Jokaisen työssä on asioita, joita voi tuunata itselleen paremmiksi

Osallistu
Kirsi Brummer Helsingin kaupungilta ja Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta

Työn tuunaaminen auttaa tarkastelemaan omaa työtä uudesta näkökulmasta, sanovat Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta ja Kirsi Brummer Helsingin kaupungilta.

Työn tuunaaminen tarkoittaa oman työn muokkaamista itselle sopivammaksi ja mielekkäämmäksi. Se on arjen innovatiivisuutta, rutiinien ravistelua ja työn tekemistä entistä fiksummin.

Tutkimusten mukaan työn tuunaus vahvistaa työn imua, joka on myönteinen tunne- ja motivaatiotila työssä. Sillä taas on monia hyviä vaikutuksia sekä työntekijään että siihen organisaatioon, jossa hän työskentelee.

”Työn imua kokevat työntekijät esimerkiksi sitoutuvat työhönsä, auttavat kollegoitaan enemmän ja voivat paremmin kuin ne, jotka eivät ole työn imussa. Työn imun tiedetään myös läikkyvän myönteisesti perhe-elämään ja ystäväpiiriin sekä edistävän terveyttä ja työkykyä”, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.

Työn tuunaamista on mahdollista opetella ja harjoitella. Työterveyslaitos on kehittänyt siihen Työn imua työtä tuunaamalla -verkkovalmennuksen yhteistyössä kahden pilottiorganisaation kanssa.

Tuunaus tukee motivaatiota

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala lähti mukaan valmennuksen kehittelyyn, koska työn tuunaus linkittyy hyvin organisaation toimintakulttuurin ja johtamisen muutokseen.

”Kaipasimme välineitä siihen, miten tukea työntekijöiden itseohjautuvuutta ja sisäistä motivaatiota sekä valmentavaa esimiestyötä. Olemme todenneet, että työn tuunaaminen on yksi keino innostaa ihmisiä tekemään asioita uudella tavalla”, kertoo vastaava kehittämissuunnittelija Kirsi Brummer.

Helsingin soten henkilöstömäärä on 15 000. Heistä noin tuhat on esimiehiä. Toiminta jakaantuu perhe- ja sosiaalipalveluihin, terveys- ja päihdepalveluihin sekä sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluihin. Brummer vastaa organisaatiossa osaamisen kehittämisestä.

Brummer ja Työterveyslaitoksen Jari Hakanen kuuluivat verkkovalmennuksen ohjausryhmään. Ryhmä seurasi ensimmäisten valmennettavien edistymistä, keräsi palautetta ja kehitti valmennusta sen mukaan.

”Yhteiskehittäminen oli ihana vaihe. Pääsimme pilottiorganisaationa aidosti vaikuttamaan siihen, millaisia sisältöjä valmennukseen otettiin”, Brummer sanoo.

Sote-alalla paljon työn imua

Sivullisesta saattaa tuntua, että oman työn muokkaaminen olisi sosiaali- ja terveysalalla vaikeaa. Eivätkö hierarkiat, määräykset ja kiire pakota työskentelemään tietyllä tavalla?

”Työtä voi tuunata ammatissa kuin ammatissa. Aina pystyy tekemään jotain. Toisaalta jokaisessa ammatissa on sellaisia osia ja tehtäviä, joita ei voi muokata. Ne pitää vain tehdä tietyllä tavalla”, Jari Hakanen sanoo.

Hänen mukaansa on totta, että vahvat hierarkiat ja säännöt voivat haitata työn tuunaamista. Tuunaus perustuu siihen, että työssä on vapautta ja vaikutusmahdollisuuksia. Sote-alalla näyttäisi kuitenkin olevan hyvät edellytykset tuunaamiseen:

Työn imun kokemista on tutkittu Euroopan työolotutkimuksessa, jossa on mukana 30 maata ja kymmeniätuhansia vastaajia. Sen mukaan työn raskaudesta tunnetulla sote-alalla ja opetustyössä koetaan myös enemmän työn imua kuin muilla aloilla.

”Työn imu on sellainen energiatila, että sitä kokevat haluavat ottaa työstään vastuuta ja tehdä siitä entistä parempaa. Työn imua kokevat siis tuunaavat työtään todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Ja kun he tuunaavat työtään, he kokevat lisää työn imua. Tässä on selvä positiivinen kehä.”

Ei kai tuunaaja saa turpiinsa?

