäkoordinaattorina Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen ja Suomen Syöpäpotilaat ry:n hankkeessa Elossa ja osallisena, myös työelämässä. Hän tapaa syöpään sairastuneita yksilöohjauksessa ja vetää syöpäpotilaiden vertaisryhmiä, joiden tarkoitus on tukea työhön palaamista ja työssä jaksamista.

Kun Mähönen pohtii asiakkaiden kanssa työhön paluuta, esiin nousee usein, että työterveysneuvottelu jännittää. Työpaikan työkyvyn tuen mallissa kuvataan, milloin neuvottelu järjestetään ja mitä se sisältää.

”Yleensä asiakkaan jännitys johtuu tiedonpuutteesta. Pelkoon auttaa se, että käymme yhdessä läpi neuvottelun perusteita, työntekijän oikeuksia ja tavoitteita.”

Mähösen mukaan työhön paluu sujuu hyvin, jos työ tarvittaessa joustaa. Pitkältä sairauslomalta palaava voi tarvita työajan lyhentämistä, uudenlaisia työtehtäviä, lisää etätyötä, pidempiä taukoja tai muuta työn muokkausta.

Puhelu työterveyshoitajalta?

Syöpäpotilaan onnistunut paluu työelämään on paljon muutakin kuin työnkuvan tai työajan joustoa.

On tärkeää, että tieto kulkee työntekijän, syöpää hoitavan tahon ja työterveyshuollon välillä. Työterveyshuollon on hyvä olla tietoinen tilanteesta, vaikka vastuu syövän hoidosta on muualla.

Monet Tuuli Mähösen tapaamat syövän sairastaneet ovat kertoneet, että he toivoivat työterveyshuollon pitävän yhteyttä jo sairausloman aikana. Mieluiten yhteyttä voisi ottaa työterveyshoitaja puhelimitse.

”Minä näen tässä kehittämisen paikan. Työterveyshoitajilla voisi olla kysymyslista tai ohjenuora, mitä sanoa syöpäpotilaalle, mitä ottaa puheeksi ja miten kysyä vointia oikealla tavalla, ehkä myös työhön paluu huomioiden.”

Yhteydenpito viestii välittämisestä

Miten työyhteisön pitäisi suhtautua sairastuneeseen?

Tuuli Mähönen on huomannut, että asiakkaiden vastaus lähes aina on ”normaalisti”. Sairastunut haluaa tulla kohdatuksi samana ihmisenä kuin ennenkin, ei pelkkänä syöpäpotilaana. Toki ymmärrystä ja empatiaa kaivataan.

Yhteydenpito työpaikan kanssa sairausloman aikana helpottaa myös työhön paluuta. Vähintään esimiehen puhelu on tarpeen, mutta työkaveritkin voisivat soittaa.

”Tietysti sairastuneet ovat erilaisia, samoin työpaikan ihmissuhteet. Kannustan siltti soittamaan, sillä eihän puheluun ole pakko vastata”, Mähönen miettii.

”Vaikka rankoissa hoidoissa käyvä ei jaksaisi vastata puhelimeen, hänestä voi tuntua hyvältä jo sekin, että näkee työkaverin soittaneen. Tietää, että välitetään.”

Sairaus voi vaikuttaa pitkään

Työelämäkoordinaattori Tuuli Mähönen haluaa nostaa esille myös sen, että monilla syöpään sairastuneilla on hoidoista tai itse sairaudesta johtuvia pitkäaikaisvaikutuksia. Nekin tulisi muistaa työelämään palatessa.

”Esimerkiksi niin sanotuista sytoaivoista puhutaan liian vähän, mutta tutkimusten mukaan sytostaattihoidot voivat vaikuttaa muun muassa muistiin ja keskittymiskykyyn”, Mähönen sanoo.

Hän toivoo, että syöpäpotilaat saisivat työterveyshuollosta apua pitkäaikaisvaikutuksiin matalalla kynnyksellä ja tarpeeksi pitkään.

”Jotkut kantavat syöpää mukanaan loppuelämän. Työterveyshuolto tarvitsee yhä paremmat valmiudet kohdata syöpä ja sitä sairastavat.”

