Työkulttuuria voi rakentaa uudelleen, mutta se vaatii koko porukalta sinnikkyyttä. Selkeät tavoitteet parantavat myös työhyvinvointia, sanoo tuote- ja asiakaspalvelupäällikkö Anne Orre TSS Prime Oy...
Kiinteistösijoitus- ja varainhoitoyhtiö Trevian halusi tukea asiantuntijoidensa työhyvinvointia. Kehittämiskohteeksi valittiin aivotyön ergonomia. Siihen paneuduttiin kokonaisvaltaisesti – työtilojen...
Kun työikäinen unohtelee tai keskittyminen on vaikeaa, kyse on usein ohimenevästä ongelmasta. Taustalla voi olla myös terveydellisiä syitä, joskus jopa etenevä muistisairaus. Sen tunnistaminen varhain...
Työterveyshoitaja Tuija Turunen tuntee onnistumisen iloa silloin, kun johonkin työkykyongelmaan saadaan hyvä ratkaisu. Joskus se tarkoittaa, että työntekijälle löytyy uusi tehtävä, jossa hän pärjää ja...
Kun sinusta tulee uuden työyhteisön jäsen, suhtaudu sen kulttuuriin ja käytäntöihin arvostavasti. Havainnoi, kysy ja kerro ajatuksiasi. Anna itsellesi aikaa omaksua uutta ja tutustua uusiin...
Kun osaajista on pulaa, on tärkeää saada mahdollisimman monen työikäisen työpanos käyttöön. Työkyvyn tukemisen merkitys ymmärretään aiempaa paremmin. Tukea tarvitsevat sekä työssä käyvät että ne...
Työn ylipursuaminen johtaa siihen, että työ tuntuu hahmottomalta. Mielekkyys ja hallinnan tunne katoavat, jos aika ei riitä oman ydintyön tekemiseen. Työ voi pursuilla yli monin tavoin.
Työpaikan kannattaa ottaa kaikki hyöty irti työterveyshuollosta. Muuttuvassa työelämässä työterveyshuolto on hyvä kumppani. Yhteistyön syventämiseen on nyt tarjolla käytännönläheisiä työkaluja.
Työyhteisön kansainvälisyys, ammattien kirjo ja eri-ikäiset ihmiset. Monimuotoisuus on arkipäivää Suomen kansallisoopperassa ja -baletissa. Jokainen työntekijä vaikuttaa siihen, että työ sujuu...
”Pidä huolta unesta ja anna sille riittävästi aikaa”, sanoo Heli Järnefelt Työterveyslaitoksesta. Jos omat keinot eivät riitä, unettomuuteen kannattaa hakea apua.