Työtehtävien priorisointi auttaa ajanhallinnassa – kiireellinen pyyntö ei aina ole tärkein

Osallistu

”Moni huomaa välillä tekevänsä kaikkea ihmeellistä, mikä ei oikeastaan kuulu omaan työhön ollenkaan”, sanoo Minna Toivanen Työterveyslaitoksesta.

Se asia, johon varaa aikaa, todennäköisesti etenee. Siksi työtehtävien priorisoinnilla on vaikutusta, sanoo vanhempi asiantuntija Minna Toivanen Työterveyslaitoksesta.

Toivanen on yksi asiantuntijoista Aika & fokus -ajanhallinnan verkkovalmennuksessa. Hän on myös vetänyt AikaJärjestys asiantuntijatyössä -tutkimushanketta. Siihen liittyneen kyselyn mukaan yli 90 prosenttia asiantuntijoista priorisoi työtehtäviään. Yhtä moni arvioi, että menetelmä auttaa heitä ajanhallinnassa.

Tehtävien asettaminen tärkeysjärjestykseen on hyvä työkalu, kun pitää hallita työpäivänsä rytmiä ja jakaa tehtäviä itselleen.

Priorisointia tehdään esimerkiksi asioiden kiireellisyyden, tärkeyden, kiinnostavuuden tai henkilösuhteiden perusteella. Monissa yrityksissä asiakkaan pyynnöt ajavat kaiken muun ohi.

Eräs tutkimukseen haastatelluista asiantuntijoista kertoi tärkeysjärjestyksestään näin:

Asiakkaan aika tulee ensimmäisenä, lähtee viimeisenä ja määrää eniten. Eli asiakastapaamiset valetaan sementtiin. Sen jälkeen ehkä oma aika ja sisäiset palaverit työkavereiden kanssa tulevat toiseksi kerrokseksi. Poikakaveri tietää olevansa siinä viimeinen, koska tapaamiset hänen kanssaan ovat siirrettävissä ja peruttavissa helpoiten.

Onko pyyntö oikeasti kiireellinen?

Yksi tapa priorisoida on luokitella tehtävät neljään luokkaan kiireellisyyden ja tärkeyden mukaan:

  • kiireelliset ja tärkeät tehtävät
  • kiireelliset ja ei niin tärkeät tehtävät
  • ei kiireelliset mutta tärkeät tehtävät
  • ei kiireelliset eikä niin tärkeät tehtävät

Minna Toivanen pitää nelikentän etuna sitä, että se ohjaa pohtimaan myös asioiden tärkeyttä. Kiireellisiä hommia pidetään helposti tärkeimpinä.

”Vaarana on, että tärkeät mutta aikatauluttomat työt jäävät listan hännille. Meillä tutkijoilla kirjoittaminen on usein tärkeä tehtävä, mutta sillä ei välttämättä ole deadlinea.”

Joskus kannattaa kyseenalaistaa tehtävän kiireellisyys. Vaikka joku pyytää vastausta huomiseksi, se ei automaattisesti tee pyynnöstä tärkeää.

Kiireen ja asetetun määräajan ei tarvitse antaa viedä. Kannattaa miettiä, kuuluuko asia itselle, onko se työpaikan näkökulmasta keskeinen ja onko sitä pakko tehdä.

”Moni huomaa välillä tekevänsä kaikkea ihmeellistä, mikä ei oikeastaan kuulu omaan työhön ollenkaan”, Toivanen sanoo.

”Lopetin lounaalla käymisen”

Osa asiantuntijoista pitää priorisointia helppona. Heille on selvää, mikä on oleellista ja mitkä asiat ainakin pitää hoitaa. Tutkimukseen haastatellut puhuivat asiasta esimerkiksi näin:

En todennäköisesti selviydy kaikista hommista ja deadlineista, jotka minulla on seuraavan 2-3 viikon aikana. Täytyy vain priorisoida. Teen kolme niistä hommista kohtuullisen hyvin ja jätän sen yhden tekemättä.

Kun tulee jokin katastrofi, kaikki muut työt jäävät ja keskitytään pelastamaan maailma. Sen osaan aika hyvin enkä koe sitä mitenkään rasitteeksi enää.

Toisille priorisointi tuottaa vaikeuksia: Mistä kieltäytyisin? Mitä jättäisin tekemättä?

Monet sortuvat siihen, että yrittävät tehdä kaiken. Se tarkoittaa työpäivien venyttämistä tai muuta tinkimistä omasta hyvinvoinnista:

Esimerkiksi edellisen työnantajan palveluksessa lopetin lounaalla käymisen. Nyt olen harrastanut sitä samaa.