Sama ihminen kuin ennenkin

“Työkaverin sairastuminen on aina yksilöllinen ja ainutkertainen tilanne. Siihen vaikuttavat muun muassa sairastumisen ajankohta, sairauden vaihe ja monet muut asiat”, sanoo työterveyspsykologi Tiina Koivisto Työterveyslaitoksesta.

Työkaverin sairastuminen koskettaa koko työyhteisöä, mutta eri tavoin. Sairastunut työkaveri voi olla paitsi läheinen työkaveri myös tärkeä ystävä, toiselle taas etäisempi työyhteisön jäsen.

Sairastuneen kohtaamiseen ei voi antaa yleispäteviä ohjeita. Ensisijaista on muistaa, että kollega on sama ihminen kuin ennenkin.

  1. Kuuntele aktiivisesti. Pienet eleet ja ilmeet kertovat, että välität. Tärkeää ei ole se, mitä itse olet seuraavaksi sanomassa.
  2. Kysy kuulumisia. Joskus sairastunut haluaa kertoa sairaudestaan, joskus taas muista asioista. Älä siis kysy pelkästään sairaudesta.
  3. Osoita myötätuntoa. Kun työkaveri sairastuu, moni kokee hämmennystä ja avuttomuuden tunnetta. On vaikea pukea sanoiksi, mitä mielessä liikkuu. Joskus riittää, että sanoo: En tiedä, mitä sanoisin. Myös hiljaisuus on hyväksyttävää, aina ei tarvitse puhua.
  4. Ole läsnä ja kohtaa. Jos kohtaamisen jälkeen pelkäät sanoneesi jotain loukkaavaa, kannattaa palata asiaan ja pahoitella. Useimmat asiat selviävät kyllä puhumalla.
  5. Ota yhteyttä. Vaikka vakavasti sairastunut ei ehkä jaksa itse kirjoittaa tai soittaa, hän todennäköisesti ilahtuu yhteydenotostasi. Joskus pelkkä puheluun vastaaminen voi olla liikaa vaadittu. Saapunut puhelu kuitenkin viestii välittämisestä ja siitä, että työyhteisö odottaa häntä takaisin.
  6. Ole ymmärtäväinen. Pidä mielessä ja ymmärrä, että sairastuneen mieliala ja vointi voivat vaihdella päivästä toiseen.
  7. Salli yksityisyys. Työkaverin päätös olla puhumatta sairaudestaan on hänen valintansa, jota tulee kunnioittaa. Jos sairaudesta liikkuu huhuja eikä hiljaisuus tunnu luontevalta, voi asiasta hyvin kysyä suoraan. Pitääkö tällainen ikävä tieto paikkansa? Voit kysyä, haluaako työkaveri kertoa asiasta.
  8. Kunnioita sairastuneen arviointikykyä. Anna työkaverisi itse määritellä, mihin hänen voimavaransa työssä riittävät ja mihin eivät. Jos työtehtävien muokkaus on tarpeen, siitä sovitaan esimiehen kanssa. Tässä työterveyshuolto on hyvä tuki.

Sinikka Tierna @TiernaSi

Lisää tietoa:

Näin esimies voi vaikuttaa työterveysneuvottelun onnistumiseen (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehden juttu)

Kymmenen kysymystä työn muokkauksesta (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehden juttu)

Esihenkilön tietopaketti sairastuneen työntekijän kohtaamiseen ja tukemiseen (Minä, syöpä ja työ -hanke, Suomen Syöpäpotilaat ry, 2019)

Toimituksemme suosittelee

Tutustu myös:
Kommentointi (1)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Kommentit (1)

Kukko |

Henkilöstöjohtaja ei ole vuodenkaan työskentelyn jälkeen ottanut yhteyttä ja toivottanut tervetulleeksi. Sen sijaan tuli ilmoitus, että työni on jatkossa osa-aikaista.

Tuoreimmat jutut

Petäjävedellä sijaitsevan päiväkodin työntekijät keksivät uuden tavan antaa mukavaa palautetta toisilleen. He askartelivat mitalin muotoisia kartonkipohjia, joihin voi kirjoittaa kiitokset työkaverille. Niille on kahvihuoneessa oma mitaliseinä.

Tämä on esimerkki siitä, mitä työhyvinvoinnin tutkijat kutsuvat ”työn sosiaalisten voimavarojen tuunaamiseksi”. Tuunaaminen tarkoittaa oman työn aktiivista, oma-aloitteista muokkaamista ja kehittämistä.