Pilottivaiheessa verkkovalmennukseen osallistui parikymmentä sote-alan esimiestä. Esimies tuunaa omaa työtään, mutta hän ei voi tuunata kenenkään toisen puolesta. Tuunaus lähtee aina kustakin ihmisestä itsestään ja siitä, mikä juuri häntä innostaa ja energisoi.

Esimies voi kyllä kannustaa porukkaansa työn tuunaamiseen. Jari Hakasen mielestä esimiehen kypsyys punnitaan siinä, antaako hän työntekijöiden oikeasti käyttää omaa harkintaansa.

Esimiehen pienetkin sanat, eleet ja hyväksyntä vaikuttavat siihen, ottaako työntekijä roolin oman työnsä parhaana asiantuntijana. Hyvä esimies osoittaa arvostustaan myös silloin, kun jokin kokeilu ei mene heti putkeen: Jatka tuota. Kehitä edelleen. Mieti, mitä voisimme tehdä järkevämmin.

”Tuunaava työntekijä ei tee pelkkää normijuttua, vaan näkee vaivaa ja on valmis rikkomaan omia työtaparutiinejaan. Jos hän tuntee saavansa siitä turpiin, hommasta jää tylsä ja epämotivoitunut olo”, Hakanen sanoo.

”Se on huono juttu myös työnantajalle, koska silloin luovuus, asiakkaiden tuntemus ja tuore viisaus ei tulekaan organisaation käyttöön.”

Valmennus tulee lähelle työtä

Helsingin sotella on nyt meneillään toinen työn tuunauksen kurssi. Siinä on mukana muun muassa sairaanhoitajia, lääkäreitä ja projektipäälliköitä.

”Valmennus kiinnostaa monenlaisia ihmisiä. Minusta tuntuu, että se vastaa johonkin ajankohtaiseen tarpeeseen”, Kirsi Brummer sanoo.

Koska valmennus on verkossa, siihen voi keskittyä silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Siksi opiskelu onnistuu, vaikka työstä olisikin vaikea irrottautua. Tarkoitus on, että valmennuksen napakat sisällöt ja tehtävät palautuvat mieleen käytännön työtilanteissa.

Työntekijät ovat arvioineet valmennusta esimerkiksi näin:

  • Olemme suurien muutosten edessä tulevan maakunnan ja soten takia, joten työn tuunaaminen on hyvä tuki muutosprosessissa. Olen asettanut erilaisia tavoitteita, joita kohden olen menossa.
  • Olen pyytänyt itse päästä mukaan mielenkiintoisiin projekteihin ja päässytkin niihin.
  • Olen saanut lisää energiaa työpäiviini, oivalluksia ja ideoita, mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja miten pienetkin asiat tuovat iloa päivääni.

Jari Hakanen on hyvillään siitä, että hänen omasta ja maailmalla tehdystä tutkimuksesta on syntynyt jotain, mistä on konkreettista hyötyä ihmisille. Yleensä hän kannattaa kasvokkaista vuorovaikutusta, mutta työn tuunaus näyttää sopivan hyvin verkkovalmennuksen aiheeksi.

”Tämä tulee jotenkin niin lähelle työntekijää ja hänen työtään, omalle tietokoneelle tai puhelimelle.”

Marja Sarkkinen MaSarkkinen

Lisää tietoa:

Työn imua työtä tuunaamalla -verkkovalmennus (Työterveyslaitoksen sivuilla)

Tutustu myös muihin Työterveyslaitoksen verkkovalmennuksiin

Toimituksemme suosittelee

Tutustu myös:
Kommentointi (0)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Ei vielä yhtään kommenttia.

Tuoreimmat jutut

Millainen luontoympäristö tai maisema tulee mieleesi, jos muistelet rauhoittavaa tai kaunista näkymää? Ensimmäiseksi mieleen nousevaa ja itselle merkittävää luontonäkymää kutsutaan mielimaisemaksi.

Se voi liittyä vaikkapa lapsuuden asuinpaikkaan, lähimetsään tai kesämökin rantaan. Mielimaisemia voi olla useita, ja niitä voi tulla uusia elämän varrella.

Mielipaikkoihin mennään esimerkiksi selvittämään ajatuksia, rauhoittumaan tai käsittelemään huolia ja pettymystä.

