Upota jokaiseen päivään palautumishetkiä

Osallistu

Yrittäjillä on monia keinoja irrottautua työstä ja palautua vapaa-ajalla. Johtava asiantuntija Jaana Laitinen Työterveyslaitoksesta kannustaa palautumaan myös työpäivän aikana.

Lepo tulee kotielämästä ja matkoista. Kun kotiin tullessa tietää, että siellä tuetaan, kuunnellaan, myötäeletään ja puhutaan pääasiassa muusta kuin minun töistäni, rentoudun heti. Jokaiseen päivään pitää upottaa palautumishetki. Teen ruokaa lapsen kanssa, kikatellaan Netflixin ääressä, lähdetään kävelylle. Puolison kanssa tehdään aikuisten juttuja: taidenäyttelyitä, nikkarointia, lyhyitä matkoja – tai suosiolla zombeillaan sohvalla.

Huollan itseäni joogaamalla, hengittämällä, pysähtymällä, metsässä, jumppasalilla tai kotona. Vietän aikaa sopivasti töissä ja kotona. Tapaan kavereita, jotka ovat minulle tärkeitä.

Ystävät, perhe, luonto, liikunta – niistä on yrittäjien palautuminen tehty. Tämä näkyi selvästi, kun Työterveyslaitos kysyi kesällä 2018 yrittäjiltä heidän keinoistaan palautua työstä ja voida hyvin.

”On ilahduttavaa lukea, miten vastauksista nousee esille huolenpito itsestä”, sanoo johtava asiantuntija Jaana Laitinen Työterveyslaitoksesta.

Laitinen työskentelee yrittäjien jaksamiseen, palautumiseen ja elintapoihin liittyvien hankkeiden sekä terveyden edistämiseen työpaikoilla tähtäävän Promo@Work-hankkeen parissa.

”Jaksamisen kannalta on tärkeää irrottautua työstä tekemällä itselle mielekkäitä ja tärkeitä, työlle vastapainoa tuovia asioita ja elämällä kokonaista hyvää elämää.”

Työstä palautuminen vaatii itsekuria

Yrittäjillä usein korostuvat työn rajaamisen vaikeudet:

Yksinyrittäjänä olen yritykseni tärkein tekijä ja voimavara. Etenkin yrityksen alkumetreillä olisi ollut helppoa ajautua laskujen kasaantuessa ajamaan itsensä täysin loppuun, mutta olen alusta asti pysynyt päätöksessäni huolehtia omasta työkyvystäni ja hyvinvoinnistani ensisijaisesti, myös tulojeni kustannuksella. En suostu kantamaan huolta ja vastuuta asioista, joihin en yksinkertaisesti voi vaikuttaa, ja pidän kiinni vapaa-ajastani määräämällä päivät ja tunnit, jolloin en tee töitä enkä vastaa puhelimeen missään tapauksessa.

Päivittäisestä hyvinvoinnistani pidän huolen päivätorkkuja ottaen. Työstä palautuminen vaatii itsekuria. Vaikka työ on mielekästä, pitää työt silti keskeyttää viikonlopuksi. Viikonloput ovat palautumisen aikaa. Silloin lauletaan karaokea kotosalla. Se on hyvää vastapainoa työlle!

Toisaalta moni kokee yrittäjyyden rakkaaksi elämäntavaksi ja saa virtaa siitä, että voi tehdä haluamaansa työtä, usein myös itsenäisesti.

”Kun työ on yrittäjälle elämäntapa, on hyvä nimenomaan osata rajata työtä ja kiinnittää huomiota positiivisiin asioihin. Oma päätös on keskeinen tekijä hyvinvoinnissa”, Jaana Laitinen kommentoi.

Erityisen raskaiden töiden jälkeen minulla on tapana nollata stressiä maratonpuhelulla ystävälle, katselemalla kanojen touhuja, kävelemällä luonnossa omien koirieni kanssa ja muistuttamalla itselleni, että teen töitä tämän ihanan elämäntavan vuoksi. Se kannattelee myös raskaina päivinä.

Rakastan työtäni, ja päivät venyvät usein 12-tuntisiksi ja ylikin. Työpäiviä viikossa on tyypillisesti kuusi. Ainoan vapaapäivän pyhitän ystäville ja perheelle. Pyrin tunnistamaan positiivisen asian jokaisesta päivästä: ihana asiakas, kaunis ilma, ystävä, metsän tuoksu, mustarastaan laulu. Nautin myös liikunnasta, juoksusta, joogasta ja kävelystä kaverin kanssa. Tärkeintä on oma asenne, se, että löytää positiivisen vireen ja iloa pienistäkin asioista.

