Politiikkasuositus Työllistymistä tulisi edistää kohdennetuilla toimilla

DEMOGRAPHY-ohjelman politiikkasuositus 26.3.2026

Työttömien nopea työllistyminen on työvoimapolitiikan keskeinen tavoite. Onnistunut työvoimapolitiikka vaatii työllisyyspalvelujen huolellista kohdentamista ja politiikan arviointia satunnaistetuilla kokeilla. Työttömien työkykyongelmat on tunnistettava varhain, jotta kohdentaminen onnistuu.

1. Työttömien työkyvyn haasteet on tunnistettava  ajoissa

Työttömien terveyden ja työkyvyn edistäminen vaatii varhaista terveyden ja työkyvyn ongelmien tunnistamista. Palveluiden tulee olla riittävän resursoituja, oikea-aikaisia ja hyvin kohdennettuja.  Työttömien terveyden ja työkyvyn edistämistä tuetaan selkeyttämällä etuus- ja palvelujärjestelmiä.

Arvioiden mukaan lähes jopa puolella työttömistä työnhakijoista, erityisesti pitkäaikaistyöttömistä, on terveys­ongelmia, jotka rajoittavat heidän kykyään hakea ja vastaanottaa työtä. Näistä etenkin mielenterveysongelmat ovat yhteydessä heikompaan työllisty­miseen (Salonen ym.; Junna ym. 2022). 

Terveysongelmia ei usein tunnisteta riittävän ajoissa ja todelliset työ­kyvyttömyyden syyt jäävät helposti tunnistamatta työllisyyspalveluissa (Oivo & Kerätär 2018). Näiden ongelmien varhainen tunnistaminen on kuitenkin edellytyksenä onnistu­neen kuntoutuksen ja työllistymisen näkökulmasta. Esimerkiksi työttömien terveystarkastus voisi hyvin toimies­ saan olla tehokas keino terveyden ja työkyvyn arviointiin sekä työkykyä tukevien palveluiden tarpeen arvioin­tiin. Terveystarkastusten toteuttami­sessa on havaittu useita puutteita, kuten resurssi­ ja henkilöstöpulaa, tiedonkulun ongelmia, työnhakijoiden tietämättömyyttä palveluista sekä työkykyä koskevien lausuntojen puutteellisuutta (Karjalainen &  Liukko 2020). 

Varhaisen tunnistamisen lisäksi olemassa olevien palveluiden tulisi olla riittävän resursoituja, oikea­aikaisia ja työnhakijan tarpeisiin vastaavia.  Työnhakijoiden erilaiset elämän­tilanteet ja tarpeet edellyttävät rää­tälöityjä palveluita. Etenkin heikossa työmarkkina­asemassa olevat hyötyvät monialaisesta ja aktiivisesta tuesta. 

Työkyvyttömien henkilöiden ohjaaminen oikeaan palveluun vapauttaisi työllisyyspalvelujen voima­varoja. Oikeanlaisten palveluiden pariin pääseminen edellyttää myös etuusjärjestelmän selkeyttämistä. 

Monet työkyvyttömät työttömät  jäävät vaille oikeanlaisia palveluja, koska monimutkainen ja syyperustei­nen etuusjärjestelmä sitoo palveluita saatavaan etuuteen, mikä estää niin sanottua väärää etuutta saavia pää­semästä tarvitsemiensa palveluiden pariin. Esimerkiksi sairauspäivärahan rajallisuus ja työkyvyttömyyseläkkeelle pääsemisen hankaluus voi jättää ai­noaksi vaihtoehdoksi työttömyysturvan, vaikka henkilö ei todellisuudessa olisi työkykyinen (Perhoniemi ym. 2018). 

Henkilö voi siis jäädä eri palveluiden ja etuuksien väliinputoajaksi, ja tämän lisäksi siirtyminen etuudelta toiselle voi aiheuttaa katkoksia etuusmaksuihin heikentäen tässä tilanteessa olevan henkilön taloudellista turvaa. 