Kokeile, toimisiko mielimaisemasi kuvittelu rentoutushetkenä:

  1. Mieti, millainen maisema tulee mieleesi rentona, turvallisena ja miellyttävänä paikkana.
  2. Kuvittele maisemaa, näkymää, värejä, tuoksuja ja ääniä.
  3. Mitä tunnet kehossasi? Millaisia ajatuksia tulee mieleen?
  4. Miten voisit käyttää mielimaisemaa voimavarataitona?
  5. Missä tilanteissa voisit hyödyntää paikan tuottamaa rauhallisuutta tai mielihyvää?
  6. Hakeudu mahdollisimman usein mielipaikkaasi tai muuhun samankaltaiseen maisemaan.

 

Lähteenä on käytetty Sirpa Arvosen kirjaa Metsämieli – luonnollinen menetelmä mielentaitoihin (Metsäkustannus, 2014).

Työelämän muutokset näkyvät aina työntekijöiden arjessa – niissä haasteissa, joita he joutuvat ratkomaan. Kun kamppailee oman jaksamisensa kanssa, kannattaa muistaa, että kyse voi olla työn vaatimusten muuttumisesta. Siitä ei pidä syyllistää itseään, sanoo tutkimusprofessori Ari Väänänen Työterveyslaitoksesta.

Tämä ajatus nousee esiin, kun tarkastelee työelämää ja isoja rakenteellisia muutoksia useiden vuosikymmenien aikavälillä.

Väänäsen johtamassa hankkeessa tutkittiin psyykkisen haavoittuvuuden nousua suomalaisessa työelämässä yhteiskunnallisena ja kulttuurisena ilmiönä.

Opettajia koskeva tutkimusaineisto koostui Opettaja-lehden kirjoituksista 1930-luvun lopulta aina 2010-luvulle asti.

”Opettajat ovat yksi ammattiryhmä, joka on ollut olemassa koko sen ajanjakson, jolloin Suomi muuttui nykyaikaiseksi yhteiskunnaksi. Heidän työnsä ja siinä koetut ongelmat ovat usein kytkeytyneet työelämän muutokseen.”

Tutkijat kävivät läpi kaikenlaisia tekstejä mielipidekirjoituksista kolumneihin ja pakinoihin. Väänäsen mukaan arkistomateriaali on kuin aikamatka. Lehtikirjoitukset ovat syntyneet omana aikanaan ja kuvaavat sitä puhtaasti.

Kyläyhteisön väkevä nostaja

Ennen toista maailmansotaa ja vielä 1950-luvun lopulle saakka elettiin maaseutu-Suomessa. Opettajat työskentelivät kylissä, ja usein opettaja oli yhteisönsä koulutetuin henkilö – ehkä papin lisäksi.

”Opettajalla oli monia rooleja. Hän oli ihannekansalainen, raittiusihminen, sivistyksen tuoja, joka opetti kyläläisille sellaisiakin asioita, jotka eivät liittyneet lasten koulunkäyntiin”, Ari Väänänen sanoo.

Opettajan asema näkyy vuonna 1938 julkaistusta kirjoituksesta:

Tuo harmaapää kuuluu olevan paikkakunnan opettaja. Hän, niin minulle kerrotaan – on ollut siinä kylässä alun neljättäkymmentä vuotta. Suurin osa pitäjäläisistä onkin hänen vanhoja oppilaitaan. Tässä salissakin melkein kaikki. Kesäinen juhla saa odottamattani silmissäni valtavat mittasuhteet. Tuo opettaja kasvaa ympäristönsä väkeväksi tueksi, nostajaksi, taluttajaksi.

Väänäsen mukaan kansankynttilän rooli saattoi olla opettajalle myös raskas. Ehkä se oli yksi syy siihen, että moni lähti kesäksi pois kyläyhteisöstään. Oman ammattikunnan lehdessä näkyi itseironiaakin:

”Sotien jälkeen oli pilakuvia ja ronskia pakinointia siitä, että opettaja on hyväuskoinen hölmö, joka käy esiintymässä ilmaiseksi kaikenlaisissa iltamissa. Hanurinsoittajakin saa palkkaa, mutta illan päätteeksi opettaja polkee kotiinsa rämällä pyörällään. Pilakuvassa hänet ajettiin vielä autolla kumoon piikkilankaan.”

Kurinpalautus vai uusi tapa toimia?

Kun Suomi alkoi kaupungistua, opettajatkin muuttivat sankoin joukoin kaupunkeihin. Enää opettaja ei ollut yhteisönsä keskipiste.

1950-luvulta 1960-luvulle ulottuvassa vaiheessa vanha opettajan toimintamalli kolisi vastakkain uusien ihanteiden kanssa. Tuli nuorisokulttuuriin liittyvää levottomuutta ja kurinpito-ongelmia, joita sitten käsiteltiin opettajien lehdessä.

