27.4.2021

Tuura-vertaisryhmät käynnistyvät maksuttomina verkkokoulutuksina kesällä ja syksyllä, ja niihin ilmoittautuminen on nyt avattu. Kesäkuussa alkaa ohjaajakoulutus.

Tuura (eli Työuran uurtaja®) on Työterveyslaitoksen kehittämä työpaikalla toteutettava ryhmävalmennus. Se on tarkoitettu työuransa keskivaiheilla olevien työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseen ja työhön liittyvän motivaation vahvistamiseen. Työpaikalla Tuura-valmennukset edistävät työhyvinvointia ja osaamisen kehittämistä. Työurajohtamisen työkalua voidaan hyödyntää esimerkiksi osana henkilöstökoulutusta tai varhaisen välittämisen suunnitelmaa.

”Tuura-menetelmän vaikuttavuus on todettu useissa tutkimuksissa masennusoireiden, ennenaikaisen eläkkeelle jäämisen ajatusten ja pitkien sairauspoissaolojen vähenemiseen sekä voimavarojen lisääntymiseen”, sanoo Salla Toppinen-Tanner Työterveyslaitoksesta.

Kenelle vertaisryhmävalmennus sopii?

Tuura-vertaisryhmävalmennus on tarkoitettu työuransa keskivaiheilla oleville henkilöille, jotka haluavat pysähtyä tarkastelemaan työurallaan esimerkiksi seuraavia teemoja:

  • uudenlaiset haasteet kiinnostavat, mutta suunta ei ole selvillä
  • työhyvinvoinnissa voi olla pieni notkahdus tai työkyky ei ole entisensä
  • ura tuntuu olevan jumissa tai motivaatio on hieman kateissa

Mitä vertaisryhmävalmennuksessa tehdään?

Vertaisryhmävalmennus koostuu neljästä noin puolen päivän mittaisesta työpajasta, jotka toteutetaan virtuaalisina kohtaamisina. Vertaisryhmässä:

  • pääsee peilaamaan työuraansa monesta näkökulmasta
  • keskustellaan toisten samantapaisissa tilanteissa olevien kanssa
  • saa palautetta ja oppii tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja taitojaan
  • omat tavoitteet kirkastuvat
  • oppii varautumaan mahdollisiin vastoinkäymisiin ratkaisuja pohtimalla

Lopuksi jokainen laatii itselleen käytännönläheisen toimintasuunnitelman oman työuransa tietoiseen kehittämiseen. Valmennuksessa esiin nousseet keskustelut, tavoitteet, haasteet ovat luottamuksellisia.

Keväällä ja syksyllä 2021 tarjoamme neljä mahdollisuutta osallistua vertaisvalmennukseen:

4.5.–12.5.2021, 7.6.–16.6.2021, 24.8.–31.8.2021 ja 28.9.–7.10.2021

Voit ilmoittautua valmennukseen Työterveyslaitoksen koulutuskalenterin kautta kirjoittamalla hakusanaksi ‘Tuura’. Ilmoittautuminen päättyy noin viikko ennen koulutuksen alkamista.

Millaisille työpaikoille ohjaajakoulutus sopii?

Tuura-vertaisryhmämenetelmän ohjaajakoulutus on tarkoitettu HR:n, työsuojelun, työhyvinvoinnin tai työterveyden ammattilaisille. Tuura-vertaisryhmiä ohjataan työparina. Paras hyöty mielenterveyden ja työkyvyn tukemiseen saadaan, kun työparina toimii työpaikan ja työterveyden ammattilainen.

Ohjaajaksi kouluttautuminen kannattaa erityisesti silloin, kun työpaikalla on tunnistettu tarve työkalulle, jolla voidaan tukea henkilöstön työuria muutoksissa. Tuura-vertaisryhmästä hyötyvät esimerkiksi:

  • työntekijät, joiden työnkuva on pysynyt pitkään samana, ja työtehtävien haastavuus on pienentynyt kokemuksen karttuessa
  • työntekijät, joiden tehtävät ovat muuttuneet esimerkiksi digitalisaation myötä, ja osaamistarve on erilainen kuin aiemmin
  • työntekijät, jotka kaipaavat uutta suuntaa työuralleen

Tuura-menetelmää voi hyödyntää työpaikoilla:

  • kaikille tarjottavana uravalmennuksena
  • muutostilanteiden hallintaan tarjottuna tukena
  • mielenterveysperustaisen työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyyn, esimerkiksi työhön paluun yhteydessä pitkän poissaolon jälkeen

Mitä ohjaajakoulutuksessa tehdään?

Ohjaajakoulutus koostuu viidestä noin puolen päivän mittaisesta verkkotyöpajasta, pareittain tehtävästä ohjausharjoittelusta ja oppimispäiväkirjasta. Työterveyslaitos myöntää ohjaajakoulutuksen suorittaneelle todistuksen.

  • ohjaajakoulutuksessa tutustutaan työtapoihin ja valmennuksen sisältöihin, pohditaan omaa ohjaajan roolia ja tehdään osa vertaisryhmän harjoituksista
  • käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa henkilökohtaisten vahvuuksien kartoittaminen, omassa työssä kehittyminen, muutostilanteiden kohtaaminen sekä työ ja muut elämänalueet
  • ohjausharjoittelusta kirjoitetaan ohjattu oppimispäiväkirja
  • lopuksi osallistujat kokoontuvat jakamaan kokemuksiaan, ratkaisemaan esiin nousseita haasteita ja suunnittelevat menetelmän käytännön toteutusta

Tuura-ohjaajakoulutus järjestetään 1.6.–9.12.2021. Voit ilmoittautua valmennukseen Työterveyslaitoksen koulutuskalenterin kautta kirjoittamalla hakusanaksi ‘Tuura’. Ilmoittautuminen päättyy 25.5. klo 10.

Lisää Tuura-ohjaajakoulutuksia on tulossa syksylle 2021 ja ensi keväälle 2022, pysy kuulolla.

Lisätiedot

Annamme mielellämme lisätietoa valmennuksesta.

  • Salla Toppinen-Tanner (mielenterveysohjelma). Johtaja, työkyky ja työurat, Työterveyslaitos. Puh. 046 851 2517.
  • Nina Panganniemi (Tuura-verkkovalmennus). Tuotepäällikkö, Työterveyslaitos. Puh. 050 305 2814.
  • Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ttl.fi

Mielenterveyden tuen työkalupakki

Mielenterveyden tuen työkalupakki -hanke (2021–2022) jalkauttaa työelämään mielenterveyttä vahvistavia ja mielenterveysongelmia ennaltaehkäiseviä työkaluja. Hanketta toteuttaa Työterveyslaitos ja se on osa kansallista Työelämän ja hyvän mielenterveyden toimenpideohjelmaa.