Kunnan työntekijöistä tuli työnsä tuunaajia kaksi vuotta sitten. Silloin koko henkilöstölle tarjottiin mahdollisuus osallistua Työterveyslaitoksen kehittämään Työn imua työtä tuunaamalla -verkkovalmennukseen.

Kyse oli Työterveyslaitoksen toteuttamasta ja Työsuojelurahaston rahoittamasta tutkimuksesta, jossa selvitetään verkkovalmennuksen vaikuttavuutta.

Alustavien tulosten mukaan työn tuunaamista voi oppia verkkovalmennuksessa ja työn tuunaaminen parantaa työn imua eli työhyvinvointia. Viimeiset päätulokset julkaistaan hankkeen päättyessä kesäkuussa 2021.

Kunnan strategia kannustaa kehittämään

Petäjäveden kunnan hallintojohtaja Anni Hakala kertoo, että verkkovalmennukseen ja tutkimukseen osallistuminen väritti henkilöstön koko vuotta 2019. Valmennukseen tuli käyttää vähintään tunti viikossa, ja työntekijät osallistuivat siihen aktiivisesti.

Hallintojohtaja puolestaan piti henkilöstön ajan tasalla, teki tiivistä yhteistyötä tutkijoiden kanssa ja hoiti muun muassa kyselyihin ja mittauksiin liittyviä käytännön järjestelyjä.

Petäjävesi lähti mukaan tutkimukseen, koska kunnassa haluttiin parantaa työhyvinvointia ja johtamista. Rohkeus kehittää on kirjattu myös kunnan strategiaan. Hakalan mukaan rohkeudella tarkoitetaan uskallusta olla avoin uudelle ja halua kehittää työtä.

”Aiomme jatkaa tuunaamisen parissa vastedeskin. Kyse on perusasioista, jotka eivät koskaan tule täysin valmiiksi.”

Kuinka kohdata työkaveri arvostaen?

Petäjävedellä toimii tyhy-ryhmä, jossa on parikymmentä jäsentä eri työyksiköistä. Työn tuunaamisen näkökulmaa pidetään säännöllisesti esillä työhyvinvointitaitojen vuosikellon avulla.

”Ideoimme vuosikellon sparrauksessa, jonka Työterveyslaitoksen asiantuntija piti ryhmällemme. Vuosikello on yksi tapa saada ihmiset mukaan työhyvinvoinnin kehittämiseen”, Anni Hakala sanoo.

Vuosikellon teemoja ovat olleet esimerkiksi työkaverin kohtaaminen, kuunteleminen, asioiden ottaminen puheeksi ja myönteisen palautteen antaminen.

Teemat vaihtuvat noin kuukausittain, ja niitä pohjustetaan sähköisessä henkilöstökirjeessä. Ideoita ja vinkkejä jaetaan, ja sitten kukin työyksikkö käsittelee aihetta omalla tavallaan.

Työn tuunaamisesta työkaluja poikkeusaikoihin

Petäjävedellä tuunaustutkimukseen osallistuminen teki aikoinaan näkyväksi, että kunnassa tehtiin jo ennestään monia työhyvinvointia edistäviä asioita.

”Verkkovalmennus vahvisti niitä osaltaan ja sai huomaamaan, että aika pienilläkin keinoilla voi vaikuttaa omaan työhönsä”, Anni Hakala sanoo.

Tutkimuksen mukaan työntekijät innostuivat tuunaamaan varsinkin työnsä sosiaalisia voimavaroja. Se tarkoitti esimerkiksi tiimityön lisäämistä, palautteen antamista ja pyytämistä, asiakkaiden huomioimista yksilöinä ja sitä, että lähtee lounaalle välillä erilaisissa pöytäseurueissa.

Tutkimusvuoden jälkeen kuntaa koetteli vesikriisi, ja koronapandemia on tietysti vaikuttanut jokaiseen työntekijään.

”Minusta työn tuunaamisesta on saatu hyviä työkaluja myös tällaisiin poikkeuksellisiin aikoihin”, Hakala sanoo.

Työhygieenikko ei ole henkilö, joka patistaa työntekijöitä käsipesulle. Hänen työsarkaansa ei ole myöskään elintarvikkeiden puhtaudesta huolehtiminen.