”Ratkaisuksi tarjottiin kurinpalautusta, mutta toisaalta keskusteltiin paljon siitä, että opettajien pitää ottaa huomioon yhteiskunnan muuttuminen ja ryhtyä toimimaan luokkahuoneessa uudella tavalla. Murrosvaiheessa nämä ääripäät kävivät kamppailua, mutta moni opettaja oli ajatuksineen niiden välissä”, Ari Väänänen kertoo.

Uudistusmielinen suuntaus voitti lopulta, ja 1970-luvulla aloitettiin peruskoulujärjestelmän luominen. 1990-luvulla ihanteeksi nousi opettaja, jolla on hyvät sosiaaliset taidot.

Tunteita pitää ymmärtää ja hallita

Opettajan työstä on tullut yhä enemmän ”tunnetyötä”, johon kuuluu oppilaiden yksilöllisyyden huomioiminen sekä tunteiden ja tunneilmaisun hallinta. Hän on pikemminkin valmentaja kuin auktoriteetti.

Jotta opettaja voisi kohdata lapsen kokonaisena ihmisenä, hän tarvitsee vuorovaikutustaitoja. Hänen tulisi myös koko ajan kehittää omaa itsetuntemustaan. Kun oppii tunnistamaan ja ymmärtämään omia tunteitaan, osaa paremmin ymmärtää myös muita. (Opettaja-lehti, 2001)

Ari Väänäsen mukaan koulun demokratisoituminen on vaikuttanut opettajien jaksamiseen sekä siihen, millaisia toimintatapoja ja selviytymiskeinoja he käyttävät. Esimerkiksi työnohjauksen ja stressinhallinnan tarve on kasvanut.

Uudenlaisista paineista kertoo alanvaihtajan kirjoitus vuodelta 2010:

Oma opettajanurani on katkolla siksi, etten jaksa enää kasvattaa huonokäytöksisiä ja kurittomia oppilaita. Olen kokeillut kaikki konstit, joita kokeneemmat kollegat ja alan kirjallisuus ovat suositelleet. Kasvattajaksi ja kurinpitäjäksi minusta ei ole, sillä intohimoni on opettaa, ei toimia poliisina, vartijana tai sosiaalityöntekijänä.

Tunnetyö altistaa stressille

Tunnetyö on lisääntynyt muissakin töissä, kun maaseudulta ja teollisuudesta on siirrytty asiakaspalvelu- ja ihmissuhdeammatteihin. Tunnetyöläisen tehtävänä on monesti suotuisan ”tunneilmaston” luominen.

”Tunnetyössä tuote on jotain, joka liittyy asiakkaan myönteisiin tunteisiin sekä omien tunteiden hallintaan ja ohjaamiseen. Myös asiantuntijatyössä tarvitaan usein tunnetaitoja, kun toimitaan erilaisissa verkostoissa ja ryhmissä. Kyse on yhteistyöhön ja työn sujuvuuteen liittyvistä asioista”, Ari Väänänen sanoo.

Vaikka tunnetyö on uudehko sana, se ei tarkoita, etteikö tunteisiin liittyvää työtä olisi tehty ennenkin – ainakin tietyissä ammateissa. Esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden lehdissä on kirjoitettu tunnetyöhön liittyvästä taakasta jo 1950-luvulla.

Tunnetyön tiedetään altistavan stressille. Väänänen korostaa silti, ettei hänen tutkimansa ”mielen haavoittuvuus” ole työelämässä uusi ilmiö:

”Työikäisillä on ollut pahaa oloa aikaisemminkin. Työelämä ja suomalainen kulttuuri ovat kuitenkin muuttuneet niin, että siitä pystytään nyt puhumaan enemmän. Toisaalta työtehtävien muuttuminen on johtanut siihen, että töissä on vaikea pärjätä, jos mieli ei ole kunnossa.”

Työssä leipiintyminen eli tylsistyminen tai boreout on yksi työpahoinvoinnin ilmiö. Leipiintyneen työstä puuttuu innostus, eikä tekeminen tunnu merkitykselliseltä. Kyse on siitä, että työntekijä ei pääse täysin hyödyntämään kapasiteettiaan.

Leipiintymisestä puhuminen saattaa tuntua kiusalliselta: Mitä jos minua pidetään laiskana tai huonona työntekijänä? Uskallanko kertoa leipiintymisestäni esimiehelle, vaikka asioiden korjaaminen parantaisikin tehokkuuttani?

