28.10.2020

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen on saanut työympäristötyön kehittämisen kultaisen erityisansiomitalin. Mitalin myönsi sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen tiistaina 27.10. Tapaturmavakuutuskeskuksen 100-vuotisseminaarissa.

– Tuntuu hämmentävältä ja tietysti hyvältä. On upea asia, että voimavaralähtöinen, myönteinen lähestymistapa työelämän tutkimukseen saa tällaista tunnustusta, Jari Hakanen kommentoi.

Ansiomitalin myöntämistä  perustellaan Hakasen monipuolisella uralla ja hänen suurella vaikutuksellaan  muun muassa työuupumuksen, työn imun, työholismin, leipääntymisen ja työn tuunauksen tutkimukseen. Jari Hakanen aloitti tutkijana Työterveyslaitoksella vuonna 1998.

Tutkimusprofessori itse pitää erityisen tärkeänä sitä, että myönteinen näkökulma on tullut työelämätutkimukseen jäädäkseen.

– Aloitin silloin 90-luvun lopussa työuupumustutkijana, ja edelleen työuupumuksen entistä paremman tunnistamisen, arvioinnin ja ennaltaehkäisyn kehittäminen ovat työssäni mukana. Mutta tähän rinnalle on noussut ymmärrys voimavaratekijöistä. Ei keskitytä vain ongelmien poistamiseen vaan puhutaan työn myönteisistä puolista, niiden lisäämisestä ja työn imusta, Hakanen sanoo.

– Tutkimuksella on saatu ymmärrystä siitä, että työn voimavaratekijöitä on kaikkialla. Niitä on ihmisissä, työyhteisöissä, johtamisessa. Suurin osa ihmisistä ei kärsi töissä – ei edes korona-aikana – vaan kokee työn imua.

TUTKIMUSTA – JA SIITÄ VIESTIMISTÄ

Jari Hakanen pitää nimenomaan hienona sitä, että ansiomitali myönnettiin tutkijalle, sillä tutkimus ja käytäntö kulkevat hänen mukaansa parhaiten käsi kädessä.

– Olisi vaikea kuvitella, että tutkimus olisi vain julkaisujen tekemistä. Kyllä tuloksia tekee mieli myös jakaa ja kehittää uusia käytäntöjä niiden pohjalta.

Myös erityisansiomitalin myöntämisen perusteissa kiitettiin Hakasta siitä, että hän on onnistunut viestimään tutkimustuloksista työpaikoille ja suurelle yleisölle.

Tutkimustyö tietysti jatkuu tälläkin hetkellä, ja Jari Hakanen on innoissaan meneillään olevista hankkeista Miten Suomi voi? ja Kimmoisat työntekijät muuttuvassa työelämässä.

– Ja lisäksi nyt on juuri käynnistynyt uusi hanke, jossa tutkimme nuorten aikuisten erilaisia työhyvinvoinnin ja mielenterveyden kehityspolkuja. Kiinnostavaa nähdä, millaisia tuloksia saamme!

Samassa tilaisuudessa jaettiin myös toinen työympäristötyön kehittämisen kultainen erityisansiomitali. Sen sai Ilmarisen johtava asiantuntija Johanna Koroma.

Sosiaali- ja terveysministeri myöntää erityisansiomitalit Tapaturmavakuutuslaitosten liiton yhteydessä toimivan työympäristömitalitoimikunnan esityksestä vuosittain. Mitalit myönnetään erityisen ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta valtakunnallisesta työstä työympäristön kehittämiseksi.

Onnittelut palkituille!

Tutustu Jari Hakasen Työn imu -oppaaseen.