Jokaisen työssä on asioita, joita voi tuunata itselleen paremmiksi

Osallistu
Kirsi Brummer Helsingin kaupungilta ja Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta

Työn tuunaaminen auttaa tarkastelemaan omaa työtä uudesta näkökulmasta, sanovat Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta ja Kirsi Brummer Helsingin kaupungilta.

Työn tuunaaminen tarkoittaa oman työn muokkaamista itselle sopivammaksi ja mielekkäämmäksi. Se on arjen innovatiivisuutta, rutiinien ravistelua ja työn tekemistä entistä fiksummin.

Tutkimusten mukaan työn tuunaus vahvistaa työn imua, joka on myönteinen tunne- ja motivaatiotila työssä. Sillä taas on monia hyviä vaikutuksia sekä työntekijään että siihen organisaatioon, jossa hän työskentelee.

”Työn imua kokevat työntekijät esimerkiksi sitoutuvat työhönsä, auttavat kollegoitaan enemmän ja voivat paremmin kuin ne, jotka eivät ole työn imussa. Työn imun tiedetään myös läikkyvän myönteisesti perhe-elämään ja ystäväpiiriin sekä edistävän terveyttä ja työkykyä”, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.

Työn tuunaamista on mahdollista opetella ja harjoitella. Työterveyslaitos on kehittänyt siihen Työn imua työtä tuunaamalla -verkkovalmennuksen yhteistyössä kahden pilottiorganisaation kanssa.

Tuunaus tukee motivaatiota

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala lähti mukaan valmennuksen kehittelyyn, koska työn tuunaus linkittyy hyvin organisaation toimintakulttuurin ja johtamisen muutokseen.

”Kaipasimme välineitä siihen, miten tukea työntekijöiden itseohjautuvuutta ja sisäistä motivaatiota sekä valmentavaa esimiestyötä. Olemme todenneet, että työn tuunaaminen on yksi keino innostaa ihmisiä tekemään asioita uudella tavalla”, kertoo vastaava kehittämissuunnittelija Kirsi Brummer.

Helsingin soten henkilöstömäärä on 15 000. Heistä noin tuhat on esimiehiä. Toiminta jakaantuu perhe- ja sosiaalipalveluihin, terveys- ja päihdepalveluihin sekä sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluihin. Brummer vastaa organisaatiossa osaamisen kehittämisestä.

Brummer ja Työterveyslaitoksen Jari Hakanen kuuluivat verkkovalmennuksen ohjausryhmään. Ryhmä seurasi ensimmäisten valmennettavien edistymistä, keräsi palautetta ja kehitti valmennusta sen mukaan.

”Yhteiskehittäminen oli ihana vaihe. Pääsimme pilottiorganisaationa aidosti vaikuttamaan siihen, millaisia sisältöjä valmennukseen otettiin”, Brummer sanoo.

Sote-alalla paljon työn imua

Sivullisesta saattaa tuntua, että oman työn muokkaaminen olisi sosiaali- ja terveysalalla vaikeaa. Eivätkö hierarkiat, määräykset ja kiire pakota työskentelemään tietyllä tavalla?

”Työtä voi tuunata ammatissa kuin ammatissa. Aina pystyy tekemään jotain. Toisaalta jokaisessa ammatissa on sellaisia osia ja tehtäviä, joita ei voi muokata. Ne pitää vain tehdä tietyllä tavalla”, Jari Hakanen sanoo.

Hänen mukaansa on totta, että vahvat hierarkiat ja säännöt voivat haitata työn tuunaamista. Tuunaus perustuu siihen, että työssä on vapautta ja vaikutusmahdollisuuksia. Sote-alalla näyttäisi kuitenkin olevan hyvät edellytykset tuunaamiseen:

Työn imun kokemista on tutkittu Euroopan työolotutkimuksessa, jossa on mukana 30 maata ja kymmeniätuhansia vastaajia. Sen mukaan työn raskaudesta tunnetulla sote-alalla ja opetustyössä koetaan myös enemmän työn imua kuin muilla aloilla.

”Työn imu on sellainen energiatila, että sitä kokevat haluavat ottaa työstään vastuuta ja tehdä siitä entistä parempaa. Työn imua kokevat siis tuunaavat työtään todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Ja kun he tuunaavat työtään, he kokevat lisää työn imua. Tässä on selvä positiivinen kehä.”

Ei kai tuunaaja saa turpiinsa?

