Muutoksessa esimies voi luoda kovaa maata jalkojen alle

Osallistu

Hyvä muutosjohtaja on sekä innostava että salliva. Hän ymmärtää, että muutos ei saa kaikkia työntekijöitä syttymään yhtä nopeasti, sanoo johtava konsultti Susanna Kalavainen Työterveyslaitoksesta.

Muutoksessa esimiehen tehtävä on luoda kovaa maata jalkojen alle. Hän pitää esillä sitä, miksi muutos tehdään ja mitä kohti mennään. Matkan varrella se helposti hämärtyy”, sanoo johtava konsultti Susanna Kalavainen Työterveyslaitoksesta.

Muutokseen liittyvää epävarmuutta on helpompi kestää, kun päämäärä pysyy kirkkaana. Tavoitteena voi olla esimerkiksi parempi asiakaspalvelu tai jonkin epäkohdan ratkaiseminen.

Muutosprosessin aikana esimies voi toimia myös valon tuojana. Hän tekee näkyväksi sen, että jokin osanen saatiin valmiiksi tai jossain onnistuttiin. Muuten on vaarana, että onnistumisten ajatellaan olevan pelkkää sattumaa.

Kalavainen on tukenut ja valmentanut esimiehiä monenlaisissa muutostilanteissa. Nykyisin on tavallista, että käynnissä on yhtä aikaa monta erikokoista muutosta. Ne menevät lomittain, eikä muutoksilla enää ole selkeää alkua ja loppua.

Miten muutokseen voi vaikuttaa?

Mielekkään muutoksen perusperiaatteita ovat viestintä, osallistuminen ja tukitoimet. Susanna Kalavainen nostaa niistä ykköseksi mahdollisuuden osallistua muutoksen suunnitteluun ja toteutukseen.

”Se on välttämätöntä, jos halutaan, että ihmiset lähtevät oikeasti mukaan, antavat oman panoksensa eivätkä vain raahaudu muutoksen läpi.”

Esimiehen tehtävänä on konkretisoida muutosta ja tuoda sitä lähemmäksi käytäntöä: Mitä muutos tarkoittaa työryhmän ja työntekijän työn kannalta? Mitä se vaatii itse kultakin? Miten prosessiin voi vaikuttaa?

Konkretisoiminen ei aina ole helppoa. Esimiehet elävät saman epävarmuuden ja muutosprosessin keskellä kuin työntekijätkin. Esimies ei välttämättä tiedä paljon enempää kuin muut, ei edes lopputulosta.

Uusia mahdollisuuksia ja luopumista

Susanna Kalavainen luonnehtii hyvää muutosjohtajaa innostuneeksi realistiksi. Hän näyttää suuntaa ja vie muutosta eteenpäin. Silti hän ymmärtää ja sallii, että kaikki eivät innostu yhtä nopeasti. Joskus on ihan riittävää, että osallistuu asiallisesti.

”Ihmiset ja työryhmät tulevat muutosta kohti eri tahtiin. Esimiehen on hyvä säilyttää tuntuma siihen, missä oikeasti mennään. Työyhteisössä saattaa olla myös kipukohtia.”

Muutos merkitsee ihmisille eri asioita. Toisille se merkitsee uusia mahdollisuuksia, kehittymistä ja työnkuvan myönteistä laajenemista. Toiset joutuvat luopumaan jostain itselleen tärkeästä työn osa-alueesta.

Kalavainen on tavannut johtajia, jotka ovat suorastaan muutoksen lumoissa. Heidän on joskus vaikea sietää, että kaikki eivät ole muutosajattelussa yhtä pitkällä.

Pakotettu positiivisuus on pahasta

Yksi muutosjohtamisen kompastuskivistä on juuri se, että ollaan pakotetun positiivisia. Eteenpäin pusketaan periaatteella, että kaikki muutoksessa on hyvää ja kaikki epäröijät ovat vastarannan kiiskiä.