Työttömien terveystarkastus voisi hyvin toimiessaan olla tehokas keino terveyden ja työkyvyn arviointiin sekä työkykyä tukevien palveluiden tarpeen arviointiin.

2. Porkkanan ja kepin  lisäksi tarvitaan työllisyyspalveluiden tarkkaa kohdentamista

Taloudellisilla kannustimilla voidaan lisätä työvoimapoliittisille toimenpiteille osallistumista, mutta se ei automaattisesti nopeuta työllistymistä. Oleellista on ohjata työttömät niille toimenpiteille, joista he hyötyvät. Siksi kannustimien rinnalle tarvitaan myös lisäpanostuksia palvelujen  kohdentamisen laatuun.

Työttömien nopea työllistyminen on työvoimapolitiikan keskeinen tavoite. Julkisia varoja käytetään runsaasti muun muassa koulutukseen, työn­ hakuvalmennukseen ja tapaamisiin työvoimaviranomaisten kanssa. Aiempi tutkimus osoittaa, että työllisyys­ palveluilla on keskimäärin melko pieni vaikutus työllistymiseen, vaikka joillakin palveluilla voi olla isojakin vaiku­tuksia tietyissä työttömien ryhmissä. Erityisesti pakollisiin tapaamisiin ja sanktioihin perustuvan aktivoinnin on havaittu nopeuttavan työllistymistä. Sen sijaan vapaaehtoisiin, taloudellisiin kannustimiin perustuviin malleihin liittyvää tutkimusnäyttöä on vähän. 

Tuore tutkimus tarkastelee vuonna 2005 Suomessa käyttöön otettua työllistymisohjelmaa (Kyyrä & Verho 2025). Ohjelmaan osallistuneille irtisanotuille työntekijöille maksettiin korotettua työttömyysetuutta neljän viikon ajan sekä yksilöllisesti sovittu­jen koulutusjaksojen ajalta. Samalla ensimmäistä tapaamista, jossa laadi­taan työnhakua ohjaava suunnitelma, aikaistettiin. Usein tapaaminen järjestyi jo irtisanomisajalla. Osallistuminen ohjelmaan oli vapaaehtoista mutta taloudellisesti houkuttelevaa. 

Laajaan rekisteriaineistoon perustuva analyysi osoittaa, että ohjelman myötä varhaiset tapaamiset työvoimavirkailijan kanssa lisääntyivät selvästi. Myös osallistuminen työvoimakoulutukseen kasvoi, erityisesti miesten, ikääntyneiden ja matalammin koulutettujen keskuudessa. Sen sijaan ohjelma ei lyhentänyt työttömyysjaksoja eikä parantanut työllisyyttä kahden vuoden seurannassa. Vaikutuksia ei havaittu koko kohderyhmän tasolla eikä yksittäisissä alaryhmissä. Vaikka osa työnhakijoista osallistui koulutukseen kannustimen vuoksi, suurin osa heistä olisi osallistunut muutenkin. 

Tulokset viittaavat siihen, että pelkät taloudelliset kannustimet eivät riitä nopeuttamaan työllistymistä. Ne voivat lisätä osallistumista palveluihin, mutta eivät automaattisesti paranna palveluiden kohdentumista. Aiempi tutkimus korostaa, että vaikuttavuus riippuu olennaisesti siitä, kenelle toimenpiteet kohdistetaan ja kuinka hyvin ne vastaavat yksilön tarpeita. 

Jos työvoimapolitiikassa nojaudutaan vapaaehtoisuuteen ja kannusti­miin, rinnalle tarvitaan lisäpanostuksia palvelujen kohdentamisen laatuun, tietopohjaiseen palveluohjaukseen ja vaikuttaviksi todettujen toimenpiteiden käyttöön. Muutoin riskinä on, että julki­ set panostukset lisäävät aktiviteettia ja kustannuksia, mutta eivät työllisyyttä.