Pilottivaiheessa verkkovalmennukseen osallistui parikymmentä sote-alan esimiestä. Esimies tuunaa omaa työtään, mutta hän ei voi tuunata kenenkään toisen puolesta. Tuunaus lähtee aina kustakin ihmisestä itsestään ja siitä, mikä juuri häntä innostaa ja energisoi.

Esimies voi kyllä kannustaa porukkaansa työn tuunaamiseen. Jari Hakasen mielestä esimiehen kypsyys punnitaan siinä, antaako hän työntekijöiden oikeasti käyttää omaa harkintaansa.

Esimiehen pienetkin sanat, eleet ja hyväksyntä vaikuttavat siihen, ottaako työntekijä roolin oman työnsä parhaana asiantuntijana. Hyvä esimies osoittaa arvostustaan myös silloin, kun jokin kokeilu ei mene heti putkeen: Jatka tuota. Kehitä edelleen. Mieti, mitä voisimme tehdä järkevämmin.

”Tuunaava työntekijä ei tee pelkkää normijuttua, vaan näkee vaivaa ja on valmis rikkomaan omia työtaparutiinejaan. Jos hän tuntee saavansa siitä turpiin, hommasta jää tylsä ja epämotivoitunut olo”, Hakanen sanoo.

”Se on huono juttu myös työnantajalle, koska silloin luovuus, asiakkaiden tuntemus ja tuore viisaus ei tulekaan organisaation käyttöön.”

Valmennus tulee lähelle työtä

Helsingin sotella on nyt meneillään toinen työn tuunauksen kurssi. Siinä on mukana muun muassa sairaanhoitajia, lääkäreitä ja projektipäälliköitä.

”Valmennus kiinnostaa monenlaisia ihmisiä. Minusta tuntuu, että se vastaa johonkin ajankohtaiseen tarpeeseen”, Kirsi Brummer sanoo.

Koska valmennus on verkossa, siihen voi keskittyä silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Siksi opiskelu onnistuu, vaikka työstä olisikin vaikea irrottautua. Tarkoitus on, että valmennuksen napakat sisällöt ja tehtävät palautuvat mieleen käytännön työtilanteissa.

Työntekijät ovat arvioineet valmennusta esimerkiksi näin:

  • Olemme suurien muutosten edessä tulevan maakunnan ja soten takia, joten työn tuunaaminen on hyvä tuki muutosprosessissa. Olen asettanut erilaisia tavoitteita, joita kohden olen menossa.
  • Olen pyytänyt itse päästä mukaan mielenkiintoisiin projekteihin ja päässytkin niihin.
  • Olen saanut lisää energiaa työpäiviini, oivalluksia ja ideoita, mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja miten pienetkin asiat tuovat iloa päivääni.

Jari Hakanen on hyvillään siitä, että hänen omasta ja maailmalla tehdystä tutkimuksesta on syntynyt jotain, mistä on konkreettista hyötyä ihmisille. Yleensä hän kannattaa kasvokkaista vuorovaikutusta, mutta työn tuunaus näyttää sopivan hyvin verkkovalmennuksen aiheeksi.

”Tämä tulee jotenkin niin lähelle työntekijää ja hänen työtään, omalle tietokoneelle tai puhelimelle.”

Marja Sarkkinen MaSarkkinen

Lisää tietoa:

Työn imua työtä tuunaamalla -verkkovalmennus (Työterveyslaitoksen sivuilla)

Tutustu myös muihin Työterveyslaitoksen verkkovalmennuksiin

Tutustu myös:
Kommentointi (0)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Ei vielä yhtään kommenttia.

Tuoreimmat jutut
Etätyön lisääntyminen ja jatkuva etätyö muuttavat johtamista. Se tarkoittaa esimerkiksi, että päivittäisen ohjeistamisen sijaan mennään kohti valmentavaa johtamista, joka mahdollistaa työntekijälle enemmän vapauksia. ”Esihenkilö ei olekaan ratkaisuautomaatti, vaan hän auttaa työntekijää asettamaan tavoitteet, priorisoimaan tehtäviä ja ratkaisemaan pulmia. Se voi vaatia esihenkilöltä uudenlaista osaamista. Sosiaaliset taidot ja empatia nousevat yhä tärkeämmiksi työkaluiksi”, sanoo erityisasiantuntija, psykologi Liisa Puskala Työterveyslaitoksesta. Puskala toimii yhtenä valmentajana Työhyvinvoinnin johtaminen -verkkovalmennuksessa. Hän on ollut kehittämässä Etäjohtamisen haasteet -valmennusta, joka koostuu kolmesta webinaarista ja keskusteluista verkossa. Esimerkiksi nämä kuusi keinoa auttavat esihenkilöä vastaamaan etäjohtamisen haasteisiin: 1. Ole läsnä ja näytä, että välität Kun ollaan yhteydessä verkon välityksellä, ihmisten vuorovaikutus laimenee. Siksi tarvitaan vahvistin: osoita empatiaa voimakkaammin ja laadukkaammin kuin kasvokkaisissa tapaamisissa. Mieti sanavalintoja, kun kirjoitat – ei ”ok”, vaan ”Kiitos, tällä pääsen vauhtiin”. Käytä kokousohjelmistojen elävöittäviä emojireaktioita. Vaikka videokamerat olisivat päällä, sekään ei auta, jos emme ole oikeasti läsnä toisillemme. Nyökyttely yhdistää myös videotapaamisissa. Läsnä…