”Kun työyhteisössä saa puhua myös hankalista asioista, menetyksestä ja surusta, muutokseen sitoutuminen ja eteenpäin meneminen ovat paljon vankemmalla pohjalla”, Susanna Kalavainen sanoo.

Tehdyn työn arvostaminen on erityisen tärkeää. Kun osastoja tai tehtäviä lakkautetaan, osa työntekijöistä kokee, ettei heidän työnsä ole ollut riittävän hyvää.

Kokemus siitä, että entinen työ mitätöidään, on raskas. Työtä on ehkä tehty ja kehitetty pitkään. Eikö sillä ollutkaan mitään väliä?

”Kyse voi kuitenkin olla siitä, että organisaation painopiste siirtyy tai etsitään tehokkaampia toimintatapoja. Vanha työ on voinut olla hyvinkin arvokasta. Sen toteaminen asiallisesti ja reilusti avaa mahdollisuuksia uudenlaiselle yhteistyölle.”

Hyvinvoiva esimies jaksaa tukea

Susanna Kalavainen kannustaa esimiehiä pitämään huolta myös itsestään ja omasta työkyvystään. Vain voimissaan oleva esimies jaksaa tukea muita.

”Jos esimies on uupunut jo ennen muutoksen alkua, hän ei välttämättä pysty havainnoimaan työyhteisöä, kuuntelemaan, joustamaan ja etsimään ratkaisuja.”

Esimiehen kannattaa tarvittaessa hakea tukea esimerkiksi omalta esimieheltään, työnohjauksesta, työterveyshuollosta tai toisilta esimiehiltä.

”Esimiesten vertaisryhmä tarjoaa turvallisen ja luottamuksellisen paikan tuulettaa tunteita, jakaa turhautumisia ja onnistumisia. Siellä ei tarvitse olla ensisijaisesti muutoksen johtaja, eteenpäinviejä, uskova ja pystyvä.”

Marja Sarkkinen MaSarkkinen

Toimituksemme suosittelee

Tutustu myös:
Tuoreimmat jutut

En osaa. Ei innosta. En voi vaikuttaa mihinkään. Tällaisia ajatuksia saattaa herätä, kun oma työ on myllerryksessä.

”Työ voi muuttua niin paljon, ettei työntekijä enää tunne sitä omakseen. Silloin hän ei myöskään koe onnistumisia, jotka ovat tärkeä voimanlähde”, sanoo erikoistutkija Hilkka Ylisassi Työterveyslaitoksesta.

Ylisassi tarjoaa yhdeksi apukeinoksi kehitysvuoropuhelua. Se on menetelmä, joka auttaa tarkastelemaan työn muutosta ja työntekijän ammatillista kehitystä rinnakkain.

”Tavoitteena on löytää innostumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Ratkaisut voivat liittyä esimerkiksi työtapoihin, osaamisen kehittämiseen tai siihen, että tarttuu omiin kiinnostuksen kohteisiinsa.”

Entä jos teenkin jotain uutta?

Kehitysvuoropuheluun kuuluu työyhteisön yhteisiä ja pienryhmissä käytäviä keskusteluja. Mukana voi olla esimerkiksi työpaikan HR-asiantuntija. Ideana on vaihtaa ajatuksia siitä, miltä työ tulevaisuudessa näyttää.

Prosessiin liittyy kehittämistehtävä, jonka osallistuja valitsee itselleen. Tehtävä tukee ihmisen omaa työhyvinvointia, ammatillista uudistumista ja yhteistä työn tekemistä. Kyseessä ei ole suoritus, jota arvioidaan, vaan kokeilu: Mitä tapahtuu, jos teenkin jotain uutta ja erilaista kuin ennen?

Hilkka Ylisassi kertoo kokeneesta lähihoitajasta, joka kaipasi työhönsä uutta virtaa. Hänen kehittämistehtävänään oli ottaa vastuu osaston tyky-toiminnasta ja päihdetyöstä. Päihdetyöhön hän perehtyi koulutusten ja kirjallisuuden avulla.