Erikoistutkija Milja Koponen Työterveyslaitoksesta tietää, että työhygienia-sana voi herättää vääriä mielikuvia. Hän toimii Suomen työhygienian seuran puheenjohtajana ja on omassa työssään tekemisissä kemikaaliturvallisuuden kanssa.

Tuotepäällikkö Mauri Mäkelä vastaa Työterveyslaitoksen työhygieenisistä palveluista ja tekee työhygieenisiä selvityksiä itsekin.

Esitimme Koposelle ja Mäkelälle kuusi kysymystä työhygieniasta:

1. Mitä työhygienia on?

Työhygienian avulla selvitetään fyysisen työympäristön fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia vaaroja. Fysikaalisia vaaroja ovat esimerkiksi melu ja tärinä. Kemialliset vaarat liittyvät kemikaaleihin ja pölyihin ja biologiset vaarat erilaisiin bioaerosoleihin, kuten mikrobeihin.

Selvittämisen lisäksi työhygieenikot pyrkivät myös poistamaan havaitsemansa vaarat. Tavoitteena on, etteivät fysikaaliset, kemialliset tai biologiset haitat vaaranna työntekijän terveyttä eivätkä aiheuta epämukavuutta tai vähennä työhyvinvointia.

Työhyvinvointinäkökulmasta on tullut entistä tärkeämpi. Ei ole riittävä tavoite, että työntekijät jäävät eläkkeelle ilman ammattitautia tai että haitallisten aineiden pitoisuudet pysyvät työympäristössä niukin naukin raja-arvojen alapuolella.

2. Mistä sana työhygienia on peräisin?

Se on ollut paras mahdollinen käännös englannin kielestä. Brittienglannissa puhutaan ”occupational hygienestä” ja amerikanenglannissa ”industrial hygienestä”.

3. Miksi työpaikalla tehdään työhygieeninen selvitys?

Työturvallisuuslain mukaan työnantaja on vastuussa siitä, että työpaikalla tehdään riskinarviointi. Työhygieenisten selvitysten avulla voidaan saada riskinarviointiin tärkeää tietoa.

Työympäristön yleinen epäsiisteys voi kertoa siitä, että työntekijät altistuvat haittaa aiheuttaville aineille. Kaikkia altisteita ei kuitenkaan pysty näkemään, haistamaan eikä muutenkaan toteamaan ilman työhygieenisiä mittauksia.

Yksi esimerkki tästä on kvartsipöly. Rakennustyömaalla voi olla paljon pölyä, mutta siellä ei ole kvartsia ollenkaan. Toisaalta kvartsia voi olla paljon sellaisella työmaalla, jossa pölyä on vähän. Asian pystyy selvittämään vain ottamalla näytteitä monesta paikasta.

4. Onko työhygieenikon työ mittausten tekemistä?

Mittaukset ovat tärkeä osa työhygieenikon työtä. Hän voi tutkia esimerkiksi hitsaajan altistumista nikkeli-, magnaani- ja kromihuuruille.

Sitä varten työhygieenikko kerää ilmanäytteitä hitsaajan hengitysvyöhykkeeltä sekä työpisteen ja hitsaushallin ilmasta. Näytteet tutkitaan Työterveyslaitoksen laboratorioissa.

Työhygieenikko käyttää mittauksia samaan tapaan kuin lääkäri hyödyntää työssään laboratoriokokeiden tuloksia. Pelkästään potilasta katselemalla lääkäri ei välttämättä pysty sanomaan, mikä paikka tältä on menossa rikki.

Mittausten tekeminen on silti vain osa työhygieenikon työtä. Jo ennen työpaikalle menoa hän paneutuu siihen, mitä yrityksessä tehdään ja miten työprosessit etenevät. Työpaikalla hän tutustuu työoloihin keskustelemalla esimerkiksi työsuojelupäällikön, työnjohtajan ja työntekijöiden kanssa.

Mittauksia tärkeämpiä ovat työhygieenikon antamat suositukset siitä, mitä työpaikalla kannattaa tehdä tilanteen parantamiseksi.

Työhygieenikon tärkeimpiä yhteistyökumppaneita on työterveyshuolto.

5. Mikä on työhygieenikon tärkein työväline?

Tähän voisi vastata, että vankka osaaminen ja näytteenottopumppu. Työterveyslaitoksen työhygieenikoille tärkeitä työvälineitä ovat myös läppäri ja auto. Porukka ajaa suunnilleen 5000–10000 kilometriä vuodessa.