Kun erityisasiantuntija Taina Kinnari vuosi sitten aloitti uudessa työpaikassa, Työterveyslaitoksessa, hän tutustui tiimikavereihinsa ulkona kävellen, yksi kerrallaan. Kukaan ei kieltäytynyt kutsusta kävelypalaveriin.

”Juttelimme töistä ja yhteisistä kiinnostuksen kohteistamme. Oman kokemukseni mukaan ihmiset lähtevät mielellään ulos.”

Kävelykokous sopii esimerkiksi tutustumiseen, perehdytykseen ja ideointiin. Korona-aikana se voi olla mukava ja melko turvallinen tapa nähdä työkaveria ja päästä vaihtamaan ajatuksia muutenkin kuin virtuaalisesti.

Kinnari ja hänen kollegansa, erikoistutkija Annu Haapakangas, rohkaisevat kokeilemaan kävelykokouksia – myös syksyllä ja talvella. Kävelykokous-sana tosin mietityttää Haapakangasta:

”Kokouksesta tulee turhan muodollinen mielikuva. Työpaikalla on monenlaisia kohtaamisia ja keskusteluja, jotka voi hoitaa ulkona. Kokeilua ei kannata aloittaa perinteisestä kokouksesta, jossa on pitkä asialista.”

Sekä Haapakangas että Kinnari ovat koulutukseltaan psykologeja. Esitimme heille kymmenen kysymystä kävelykokouksista:

1. Onko kävelykokouksista tutkimustietoa?

Tutkimuksia on tehty jonkin verran, enimmäkseen ulkomailla. Ne ovat pienimuotoisia ja keskittyvät yleensä kävelykokouksien kokeiluun yksittäisillä työpaikoilla.

2. Mitkä ovat kävelykokouksen etuja?

Kävelykokous lisää liikkumista ja katkaisee istumista, mikä on hyväksi terveydelle. Kun ulkoilee työpäivän aikana, pääsee nauttimaan päivänvalosta pimeänäkin vuodenaikana.

Luontoympäristö elvyttää, vähentää stressiä ja herättää myönteisiä tunteita. Ulkona liikkuminen vaikuttaa myös palaverin dynamiikkaan ja vuorovaikutukseen.

3. Millaista vuorovaikutus on kävelykokouksessa?

Osallistujat ovat kuvailleet kävelykokouksen ilmapiiriä avoimemmaksi, epämuodollisemmaksi ja rennommaksi kuin perinteisessä kokouksessa.

Kävellessä ei ole painetta olla koko ajan katsekontaktissa. Kun kävellään rinnakkain tai istutaan puistonpenkillä, katsotaan samaan suuntaan ja omille ajatuksille on tilaa. Sellainen asetelma voi vähentää jännitystä ja purkaa hierarkioita – oikeita tai omassa mielessä olevia.

4. Edistääkö kävelykokous ideointia?

Tutkimusten mukaan luontoympäristö lisää luovaa ajattelua. Liikkeellä oleminen voi myös aktivoida ajattelua.

Osa kävelykokouksiin osallistuneista on kokenut, että kävellessä syntyy hyviä ideoita. Se voi liittyä myös siihen, että tehdään jotain eri tavalla tai eri paikassa kuin tavallisesti.

Monet tunnetut filosofit Aristoteleesta alkaen ovat mielellään kävelleet työtä tehdessään.

5. Miten muistiinpanot tehdään?

Muistiinpanojen tarve riippuu siitä, millaisesta tapaamisesta on kyse.