”Kehittämisen ei tarvitse olla suurta ja mullistavaa. Se voi olla sitä, että pysähtyy välillä pohtimaan ammatillista polkuaan.”

Kadonnutta työn iloa etsimään

Kehitysvuoropuhelu on lanseerattu Tanskassa 1990-luvun alussa. Suomessa sitä on hyödynnetty ja kehitetty eteenpäin muun muassa työn kehittämisen hankkeissa, työterveyshuollossa ja kuntoutuksessa.

Menetelmä muistuttaa kehityskeskustelua, mutta kehitysvuoropuheluun kuuluvat ”jäsennysvälineet” erottavat ne toisistaan:

”Ne ovat työkaluja, joiden avulla voi jäsentää esimerkiksi omaa työhistoriaansa, mielenkiinnon kohteitaan ja osaamistarpeitaan. Ne auttavat näkemään, mikä nykyisessä työssä innostaa ja turhauttaa”, Hilkka Ylisassi sanoo.

Hänen mielestään menetelmä sopii perinteisen kehityskeskustelun täydentäjäksi varsinkin muutostilanteissa.

”Parhaassa tapauksessa voi löytää kadonneen työn ilon, uudistua työssään ja olla mukana vaikuttamassa muutokseen.”

Toivoisin, että kaikki työttömyydestä puhuvat muistaisivat, että sen taustalla on isompia tekijöitä kuin yksittäisen ihmisen valinnat, sanoo erityisasiantuntija Kirsi Unkila Työterveyslaitoksesta. Hänen mukaansa julkinen keskustelu työttömyydestä on jakautunut kahtia:

Osa suomalaisista ymmärtää työttömyyden ongelmaksi, joka liittyy yhteiskunnan rakenteisiin, työelämän muutoksiin ja vaatimuksiin.

Toisten puheessa taas korostuu, että on ikään kuin työttömän syy, ettei hän ole seurannut työelämän muutosta ja osannut vastata siihen. Työttömyyden nähdään johtuvan yksilön kyvyttömyydestä, haluttomuudesta tai valinnasta.

”Sellainen keskustelu voimistaa syyllisyyden kokemusta ja lannistaa. Useissa tutkimuksissa on todettu, että vahva usko työllistymiseen ja myönteinen elämänasenne auttavat samaan töitä.”

Apua oman tilanteen jäsentämiseen

Syyllisyyden kokemus nousi esiin, kun Kirsi Unkila tänä keväänä haastatteli 24:ää vaikeassa työmarkkina-asemassa olevaa henkilöä. Haastattelut liittyivät hankkeeseen, jossa kehitetään työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmää Kykyviisaria.

Se on kysely, johon voi vastata verkossa tai paperilomakkeella. Kyselyn avulla vastaaja selvittää omaa tilannettaan, vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Osa-alueita ovat muun muassa mielen hyvinvointi, arjen sujuminen, taidot, fyysinen toimintakyky sekä työ ja tulevaisuus.

Unkila sanoo, että hänen haastattelemansa Kykyviisarin käyttäjät pitivät sitä pääsääntöisesti hyvänä työkaluna. Se oli auttanut heitä tarkastelemaan elämäänsä, jäsentämään tilannettaan ja asettamaan tavoitteita. Joku oli huomannut, että hänen asiansa ovatkin monella alueella ihan hyvin.

Myös menetelmän kehittämiseen saatiin ideoita: talousasioista olisi hyvä kysyä lisää. Kun työttömyys jatkuu pitkään, ihminen köyhtyy. Siitä voi seurata velkaantumista ja ulosottoja, mikä taas syventää syrjäytymistä.

”Haja-asutusalueella esimerkiksi auton rikkoontuminen voi olla iso ongelma. Jos auton korjaamiseen ei ole rahaa, kotiin jäämisen riski kasvaa. Julkista liikennettä ei ole joka paikassa”, Unkila huomauttaa.