Työhygieenikkomme työskentelevät Oulusta, Kuopiosta, Lappeenrannasta, Helsingistä, Turusta ja Tampereelta käsin. Esimerkiksi Oulun työhygieenikot liikkuvat Vaasa–Jyväskylä–Iisalmi-linjalta aina Kittilään asti.

6. Millainen koulutus työhygieenikoilla on?

Työhygieenikoilla on akateeminen tai tekninen pohjakoulutus. Heidän joukossaan on muun muassa kemistejä, fyysikoita ja insinöörejä.

Suomessa ei ole kokonaista työhygienian tutkintoa, joten ei ole mahdollista valmistua suoraan työhygieenikoksi. Työhygieniaa voi opiskella Itä-Suomen yliopistossa.

Työterveyslaitoksessa uudet työhygieenikot työskentelevät alussa työparina kokeneen kollegan kanssa. Ammattitaito karttuu pikkuhiljaa. Suoraan koulunpenkiltä tehtävään ei ole vielä valmis.

Moni kokenut työhygieenikko on myös tehnyt väitöstutkimuksen ja jakaa osaamistaan työolosuhteiden tutkimushankkeissa ja uuden työhygieenikkosukupolven kouluttamisessa.

Suomen työhygienian seura edistää sitä, että maahamme saataisiin tulevaisuudessa sertifioituja työhygieenikoita, joiden ammattitaito on todennettu.

Se tulee olemaan merkittävä parannus. Vähän kärjistäen voisi sanoa, että nykyisin kuka tahansa voi kutsua itseään työhygieenikoksi.

Ari Rajamäki käveli Turun telakan pääportista sisään vuonna 1975. Hän oli 19-vuotias ylioppilas, jolle telakalla työskentelevä isä oli järjestänyt kesäpestin.

”Suunnitelmissani ei ollut jäädä telakalle töihin, mutta kesätyöni jatkui lopulta 45 vuotta.”

Rajamäki aloitti Wärtsilän omistamassa yrityksessä ja jäi tämän vuoden alussa eläkkeelle saksalaisen Meyerin omistamasta yhtiöstä.

Hän teki pitkän uran työsuojelutehtävissä – ensin työsuojeluasiamiehenä, sitten 18 vuotta työntekijöiden päätoimisena työsuojeluvaltuutettuna ja lopuksi työturvallisuusasiantuntijana. Niiden vuosien aikana työsuojelussa edettiin vastakkainasettelusta yhdessä tekemiseen.

Tunnustuksena työturvallisuuden pitkäjänteisestä edistämisestä Nolla tapaturmaa -foorumin ohjausryhmä on antanut Rajamäelle Jorma Saari -palkinnon.

Työsuojelu-ura alkoi vahingossa

Nuori asentaja tempautui työsuojeluhommiin sattumalta. Kerran kun hän oli palaamassa ruokatunnilta laivaan, kolme miestä piti kokousta asentajien tukikohdassa.

”Silloinen luottamusmies huusi minut paikalle ja sanoi, että minusta tulee konevarustelun työsuojeluasiamies. Olin hidas kieltäytymään, joten työsuojelu-urani alkoi siitä”, Ari Rajamäki muistelee.

Hänen mukaansa työsuojelua leimasivat 1970-luvulla politikointi ja epäluottamus. Jotkut työnantajat pitivät työturvallisuutta ylimääräisenä kustannuseränä, ja työsuojeluvaltuutettujen työtä saatettiin jopa hankaloittaa. Myös osa työntekijöistä koki työsuojelun tarpeettomaksi.

”Telakalla oli vielä vanhoja sodan käyneitä miehiä, jotka olivat katselleet kiväärinpiippua toisesta suunnasta. Riskinotto kuului kulttuuriin. Pahimpien jäärien mielestä kovat jätkät eivät suojaimia tarvinneet.”

Toimivat henkilösuhteet tavoitteeksi

Suhtautuminen työturvallisuuteen parani hiljalleen. Ari Rajamäen mielestä siihen vaikuttivat yhteiskunnan yleisen ilmapiirin muuttuminen ja turvallisuusmääräysten tiukentuminen.