Yksittäinen työntekijä voi osallistua esimerkiksi Teams-kokoukseen puhelin taskussaan ja kuulokkeet korvillaan. Jos hänen ei tarvitse tehdä muistiinpanoja, hän voi kävellä itsekseen kokouksen aikana. Tämä on etätyöntekijällekin hyvä tapa päästä ulos ja saada liikuntaa.

Usein riittää, että muistiin kirjataan tärkeimmät avainsanat vaikkapa pieneen lehtiöön. Niiden pohjalta on helppo kirjoittaa muistio kävelyn jälkeen.

Jos työpaikalla kannustetaan kävelykokouksiin, ulko-oven lähettyville voisi järjestää työpisteen kokouksen purkua ja pikaisia muistiinpanoja varten. Se olisi paikka, johon tietokoneen pystyisi turvallisesti jättämään kävelyn ajaksi.

6. Mikä on sopiva osallistujamäärä?

Pari kolme henkeä on ihanteellinen määrä. Neljä alkaa olla jo maksimi. Jos osallistujia on paljon, kaikkien puhetta ei välttämättä kuule kunnolla ja porukka voi hajota pienempiin ryhmiin.

Kävelykokousta voi toki hyödyntää ryhmätöihin niin, että osallistujat jaetaan ryhmiin ja niiden kokoonpanoa vaihdetaan välillä. Toteutus kannattaa suunnitella hyvin.

7. Mikä saa empimään kävelykokouksen pitämistä?

Tutkimusten mukaan jotkut arastelevat palaverikutsun lähettämistä, jos vastaanottajan suhtautuminen kävelykokoukseen ei ole selvillä. Parasta on kysyä suoraan.

Kävelykokous ei ole kaikkien juttu, ja siitä saa kieltäytyä. Esimerkiksi terveydelliset syyt voivat estää osallistumisen.

Kävelykokouksen esteitä voivat olla myös kiire ja tiukka aikataulu. Jotkut kokevat, että kävelypalaveri vie tavallista kokousta enemmän aikaa. Jos on stressaantunut, ulos lähteminen saattaa tuntua ylimääräiseltä ponnistukselta.

Säätä voi pitää esteenä, mutta suomalaiset ovat aika säänkestävää kansaa. Ulkoilemmehan myös talvisin. Sää on ainakin osittain pukeutumis- ja valmistautumiskysymys. Jos myrskyää tai sataa räntää, ei tarvitse pitää kävelypalaveria.

8. Millaisia ennakkoluuloja kävelykokouksiin liittyy?

Ennakkoluulona voi olla, että kävelypalaverit ovat tehottomia ja niissä vain höpistään niitä näitä. Onko se työntekoa ollenkaan, jos lähdetään ulos juttelemaan?

Osa ihmisistä kokee jopa syyllisyyttä siitä, että he työskentelevät ulkona. Aivan kuin työtä olisi vain se, mitä tehdään seinien sisäpuolella. Jos ulos lähtiessä joutuu vielä leimaamaan ”ulos”, voi epäilyttää, onko kyseessä hyväksyttävä tapa tehdä töitä.

9. Miten organisaatio voi kannustaa kävelykokouksiin?

Organisaatio voi tehdä näkyväksi kävelykokouksia ja niihin liittyviä käytäntöjä. Se luo kulttuuria, jossa kävelykokous on normaali tapa tehdä työtä.

Joissain työpaikoissa tarjolla on karttoja, joihin on merkitty kokouksiin sopivia reittejä ja niiden arvioitu kesto. Silloin ei tarvitse käyttää energiaa sen miettimiseen, missä kävellään.

Reittiä valitessa on syytä huomioida myös turvallisuus – kun uppoutuu keskusteluun, liikenteen seassa ei kannata seikkailla.

10. Miten aloittaa tutustuminen kävelykokouksiin?

Vaikka rohkaisemme kokeilemaan kävelykokouksia, ideana ei ole siirtää kaikenlaisia kokouksia ulos. Kävely ei ole pääasia, vaan kokouksen vuorovaikutus.

Kokouksen voi myös järjestää puoliksi ulkona ja puoliksi sisällä: ensin 30 minuuttia kävelyä ja lopuksi vartin yhteenveto sisällä.

Kokeilu kannattaa aloittaa helpolla ja mukavalla tavalla. Vasta kahden tai kolmen kerran jälkeen tietää, sopiiko tapa itselle. Pikkuhiljaa tavasta voi muodostua rutiini.

Resilienssi tarkoittaa muutos- ja uudistumiskykyä. Muutoskykyinen pystyy toimimaan uusissa ja yllättävissä tilanteissa, joissa entiset ajattelumallit eivät enää päde. Silloin on tarpeen joustaa ja etsiä uusia ratkaisuja.