Jos työvoimapolitii kassa nojaudutaan vapaaehtoisuuteen ja kannustimiin, rinnalle tarvitaan lisäpanostuksia palvelujen kohden tamiseen ja palvelu ohjaukseen. Muutoin riskinä on, että julkiset panostukset lisäävät aktiviteettia ja kustannuksia, mutta eivät työllisyyttä

3. Työvoimapolitiikan  arvioinnissa on käytettävä satunnaistettuja kokeita

Aktiivisen työvoimapolitiikan vaikuttavuusarviot tehdään tyypilli­sesti rekisteriaineistoja hyödyntäen jälkikäteisarviointina. Tässä lähestymis­tavassa on se haaste, että tällöin ei voida arvioida toimenpidekoko­naisuuksia tai palvelupolkuja, eikä aktiivisen työvoimapolitiikan sivu­vaikutuksia voida huomioida. 

Ensimmäinen merkittävä puute aktiivista työvoimapolitiikkaa käsitte­levissä tutkimuksissa on se, että käy­tännössä työvoimapolitiikka koostuu toimenpidekokonaisuuksista, mutta tutkimus on keskittynyt arvioimaan yksittäisten toimenpiteiden vaiku­tuksia. Toimenpidekokonaisuuksien vaikuttavuutta tai sitä, miten erilaisten toimenpiteiden tulisi seurata toisiaan, ei ole juuri arvioitu. 

Toinen puute on se, että tutkimuk­sissa ei voida huomioida aktiivisen työvoimapolitiikan sivuvaikutuksia. Tällä tarkoitetaan sitä, että aktiivisen työvoimapolitiikan toimenpiteet voivat vaikuttaa myös niihin, jotka  eivät toimenpiteeseen osallistu.

Hyvän esimerkin sivuvaikutuksia käsittelevästä tutkimuksesta tarjoaa Cheung ym. (2025), jotka tutkivat Ruotsissa toteutettua satunnaistettua kokeilua tehostetun työnhaun tuen vaikuttavuudesta. Tulokset osoittavat, että tehostettu työnhaun tuki nostaa siihen osallistuvien työllisyyttä noin  1,8 prosenttiyksikköä ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Se kui­tenkin vähentää tuen ulkopuolelle jääneiden työllistymistä noin 1,5 prosenttiyksikköä. Kokonaisvaikutus työllisyyteen on positiivinen, mutta huomattavasti pienempi kuin pelkkiä osallistujia tarkastelemalla voisi luulla. 

Sivuvaikutusten arviointi on olen­naista, kun arvioidaan aktiivisen  työvoimapolitiikan vaikuttavuutta.  Olemassa olevat tutkimukset viittaavat siihen, että sivuvaikutukset saattavat olla merkittäviä ja ne heikentävät aktiivisen työvoimapolitiikan työllisyys­vaikutuksia (Kauhanen 2020).  

Luotettavinta tietoa aktiivisen työvoimapolitiikan vaikuttavuudesta saataisiin satunnaistetuilla kokeilla, joita työvoimapolitiikan toimeenpanijat toteuttaisivat yhdessä tutkijoiden kanssa. 

Satunnaistetuilla kokeilla tarkoite­taan interventioita, joissa osallistujat jaetaan satunnaisesti joko kokeilu-­ tai vertailuryhmään, jotta toimenpiteen vaikutukset voidaan arvioida luotetta­vasti ilman valikoitumisharhoja.

Tämä lähestymistapa on ollut käytössä Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Ranskassa. Tällä tavoin voitaisiin tutkia toimenpidekokonaisuuksia ja aktiivisen työvoimapolitiikan sivu­vaikutuksia. Satunnaistetut kokeet  ovat kalliimpia kuin rekisteriaineis­toihin perustuvat jälkikäteisanalyysit, mutta ne ovat luottavampia, niillä voi­daan vastata useampiin kysymyksiin  ja ne tuovat arvioinnin osaksi aktiivisen työvoimapolitiikan toteutusta. 

Työvoimapolitiikan arvioinnissa tulisi hyödyntää tutkijoiden ja politiikan toimeenpanijoiden yhdessä suunnittelemia satunnaistettuja kokeita. Tämä lähestymistapa on ollut käytössä Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Ranskassa.