Nuppi ja kroppa tarvitsevat lepoa

Osa kyselyyn vastanneista yrittäjistä tunnusti, ettei ehdi pitää vapaapäiviä tai lomaa juuri ollenkaan. Johtava asiantuntija Jaana Laitinen pitää tätä huolestuttavana.

”Itsestä kannattaa pitää huolta. Fakta on, että jokaisen ihmisen täytyy välillä antaa elimistön palautua ja mielen irrottautua työstä”, hän muistuttaa.

”Joskus tosin asiat oppii vasta koettuaan työuupumuksen tai tekemällä rajunkin muutoksen, kuten lopettamalla yritystoiminnan.”

Kantapään kautta oppiminen näkyi myös joissakin vastauksissa:

Itse burnoutin kokeneena, sieltä nousseena ja monta kertaa erehtyneenä nyt jo uskallan olla kokonaiset neljä viikkoa tavoittamattomissa. Jos joku asiakas ei ymmärrä, että hyvinvoiva, jaksava ja energinen palveluntuottaja on parempi yhteistyökumppani, silloin hän etsii itselleen toisen kumppanin. Bisnes on kova juttu. Elämä vielä kovempi.

Palaudu myös työpäivän aikana

Kyselyn vastauksissa painottuivat vapaapäivien ja loman pitäminen sekä psykologinen irrottautuminen työstä – siis se, ¬että vie ajatukset tietoisesti töistä muualle.

Hyvinvointi on kokonaisvaltainen asia, kuten eräs vastaaja oli huomannut: Avainjuttu on se, että pyrin rakentamaan oman arkeni siten, että voin nauttia siitä kohtuullisesti koko ajan.

Myös Jaana Laitinen kiinnitti vastauksissa huomiota vapaa-ajan korostumiseen.

”Ehkä yrittäjät eivät tunnista tai eivät vain tuo esiin sitä, mitä keinoja heillä on lisätä palautumista työpäivän aikana ja itse työssä”, Laitinen miettii.

”Haluankin haastaa yrittäjiä edistämään omaa työkykyään ja työstä palautumistaan jo työpäivän aikana. Pidä kiinni ainakin kunnon ruoka- ja kahvitauoista sekä kohtuudesta työpäivien pituudessa!”

 

Antoisaa Yrittäjän päivää 5.9.2018!

Sinikka Tierna @TiernaSi

Lisää tietoa:

Yritykset kuntoon! (Työterveyslaitoksen sivuilla

Yrittäjä, huolehdi itsestäsi (Työterveyslaitoksen sivuilla)

Esimies itsensä johtajana -koulutus (Työterveyslaitoksen sivuilla)

Tutustu myös:
Kommentointi (0)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Ei vielä yhtään kommenttia.

Tuoreimmat jutut
Etätyön lisääntyminen ja jatkuva etätyö muuttavat johtamista. Se tarkoittaa esimerkiksi, että päivittäisen ohjeistamisen sijaan mennään kohti valmentavaa johtamista, joka mahdollistaa työntekijälle enemmän vapauksia. ”Esihenkilö ei olekaan ratkaisuautomaatti, vaan hän auttaa työntekijää asettamaan tavoitteet, priorisoimaan tehtäviä ja ratkaisemaan pulmia. Se voi vaatia esihenkilöltä uudenlaista osaamista. Sosiaaliset taidot ja empatia nousevat yhä tärkeämmiksi työkaluiksi”, sanoo erityisasiantuntija, psykologi Liisa Puskala Työterveyslaitoksesta. Puskala toimii yhtenä valmentajana Työhyvinvoinnin johtaminen -verkkovalmennuksessa. Hän on ollut kehittämässä Etäjohtamisen haasteet -valmennusta, joka koostuu kolmesta webinaarista ja keskusteluista verkossa. Esimerkiksi nämä kuusi keinoa auttavat esihenkilöä vastaamaan etäjohtamisen haasteisiin: 1. Ole läsnä ja näytä, että välität Kun ollaan yhteydessä verkon välityksellä, ihmisten vuorovaikutus laimenee. Siksi tarvitaan vahvistin: osoita empatiaa voimakkaammin ja laadukkaammin kuin kasvokkaisissa tapaamisissa. Mieti sanavalintoja, kun kirjoitat – ei ”ok”, vaan ”Kiitos, tällä pääsen vauhtiin”. Käytä kokousohjelmistojen elävöittäviä emojireaktioita. Vaikka videokamerat olisivat päällä, sekään ei auta, jos emme ole oikeasti läsnä toisillemme. Nyökyttely yhdistää myös videotapaamisissa. Läsnä…