”Työelämässä resilienssistä on hyötyä esimerkiksi organisaatiomuutoksissa ja silloin, kun työtavat, työkaverit tai yhteistyökumppanit vaihtuvat”, sanoo vanhempi konsultti, psykologi Anna Tienhaara Työterveyslaitoksesta.

”Joillain aloilla koronapandemia on muuttanut koko toimintaympäristöä ja pakottanut ratkaisemaan ongelmia, joihin ei ole olemassa valmiita ratkaisuja.”

Resilienssiin kuuluu se, että luottaa selviytyvänsä ja uskaltaa mennä avoimin mielin uutta kohti. Usko omaan pärjäämiseen voi ehkäistä passivoitumista ja ahdistumista.

Miten reagoit muutoksissa?

Vaikka resilienssi on osittain synnynnäistä, se muotoutuu koko elämän ajan. Siihen vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon pääsee käyttämään kykyjään ja millaista palautetta saa. Resilienssiä on myös aina mahdollista vahvistaa.

Anna Tienhaaran mielestä itsetuntemuksen lisääminen on hyvä lähtökohta: Havainnoi, miten toimit erilaisissa tilanteissa ja toisten ihmisten kanssa. Onko joistain ajattelu- tai toimintamalleistasi haittaa?

Itsetuntemus auttaa ymmärtämään, miten itsellä on tapana reagoida muutostilanteissa. Tienhaara ei pidä sanasta muutosvastarinta. Hän puhuu mieluummin reaktioista, joita muutokset aiheuttavat.

”Reaktiot ovat hyvin yksilöllisiä. Joku on innoissaan, joku peloissaan. Kaikenlaisista reaktioista puhumisen pitäisi olla työyhteisössä sallittua. Sitä kautta voidaan yhdessä vahvistaa resilienssiä ja löytää tapoja päästä eteenpäin.”

Palaute kertoo vahvuuksista

Omien vahvuuksien tunnistaminen auttaa selviytymään muutoksista ja vaikeuksista. Vahvuuksista saa mielellään tehdä listoja. Jos tuntuu, ettei ole hyvä missään, kannattaa katsoa taaksepäin: millä keinoilla on aiemmin selviytynyt kiperistä tilanteista?

Myös muilta saatu palaute antaa osviittaa. Ihannetapauksessa palautteen antaminen on luonteva osa arkisia keskusteluja, mutta Anna Tienhaara rohkaisee pyytämään palautetta kollegoilta, esimieheltä ja asiakkailta.

Yksi resilienssin rakennuspalikka on ammattirooli. Kun tarkastelee työtään ja sen muuttumista ammattiroolinsa kautta, on helpompi kehittää työskentelytapaansa.

”Ammattirooli voi suojata niin, ettei tilanteessa olekaan enää vereslihalla olevana ihmisenä”, Tienhaara sanoo.

Positiiviset tunteet laajentavat ajattelua

Positiiviset tunteet ovat yhteydessä resilienssiin. Ne vapauttavat energiaa ja luovuutta. Niiden ansiosta on mahdollista ajatella laajemmin ja rennommin. Positiiviset tunteet auttavat katsomaan tulevaisuuteen, kun taas negatiiviset tunteet kapeuttavat ajattelua ja jämäyttävät sen nykyhetkeen.

Anna Tienhaara sanoo, että positiivisia tunteita voi kasvattaa kiinnittämällä tietoisesti huomiota onnistumisiin ja niihin asioihin, jotka sujuvat hyvin. Se, mihin huomiotaan suuntaa, on valinta.

”Onnistumisten näkemistä helpottaa asioiden pilkkominen pieniin osiin. Vaikka jokin tilanne ei olisi kokonaisuutena ratkennut, siitä voi löytyä osia, jotka ovat nytkähtäneet eteenpäin ja joista voi saada onnistumisen kokemuksia.”

Entä jos on taipumusta pessimistisyyteen ja näkee tulevaisuudessa pelkkiä uhkia?

”Taipumuksen tunnistaminen on jo valtavan iso askel. Sehän kertoo itsetuntemuksesta. Silloin voi pysähtyä ja todeta, että tämä on minulle tyypillinen tapa reagoida enkä pysty ratkaisemaan kaikkea yhdellä loikalla. Sitten voi miettiä, mikä olisi seuraava pieni asia, johon kuitenkin voisin tarttua.”