Luopuminen voi olla raskasta

Minna Toivasen mukaan priorisoinnin raskaimpia puolia on luopuminen. Siihen saattaa liittyä pelkoa ”äänivallan” menettämisestä työpaikalla tai verkostoissa.

”Kun kieltäytyy osallistumasta johonkin, ei todennäköisesti pysty vaikuttamaan asiaan eikä mukaan ehkä pyydetä enää toista kertaa.”

Joskus priorisointiin sekoittuu mieltymyksiä tai jopa tiettyjen työtehtävien välttelyä. Napsitaan rusinat pullasta eli tehdään vain kivat, itselle mieluisat hommat.

Ristiriitoja syntyy, jos työyhteisön jäsenet rankkaavat tehtäviään kovin eri tavalla.

”Priorisointi ei saa johtaa siihen, että että jotkin asiat lykkääntyvät kohtuuttomasti”, Toivanen huomauttaa.

Kirkasta oman työsi ydin

Minna Toivasen viesti asiantuntijoille ja heidän työpaikoilleen on, että tehtävien priorisointi on yhteinen juttu. Sitä ei tulisi jättää yksin asiantuntijoiden harteille.

”Yksi tapa on määritellä vaikka viisi organisaation tärkeintä toimintoa tai sisältöaluetta, joiden alle kaiken tekemisen pitää mennä”, Toivanen ehdottaa.

Hänen mukaansa priorisointia helpottavat myös selkeät vastuut, kirkkaat työnkuvat ja esimiehen tuki.

Näin pääset alkuun priorisoinnissa:

  • Mieti, mikä on oman työsi ydin.
  • Keskustele esimiehesi kanssa siitä, onko teillä sama käsitys työsi ydinasioista.
  • Varaa kalenteristasi aikaa tärkeimmille asioille.

 

Juttu on julkaistu Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehdessä 25.4.2016.

Marja Sarkkinen MaSarkkinen

Aiheesta lisää:

Ajanhallinnan pikaopas esimiehelle (Työterveyslaitoksen sivuilla)

Aika & fokus -ajanhallinnan verkkovalmennus (Työterveyslaitoksen sivuilla)

Toimituksemme suosittelee

Tutustu myös:
Kommentointi (2)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Kommentit (2)

Kokenut |

Tuohon "asiantuntijan" lausahdukseen:
"Poikakaveri tietää olevansa siinä viimeinen, koska tapaamiset hänen kanssaan ovat siirrettävissä ja peruttavissa helpoiten."

Käytännössä tuollainen priorisointi tarkoittaa että hän seurustelee tulevan entisen poikakaverin kanssa.

Kyllä kestävä työelämä vaatii sitä että läheisien tarpeet menee ykkössijalle.

labratyöntekijä |

Priorisointeja on tullut nähtyä eri näkökulmista. Kun kaikki ovat kiireisiä, priorisoinnit tapahtuvat oman työnsä näkökulmasta, jolloin muiden työhön liittyvät "pakolliset" asiat siirtyvät niitä tarvitsevan henkilön tehtäväksi. Siihen lisätään priorisointien tärkeysaste: lainsäädäntö, asiakaspalvelu, prosessien noudattaminen, muut tehtävät oman toimen ohella, jne.

Tuoreimmat jutut

Työterveysneuvottelu kuulostaa asialliselta ja ehkä jopa kuivakkaalta tilaisuudelta. Asiaa siellä puhutaankin – onhan tavoitteena löytää paras mahdollinen ratkaisu työssä jatkamiseen. Siitä huolimatta neuvotteluissa ilmaistaan myös tunteita:

”Siellä esiintyy kiitollisuutta, iloa, positiivista yllättyneisyyttä, surua ja ärtymystä. Tunteita ilmaistaan laidasta laitaan, positiivisesta negatiiviseen ja takaisin”, sanoo sosiaalipsykologian maisteriopiskelija Mariel Wuolio.

Neuvottelussa keskustellaan arkaluonteisista asioista, kuten työntekijän voinnista, jaksamisesta, työkyvystä ja tulevaisuudesta työpaikalla. Ei ihme, että tapaamiseen liittyy jännitteitä.

Tilanteen jännitteisyys on omiaan herättämään tunteita. Wuolion mielestä se tekee vuorovaikutuksen tutkimisesta kiinnostavaa. Hän viimeistelee parhaillaan pro gradu -tutkielmaansa, jonka aiheena on työterveysneuvottelun tunneilmaisu.