Kun erityisasiantuntija Taina Kinnari vuosi sitten aloitti uudessa työpaikassa, Työterveyslaitoksessa, hän tutustui tiimikavereihinsa ulkona kävellen, yksi kerrallaan. Kukaan ei kieltäytynyt kutsusta kävelypalaveriin.

”Juttelimme töistä ja yhteisistä kiinnostuksen kohteistamme. Oman kokemukseni mukaan ihmiset lähtevät mielellään ulos.”

Kävelykokous sopii esimerkiksi tutustumiseen, perehdytykseen ja ideointiin. Korona-aikana se voi olla mukava ja melko turvallinen tapa nähdä työkaveria ja päästä vaihtamaan ajatuksia muutenkin kuin virtuaalisesti.

Kinnari ja hänen kollegansa, erikoistutkija Annu Haapakangas, rohkaisevat kokeilemaan kävelykokouksia – myös syksyllä ja talvella. Kävelykokous-sana tosin mietityttää Haapakangasta:

”Kokouksesta tulee turhan muodollinen mielikuva. Työpaikalla on monenlaisia kohtaamisia ja keskusteluja, jotka voi hoitaa ulkona. Kokeilua ei kannata aloittaa perinteisestä kokouksesta, jossa on pitkä asialista.”

Sekä Haapakangas että Kinnari ovat koulutukseltaan psykologeja. Esitimme heille kymmenen kysymystä kävelykokouksista:

1. Onko kävelykokouksista tutkimustietoa?

Tutkimuksia on tehty jonkin verran, enimmäkseen ulkomailla. Ne ovat pienimuotoisia ja keskittyvät yleensä kävelykokouksien kokeiluun yksittäisillä työpaikoilla.

2. Mitkä ovat kävelykokouksen etuja?

Kävelykokous lisää liikkumista ja katkaisee istumista, mikä on hyväksi terveydelle. Kun ulkoilee työpäivän aikana, pääsee nauttimaan päivänvalosta pimeänäkin vuodenaikana.

Luontoympäristö elvyttää, vähentää stressiä ja herättää myönteisiä tunteita. Ulkona liikkuminen vaikuttaa myös palaverin dynamiikkaan ja vuorovaikutukseen.

3. Millaista vuorovaikutus on kävelykokouksessa?

Osallistujat ovat kuvailleet kävelykokouksen ilmapiiriä avoimemmaksi, epämuodollisemmaksi ja rennommaksi kuin perinteisessä kokouksessa.

Kävellessä ei ole painetta olla koko ajan katsekontaktissa. Kun kävellään rinnakkain tai istutaan puistonpenkillä, katsotaan samaan suuntaan ja omille ajatuksille on tilaa. Sellainen asetelma voi vähentää jännitystä ja purkaa hierarkioita – oikeita tai omassa mielessä olevia.

4. Edistääkö kävelykokous ideointia?

Tutkimusten mukaan luontoympäristö lisää luovaa ajattelua. Liikkeellä oleminen voi myös aktivoida ajattelua.

Osa kävelykokouksiin osallistuneista on kokenut, että kävellessä syntyy hyviä ideoita. Se voi liittyä myös siihen, että tehdään jotain eri tavalla tai eri paikassa kuin tavallisesti.

Monet tunnetut filosofit Aristoteleesta alkaen ovat mielellään kävelleet työtä tehdessään.

5. Miten muistiinpanot tehdään?

Muistiinpanojen tarve riippuu siitä, millaisesta tapaamisesta on kyse.

Yksittäinen työntekijä voi osallistua esimerkiksi Teams-kokoukseen puhelin taskussaan ja kuulokkeet korvillaan. Jos hänen ei tarvitse tehdä muistiinpanoja, hän voi kävellä itsekseen kokouksen aikana. Tämä on etätyöntekijällekin hyvä tapa päästä ulos ja saada liikuntaa.