Kun suojalasien käytöstä tuli pakollista ja ne annettiin tarvitsijoille työnantajan puolesta, telakan silmätapaturmat vähenivät dramaattisesti.

Varusteiden ja suojainten kehitys on ollut huimaa:

”Aikoinaan jalassa pidettiin jotain tennareita tai linttaan astuttuja vanhoja tanssikenkiä. Turvakengätkin olivat alkuun paksuja klohjoja. Nykyiset turvajalkineet ovat kuin eri maailmasta.”

Rajamäki valittiin työntekijöiden työsuojeluvaltuutetuksi vuonna 2000. Hän asetti omaksi tavoitteekseen henkilösuhteiden palauttamisen asiallisiksi ja toimiviksi. Niihin aikoihin telakalla aloitti myös uusi työsuojelupäällikkö, ja kaksikon yhteistyö sujui alusta lähtien hyvin.

”Meillä oli yhteinen maali. Turha riitely pienistä asioista loppui.”

Kielitaitoinen valtuutettu istui hallituksessa

Vuosien varrella telakan omistajat vaihtuivat. Omistajia olivat muun muassa norjalainen Kvaerner ja korealainen STX Shipbuilding. Norjalaiset olivat työturvallisuudessa ehkä vuosikymmenen edellä suomalaisia, mikä vauhditti kehitystä Turussakin.

Työsuojeluvaltuutetulle oli eri yhteyksissä hyötyä kielitaidostaan, joka on peräisin lukion kielilinjalta. Hän istui kymmenen vuotta yhtiön hallituksessa henkilöstön edustajana.

”Siinä tuli nähtyä yritysmaailmaa, eri johtaja ja kansallisuuksia. Hallituspaikka antoi selkänojaa myös työsuojelutyölle.”

Oman työpaikkansa lisäksi Ari Rajamäki on edistänyt työturvallisuutta esimerkiksi metallialan työalatoimikunnassa ja Työterveyslaitoksen koordinoimassa Nolla tapaturmaa -foorumissa eli Nolliksessa. Verkostoon kuuluu 450 jäsentyöpaikkaa.

”Nolliksessa saa tavata ihmisiä eri toimialoilta ympäri Suomen. Sitä parempaa oppimisympäristöä ei olekaan. Jos Nollista ei olisi, se pitäisi keksiä uudelleen.”

Ihmisiin tutustuminen parasta työssä

Vaikeimmat ajat Ari Rajamäen uralla liittyvät henkilöstön isoihin irtisanomisiin ja lomautuksiin:

”Joskus 2010-luvun alussa telakalla ei ollut muuta toimintaa kuin se, että naakat ja varikset tappelivat parhaista räystäspaikoista. Meitä ei ollut töissä kovin paljon muita kuin pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu.”

Parasta työssä ovat aina olleet ihmiset. Enimmillään Rajamäki toimi noin 1700 työntekijän valtuutettuna. Uusiin laivanrakentajiin pääsi tutustumaan jo heidän koulutusaikanaan:

Telakalla on oma Laivanrakennusoppilaitos, jossa työsuojeluvaltuutettu kävi puhumassa työturvallisuudesta ja työsuojelutoiminnasta. Se oli hyvä tilaisuus vaikuttaa seuraavaan sukupolveen.

Joskus Rajamäki kiinnitti huomiota nuorten tulokkaiden totisuuteen. Hänen mottonsa on ”tosissaan mutta huumorilla”: asialliset hommat tehdään tosissaan, mutta ei unohdeta huumoria.

”Minusta työelämässä on vakava tilanne, jos huumori loppuu.”

Puheet ja teot samassa linjassa

Ari Rajamäki ei ole katunut päivääkään, että tuli aikoinaan lähteneeksi työsuojelutehtäviin. Hänestä työturvallisuuden yhteinen edistäminen perustuu luottamukseen:

Luottamuksen voi menettää vain kerran. Puheiden ja tekojen pitää vastata toisiaan. Jos jotain luvataan, se pidetään – tai sitten selitysten pitää olla erittäin hyvät.

Hiljattain Rajamäki käveli viimeistä kertaa ulos Turun telakan portista. Omien sanojensa mukaan hän on nyt huoltosuhteen kuluttajapuolella.

”Horisontti ei ole kadonnut, vieroitusoireita ei ole tullut, mutta ihmisiä on ikävä.”

Kuva: Lavea Media