Osallistujat edustavat ammattirooliaan

Työterveysneuvottelu järjestetään, kun työntekijän työkyky on heikentynyt. Neuvottelussa voidaan esimerkiksi suunnitella työntekijän työhönpaluuta sairausloman jälkeen.

Työterveysneuvotteluun osallistuvat tavallisesti työntekijä, työterveyshuollon edustaja, työpaikalta lähiesimies ja tarvittaessa hänen esimiehensä tai edustaja henkilöstöhallinnosta.

Mariel Wuolio tutki vuorovaikutusta neljässä työterveysneuvottelussa, joiden videotallenteet ovat syntyneet Työterveyslaitoksen ja Tampereen yliopiston tutkimushankkeessa Työterveysneuvottelu työhönpaluun tuessa.

Kukin työterveysneuvottelun osallistujista on paikalla omassa ammattiroolissaan. Sellaisessa tilanteessa oletetaan yleensä, että tunteita ei ilmaista tai että niitä ilmaistaan hillitysti.

”Siihen nähden tunteet voivat näkyä neuvottelussa aika voimakkaastikin”, Wuolio sanoo.

Tunneilmaisu keskeyttää neuvottelun

Tunteiden ilmaiseminen voi olla fyysistä, kuten itkua tai naurua. Muita ilmaisutapoja ovat esimerkiksi äänen korkeus ja voimakkuus, huokaukset ja eleet. Hienovaraisimmillaan tunteet näkyvät ilmeissä ja siinä, mihin katse suuntautuu. Tunneilmaisuksi lukeutuu sekin, että jättää jotain sanomatta tai pitää puheessaan tauon.

Mariel Wuolion tarkastelemissa työterveysneuvotteluissa aloite tunneilmaisuun tuli työntekijältä. Se rakentui ja voimistui vuorovaikutuksessa muiden osallistujien kanssa puheenvuoro puheenvuorolta ja hetki hetkeltä. Kyse oli pienistä yksityiskohdista.

Keskeinen havainto oli, että tunneilmaisu pysäytti neuvottelun etenemisen. Se jatkui vasta sitten, kun tunne oli käsitelty.

”Jos muut osallistujat sivuuttavat tunteen, neuvottelussa jäädään junnaamaan paikoilleen. Siksi on tärkeää, että tunteeseen reagoidaan esimerkiksi empatialla”, Wuolio sanoo.

Empatia voi olla sitä, että osoittaa olevansa samaa mieltä. Tai sitä, että antaa toisen ihmisen näkökulmalle oikeutuksen, vaikka itsellä olisi eri näkökulma. Empatia voi olla mikrotason palautetta: esimerkiksi työterveyslääkäri osoitti empatiaa ynähtämällä ymmärtäväisesti juuri oikeassa kohdassa.

Jokainen vaikuttaa ilmapiiriin

Lähestyvä työterveysneuvottelu voi jännittää varsinkin työntekijää. Joku saattaa pelätä, että tilanne menee tunteisiin ja alkaa vaikka itkettää. Mariel Wuolion mielestä se ei haittaa ollenkaan:

”Olen nähnyt, että tunteita tosiaan otetaan vastaan ja käsitellään empaattisella tavalla. Työterveysneuvottelussa on tilaa myös tunteiden ilmaisemiselle.”

Työterveyslaitos on julkaissut maksuttoman oppimisohjelman Työterveysneuvottelu – ratkaisuja työhön. Sen tarkoitus on tukea ja kehittää neuvottelun vuorovaikutusta. Vuorovaikutukseen annetaan muun muassa nämä ohjeet:

  • Muista kunnioittava ja kannustava keskustelutapa.
  • Puheenjohtaja huolehtii siitä, että kaikkien näkemykset tulevat kuulluiksi ja käsitellyiksi neuvottelun aikana.
  • Jokainen neuvotteluun osallistuva huolehtii osaltaan siitä, että ilmapiiri on luottamuksellinen ja turvallinen.

Rakennustyömaiden yleisilme on kohentunut 1990-luvun jälkeen. Työmaat ovat siistiytyneet ja koneellistuneet. Parannus on ollut huimin työturvallisuudessa, sanoo vanhempi asiantuntija Tuula Räsänen Työterveyslaitoksesta.

Myönteiseen kehitykseen on osaltaan vaikuttanut TR-mittari eli menetelmä, jolla havainnoidaan rakennusalan työturvallisuutta.

Menetelmässä koko työmaa käydään läpi tekemällä havaintoja siitä, ovatko asiat kunnossa vai onko niissä korjattavaa. Merkinnät tehdään havainnointialueittain. Lopputuloksena saadaan turvallisuusindeksi eli prosenttiluku, joka kertoo kunnossa olevien asioiden osuuden.