Usein riittää, että muistiin kirjataan tärkeimmät avainsanat vaikkapa pieneen lehtiöön. Niiden pohjalta on helppo kirjoittaa muistio kävelyn jälkeen.

Jos työpaikalla kannustetaan kävelykokouksiin, ulko-oven lähettyville voisi järjestää työpisteen kokouksen purkua ja pikaisia muistiinpanoja varten. Se olisi paikka, johon tietokoneen pystyisi turvallisesti jättämään kävelyn ajaksi.

6. Mikä on sopiva osallistujamäärä?

Pari kolme henkeä on ihanteellinen määrä. Neljä alkaa olla jo maksimi. Jos osallistujia on paljon, kaikkien puhetta ei välttämättä kuule kunnolla ja porukka voi hajota pienempiin ryhmiin.

Kävelykokousta voi toki hyödyntää ryhmätöihin niin, että osallistujat jaetaan ryhmiin ja niiden kokoonpanoa vaihdetaan välillä. Toteutus kannattaa suunnitella hyvin.

7. Mikä saa empimään kävelykokouksen pitämistä?

Tutkimusten mukaan jotkut arastelevat palaverikutsun lähettämistä, jos vastaanottajan suhtautuminen kävelykokoukseen ei ole selvillä. Parasta on kysyä suoraan.

Kävelykokous ei ole kaikkien juttu, ja siitä saa kieltäytyä. Esimerkiksi terveydelliset syyt voivat estää osallistumisen.

Kävelykokouksen esteitä voivat olla myös kiire ja tiukka aikataulu. Jotkut kokevat, että kävelypalaveri vie tavallista kokousta enemmän aikaa. Jos on stressaantunut, ulos lähteminen saattaa tuntua ylimääräiseltä ponnistukselta.

Säätä voi pitää esteenä, mutta suomalaiset ovat aika säänkestävää kansaa. Ulkoilemmehan myös talvisin. Sää on ainakin osittain pukeutumis- ja valmistautumiskysymys. Jos myrskyää tai sataa räntää, ei tarvitse pitää kävelypalaveria.

8. Millaisia ennakkoluuloja kävelykokouksiin liittyy?

Ennakkoluulona voi olla, että kävelypalaverit ovat tehottomia ja niissä vain höpistään niitä näitä. Onko se työntekoa ollenkaan, jos lähdetään ulos juttelemaan?

Osa ihmisistä kokee jopa syyllisyyttä siitä, että he työskentelevät ulkona. Aivan kuin työtä olisi vain se, mitä tehdään seinien sisäpuolella. Jos ulos lähtiessä joutuu vielä leimaamaan ”ulos”, voi epäilyttää, onko kyseessä hyväksyttävä tapa tehdä töitä.

9. Miten organisaatio voi kannustaa kävelykokouksiin?

Organisaatio voi tehdä näkyväksi kävelykokouksia ja niihin liittyviä käytäntöjä. Se luo kulttuuria, jossa kävelykokous on normaali tapa tehdä työtä.

Joissain työpaikoissa tarjolla on karttoja, joihin on merkitty kokouksiin sopivia reittejä ja niiden arvioitu kesto. Silloin ei tarvitse käyttää energiaa sen miettimiseen, missä kävellään.

Reittiä valitessa on syytä huomioida myös turvallisuus – kun uppoutuu keskusteluun, liikenteen seassa ei kannata seikkailla.

10. Miten aloittaa tutustuminen kävelykokouksiin?

Vaikka rohkaisemme kokeilemaan kävelykokouksia, ideana ei ole siirtää kaikenlaisia kokouksia ulos. Kävely ei ole pääasia, vaan kokouksen vuorovaikutus.

Kokouksen voi myös järjestää puoliksi ulkona ja puoliksi sisällä: ensin 30 minuuttia kävelyä ja lopuksi vartin yhteenveto sisällä.

Kokeilu kannattaa aloittaa helpolla ja mukavalla tavalla. Vasta kahden tai kolmen kerran jälkeen tietää, sopiiko tapa itselle. Pikkuhiljaa tavasta voi muodostua rutiini.

Resilienssi tarkoittaa muutos- ja uudistumiskykyä. Muutoskykyinen pystyy toimimaan uusissa ja yllättävissä tilanteissa, joissa entiset ajattelumallit eivät enää päde. Silloin on tarpeen joustaa ja etsiä uusia ratkaisuja.