Tutkija Lotta Harju heittää esimiehille haasteen: esimiehen pitäisi pyrkiä luomaan avoin, reilu ja luottamuksellinen ilmapiiri. Se on usein pitkän prosessin tulos – avoimuutta ei ole mahdollista rakentaa esimerkiksi yhdellä kehityskeskustelulla.

Harju nostaa esiin myös palvelevan johtamisen käsitteen:

”Työntekijöiden pitäisi kokea, että he voivat mennä puhumaan esimiehelle itseään vaivaavista asioista ilman pelkoa leimaantumisesta tai negatiivisista seuraamuksista.”

”Miten antaisin parasta osaamistani?”

Työpaikalla olisi hyvä olla yhteinen näkemys siitä, että kaikki saavat käyttää kykyjään parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä hyödyttää sekä työntekijää että työnantajaa.

”Tylsistymistä kokeva työntekijä voi esimerkiksi kysyä esimieheltään, miten voisi antaa parasta osaamistaan entistä enemmän”, Lotta Harju vinkkaa puolestaan työntekijöille.

Joskus on toki niin, että työntekijä on vain väärässä työssä. Sekin tilanne on hyvä osata tunnistaa.

Järkevä organisointi auttaa

Esimies voi osaltaan vaikuttaa siihen, että leipiintymistä aiheuttavat rutiinityöt jakautuvat tasaisesti työntekijöiden kesken. Yksinkertaisinta tämä on silloin, kun työtehtäviä jaetaan ylhäältä alas.

Lotta Harjun mukaan myös työntekijöiden keskenään organisoimien tehtävien jakautumiseen on hyvä kiinnittää huomiota. Yhä yleisempää tosin on, ettei esimies kovin paljon puutu töiden organisointiin.

”Työtehtävien määrällisen jakautumisen lisäksi huomiota tulee kiinnittää myös työtehtävien laadulliseen jakautumiseen”, Harju huomauttaa.

Työnkuvista voi tehdä tuunattavia

Työtehtävät kannattaa suunnitella siten, että niitä voisi mahdollisimman pitkälle muokata työntekijälle sopivaksi. Siinä missä toinen työntekijä kaipaa jatkuvasti uusia haasteita, toinen saattaa kaivata rauhaa keskittyäkseen yhteen asiaan.

”Kun työ sopii tekijälleen, työntekijä voi paremmin, on motivoituneempi ja kokee paljon työn imua ja vastaavasti vähemmän leipiintymistä. Tämä näkyy usein myös parempana työssä suoriutumisena”, Lotta Harju kertoo.

Työssä tylsistymistä ehkäisee se, että tehtävät suunnitellaan alun perinkin järkevästi. Jos tilanne ajautuu siihen, että työntekijä on jo leipiintynyt työhönsä, on paljon vaikeampi lähteä tekemään muutoksia. Siihen ei välttämättä ole enää virtaa.

Merkityksellisyys on rahaa tärkeämpi

Lotta Harjun mukaan leipiintymisen ehkäisy lähtee ennen kaikkea siitä, että työ tuntuu merkitykselliseltä. Keskeisiin leipiintymisen syihin ei voi suoraan vaikuttaa esimerkiksi pelkästään rahalla.

Hän muistuttaa kuitenkin, että palkka on muiden joukossa yksi voimavara, jonka avulla työn rasitteita voidaan sietää vähän paremmin. Palkkaus voi kertoa työntekijälle työnantajan osoittamasta arvostuksesta, ja sitä kautta palkkaus voi vaikuttaa myös leipiintymiseen.

”Palkka ei yksinään määrittele leipiintymistä. Työn merkityksellisyyden kokemus on keskeinen siinä, tylsistyykö ihminen vai ei”, Harju kiteyttää.

Poistaako digitalisaatio leipiintymisen?

Poistuuko leipiinnyttävä rutiininomainen työ, kun tekoäly ja automatisaatio etenevät yhä pidemmälle? Lotta Harjun mukaan seuraukset ovat toistaiseksi olleet ristiriitaisia.

Teknologinen kehitys on kyllä vähentänyt rutiininomaista suorittavaa työtä, mutta paradoksaalisesti tietotyöhön on tullut lisää leipiinnyttäviä elementtejä, kuten uudenlaista byrokratiaa ja paljon keskeytyksiä.

”Digitalisaation myötä lisääntyneet keskeytykset tietotyössä heikentävät työhön uppoutumista, jota monet kaipaavat töissä.”