Mittaajat keskittyvät näihin seitsemään asiaan, jotka vaikuttavat tapaturmiin:

  1. työskentely (suojainten käyttö ja riskinotto)
  2. telineet, kulkusillat ja tikkaat
  3. koneet ja välineet
  4. putoamissuojaus
  5. sähkö ja valaistus
  6. järjestys ja jätehuolto
  7. pölyisyys

Menetelmä on otettu käyttöön 1990-luvun puolivälissä. Yritykset hyödyntävät sitä yleisesti rakennustyömaidensa viikoittaisissa kunnossapitotarkastuksissa. Mittari on myös työsuojelutarkastajien työväline.

TR-mittarin kehitystä ovat vieneet eteenpäin yhteistyössä monet tahot ja henkilöt. Räsänen nostaa esiin viisi faktaa mittarin historiasta ja nykytilanteesta:

1. Mittaus kannusti työnantajia toimimaan

Työturvallisuustason mittausmenetelmiä tarvittiin motivoimaan työnantajia turvallisuuden parantamiseen.

1980-luvun lopussa tyypillisiä puutteita talonrakennuksessa olivat telineiden rakenteelliset virheellisyydet, telineiden käyttöönottotarkastusten laiminlyönti, holveilla olevien aukkojen riittämättömät suojaukset ja henkilökohtaisten suojainten vähäinen käyttö. Työmaiden väliset erot olivat suuria.

TR-mittari kehitettiin Työterveyslaitoksen Tuttava-menetelmän hyvien käytäntöjen ja kokemusten pohjalta ja sitä testattiin ensin laajasti. Mittarin perusta luotiin työpajoissa yhteistyössä rakennustyömaiden ja työsuojelutarkastajien kanssa.

1990-luvun alkupuolella työturvallisuuden puutteet tulivat yritysjohdolle usein yllätyksenä. Yksi esimerkki mittarin vaikutuksista on työmaa, jossa TR-mittari näytti ensimmäisellä kerralla lukemaa 30. Suurin osa havainnoista oli siis virheitä ja puutteita.

Tällä työmaalla herättiin tekemään muutoksia. Myöhemmin kyseisen työmaan edustaja sai hakea useita kertoja työturvallisuuspalkinnon, jonka myöntävät vuosittain Talonrakennusteollisuus ry, aluehallintovirasto (AVI) ja Rakennusliitto.

2. TR-mittari todettiin vaikuttavaksi työkaluksi

Työterveyslaitos tutki TR-mittarin vaikutusta kahdella rakennustyömaalla 1990-luvulla. Heikki Laitisen ja Ismo Ruohomäen tutkimuksessa todettiin, että käyttämällä TR-mittaria ja siihen liittyvää palautetaulua työmaalla voitiin merkittävästi ja pysyvästi parantaa työmaan turvallisuusindeksiä.

Myöhemmissä tutkimuksissa havaittiin muun muassa, että TR-mittarin turvallisuusindeksillä ja tapaturmataajuudella oli merkittävä yhteys: mitä pienempi indeksilukuku, sitä suurempi tapaturmataajuus. Tapaturmataajuus tarkoittaa suhdelukua, joka lasketaan työtapaturmien lukumäärästä miljoonaa tehtyä työtuntia kohti.

Tutkimustulokset siis tukivat TR-mittarin käyttöä turvallisuustason parantamiseen rakennustyömailla.

3. TR-mittari mahdollisti työmaiden vertailun ja kilpailun

TR-mittari otettiin käyttöön työmaiden vertailussa. Sen avulla alettiin myös kilpailla.
Vuonna 1997 rakennusalan keskeiset toimijat käynnistivät kolmivuotisen Turvallisesti 2000-luvulle -työturvallisuuskilpailun Uudellamaalla.

Markku Marjamäen – silloisen Uudenmaan työsuojelupiirin johtajan – mukaan kilpailu paransi rakennusalan työoloja ainutlaatuisella tavalla.

Työsuojelutarkastajat tekivät kilpailuun osallistuville työmaille mittauskierroksia ilmoittamalla niistä etukäteen. Parhaat yritykset palkittiin vuosittain. Seuraavina vuosina kilpailu aloitettiin myös muilla alueilla.

4. Parhaiden työmaiden tulokset hipovat sataa

Vuoden 2018 talonrakennusalan työturvallisuuskilpailun mukaan hyvä kehitys jatkuu. Nykyisin parhaat työmaat yltävät TR-mittauksissa jo sataan. Tällainen työmaa oli esimerkiksi NCC Suomi Oy:n työmaa.