”Työelämässä resilienssistä on hyötyä esimerkiksi organisaatiomuutoksissa ja silloin, kun työtavat, työkaverit tai yhteistyökumppanit vaihtuvat”, sanoo vanhempi konsultti, psykologi Anna Tienhaara Työterveyslaitoksesta.

”Joillain aloilla koronapandemia on muuttanut koko toimintaympäristöä ja pakottanut ratkaisemaan ongelmia, joihin ei ole olemassa valmiita ratkaisuja.”

Resilienssiin kuuluu se, että luottaa selviytyvänsä ja uskaltaa mennä avoimin mielin uutta kohti. Usko omaan pärjäämiseen voi ehkäistä passivoitumista ja ahdistumista.

Miten reagoit muutoksissa?

Vaikka resilienssi on osittain synnynnäistä, se muotoutuu koko elämän ajan. Siihen vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon pääsee käyttämään kykyjään ja millaista palautetta saa. Resilienssiä on myös aina mahdollista vahvistaa.

Anna Tienhaaran mielestä itsetuntemuksen lisääminen on hyvä lähtökohta: Havainnoi, miten toimit erilaisissa tilanteissa ja toisten ihmisten kanssa. Onko joistain ajattelu- tai toimintamalleistasi haittaa?

Itsetuntemus auttaa ymmärtämään, miten itsellä on tapana reagoida muutostilanteissa. Tienhaara ei pidä sanasta muutosvastarinta. Hän puhuu mieluummin reaktioista, joita muutokset aiheuttavat.

”Reaktiot ovat hyvin yksilöllisiä. Joku on innoissaan, joku peloissaan. Kaikenlaisista reaktioista puhumisen pitäisi olla työyhteisössä sallittua. Sitä kautta voidaan yhdessä vahvistaa resilienssiä ja löytää tapoja päästä eteenpäin.”

Palaute kertoo vahvuuksista

Omien vahvuuksien tunnistaminen auttaa selviytymään muutoksista ja vaikeuksista. Vahvuuksista saa mielellään tehdä listoja. Jos tuntuu, ettei ole hyvä missään, kannattaa katsoa taaksepäin: millä keinoilla on aiemmin selviytynyt kiperistä tilanteista?

Myös muilta saatu palaute antaa osviittaa. Ihannetapauksessa palautteen antaminen on luonteva osa arkisia keskusteluja, mutta Anna Tienhaara rohkaisee pyytämään palautetta kollegoilta, esimieheltä ja asiakkailta.

Yksi resilienssin rakennuspalikka on ammattirooli. Kun tarkastelee työtään ja sen muuttumista ammattiroolinsa kautta, on helpompi kehittää työskentelytapaansa.

”Ammattirooli voi suojata niin, ettei tilanteessa olekaan enää vereslihalla olevana ihmisenä”, Tienhaara sanoo.

Positiiviset tunteet laajentavat ajattelua

Positiiviset tunteet ovat yhteydessä resilienssiin. Ne vapauttavat energiaa ja luovuutta. Niiden ansiosta on mahdollista ajatella laajemmin ja rennommin. Positiiviset tunteet auttavat katsomaan tulevaisuuteen, kun taas negatiiviset tunteet kapeuttavat ajattelua ja jämäyttävät sen nykyhetkeen.

Anna Tienhaara sanoo, että positiivisia tunteita voi kasvattaa kiinnittämällä tietoisesti huomiota onnistumisiin ja niihin asioihin, jotka sujuvat hyvin. Se, mihin huomiotaan suuntaa, on valinta.

”Onnistumisten näkemistä helpottaa asioiden pilkkominen pieniin osiin. Vaikka jokin tilanne ei olisi kokonaisuutena ratkennut, siitä voi löytyä osia, jotka ovat nytkähtäneet eteenpäin ja joista voi saada onnistumisen kokemuksia.”

Entä jos on taipumusta pessimistisyyteen ja näkee tulevaisuudessa pelkkiä uhkia?

”Taipumuksen tunnistaminen on jo valtavan iso askel. Sehän kertoo itsetuntemuksesta. Silloin voi pysähtyä ja todeta, että tämä on minulle tyypillinen tapa reagoida enkä pysty ratkaisemaan kaikkea yhdellä loikalla. Sitten voi miettiä, mikä olisi seuraava pieni asia, johon kuitenkin voisin tarttua.”