Kilpailun kärkeen osui useita työmaita, joilla ei sattunut yhtään työtapaturmaa koko mittauksen kohteena olevan vuoden aikana.

Kilpailuun osallistuneissa yrityksissä tapaturmataajuus on saatu pienenemään lukuun 12, mikä tarkoittaa kahta tapaturmaa sataa työntekijää kohti vuodessa. Vertailun vuoksi voidaan mainita, että vuoden 1998 kilpailuun osallistuneiden yritysten tapaturmataajuus oli 67.

5. TR-mittaukseen ja koulutukseen on tullut uusia keinoja

Nykyisin TR-mittaukset tehdään työmailla enimmäkseen erilaisten älypuhelin- tai tablettisovellusten avulla. Niiden ansiosta mittaustulokset saadaan käsiteltyä nopeasti ja esitettyä esimerkiksi graafeina.

Työterveyslaitoksen TR360-verkkokoulutuksessa mittauksen periaatteita ja työturvallisuuden havainnointia harjoitellaan 360 asteen kuvien avulla. Osallistujat opiskelevat tietokoneella omien aikataulujensa mukaan.

Lähestyn asiaa tutkimustiedon näkökulmasta: Tutkimuksissa vaikutusmahdollisuudet työhön liitetään usein englanninkieliseen käsitteeseen job control. Siinä on kaksi ulottuvuutta: työn monipuolisuus ja päätäntävalta omaan työhön.

Työn monipuolisuudella tarkoitetaan sitä, että työssä on esimerkiksi erilaisia taitoja vaativia tehtäviä ja työssä voi kehittyä ja oppia uusia taitoja.

Päätäntävalta omaan työhön puolestaan tarkoittaa, että voi itse määritellä esimerkiksi oman työnsä tavoitteita, työtapaa tai tekemisen rytmiä.

Työn monipuolisuuden on tutkimuksissa havaittu olevan työhyvinvointia ja terveyttä edistävä tekijä. Tutkimukset päätäntävallasta omaan työhön ovat ristiriitaisempia. Olennaista on, mihin asiaan päätäntävalta liittyy ja missä tilanteessa.

Päätäntävalta omiin työaikoihin (esimerkiksi joustavat työajat, vuorosuunnitteluun osallistuminen) on lisännyt tutkimuksissa työtyytyväisyyttä ja esimerkiksi vähentänyt siirtymistä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Sen sijaan esimerkiksi suuri päätäntätavalta omiin tavoitteisiin ei ole ollut tutkimuksissa yksiselitteisesti hyvinvointia lisäävä tekijä. Syy voi olla siinä, että tällöin esimerkiksi vastuut voivat tulla epäselvemmiksi, mikä lisää kuormitusta. Joillain aloilla ja työntekijäryhmillä halu ja mahdollisuudet itseohjautuvampaan työskentelytapaan ovat suuremmat kuin toisilla.

Joskus mahdollisuus vaikuttaa työhön voi olla turha tai ylimääräinen tehtävä. Kokeellisessa tutkimuksessa selvitettiin, miten mahdollisuus valita tauon ajankohta vaikuttaa tutkittavien stressihormoneihin ja tehtävän tuloksellisuuteen. Niillä, jotka itse määrittelivät tauon ajankohdan suoritettavan tehtävän aikana, oli suuremmat stressihormonitasot ja he suoriutuivat itse tehtävästä huonommin kuin ne, joille tauko oli ennalta määrätty tiettyyn kohtaan.

Työntekijälle tärkeintä on hallinnan tunne omassa työssä. Hallinnan tunne on kokemusta siitä, että työ sujuu, on tasapainossa muun elämän kanssa ja on sopivan haastavaa – tuomatta mukanaan liiallista, uuvuttavaa kuormitusta.

Joissain tilanteissa parhaat keinot tähän pääsemiseksi ovat yksilöllisiä ja itsenäisempiä. Toisinaan on parempi, että toimintatavat ovat yhdenmukaisempia ja ylhäältä johdetumpia.

Yleinen ”vaikutusmahdollisuuksia pitää lisätä” -ajattelu voi johtaa siihen, että hyvin toimivia työprosesseja muutetaan, eikä lopputulos ole parempi toiminnan eikä hyvinvoinninkaan kannalta.

Oleellista on, että työtä ja työprosesseja suunnitellaan työpaikalla yhdessä työntekijöiden kanssa. Näin työntekijät voivat ryhmänä vaikuttaa siihen, miten työ kannattaa tehdä, eikä yksittäinen työntekijä jää liian yksin työnsä hallinnan kanssa.