Hyödyttömyyden tunne vaivaa

Vaikka työttömien haastattelut keskittyivät Kykyviisari-menetelmän sisällön kehittämiseen, tapaamisissa syntyi muutakin kiinnostavaa keskustelua. Kirsi Unkilan mieleen jäivät työttömien kokemukset hyödyttömyydestä.

”Ihmisellä on kova tarve olla hyödyllinen ja arvokas yhteiskunnan jäsen, ja meillä hyödyllisyys liittyy vahvasti palkkatyön tekemiseen. Sen katkeamisen jälkeen moni kärsii hyödyttömän ihmisen leimasta ja identiteetistä.”

Työelämän ulkopuolella eläminen voi johtaa myös yksinäisyyteen. Kykyviisarissa kysytään suoraan, tunteeko vastaaja itsensä yksinäiseksi. Tämä kysymys oli koskettanut monia.

”Se on herkkä asia. Jos ihminen syrjäytyy kotiinsa, hän ei tunne kuuluvansa oikein mihinkään. Joka haastattelussa minulle sanottiin, että tämän kysymyksen on syytä olla mukana. Se mahdollisti vaikean asian käsittelyn.”

Kykyviisari-kyselyn tuloksia on hyvä käsitellä ammattilaisen kanssa. Toistaiseksi Kykyviisaria käytetään työllisyyshankkeissa, mutta myöhemmin menetelmä on tarkoitus saada muun muassa sosiaalialan, työllisyyspalveluiden ja perusterveydenhuollon ammattilaisten asiakastyöhön.

Unen laadun ja määrän mittaamiseen on viime vuosina kehitetty useita erilaisia kotikäyttöön soveltuvia mittauslaitteita.

Niistä ensimmäisiä on edelleen käytössä oleva aktigrafia. Se on rannekellomainen laite, joka mittaa liikettä herkän kiihtyvyysanturin avulla. Aktigrafeja käytetään tutkimushankkeissa antamaan objektiivista tietoa unesta unipäiväkirjan ohella. Aktigrafialla unta mitataan epäsuorasti liikemittauksen kautta eli jos liikettä ei ole, henkilön ajatellaan olevan unessa.

Useimmat tällä hetkellä myynnissä olevat, kotikäyttöön tarkoitetut unen laadun ja määrän kuluttajamittarit perustuvat liikemittaukseen. Jos mittaria pidetään ympäri vuorokauden, niin samalla saadaan arvio myös valveajan aktiivisuudesta. Lisäksi tarjolla on muun muassa lakanan alle laitettavia vyömäisiä antureita.

Useat unen itsearviointiin tarkoitetut nykylaitteet mittaavat myös sykettä, joka yhdistettynä liikemittaukseen antaa luotettavamman kuvan unen laadusta ja määrästä kuin mittarit, jotka perustuvat vain liikemittaukseen. Rannekelloa muistuttavien laitteiden lisäksi myynnissä on samoilla periaatteilla toimivia sormuksia.

Varsinaisten unihäiriöiden diagnostiikassa nämä unen epäsuorat mittausmenetelmät eivät ole kuitenkaan riittäviä. Elimellisten unihäiriöiden, kuten uniapnean, diagnostiikan osana käytetään unipolygrafiaa, joka yhdistää aivosähkökäyrästä, silmien liikkeistä ja lihasten jänteydestä saatavaa tietoa. Niiden avulla voidaan erottaa unen erilaiset vaiheet ja saadaan kaikkein luotettavin arvio unen laadusta.

Terveen henkilön unen laadun ja määrän itsearviointi kotikäyttöön tarkoitetuilla laitteilla voi olla hyvä asia, jos henkilö motivoituu sitä kautta huolehtimaan riittävästä palautumisesta ja unesta.

Kotikäyttöön tarkoitetut laitteet antavat kuitenkin karkean kuvan nukkumisesta ja voi olla, ettei laitteiden antama tieto vastaa omaa kokemusta nukkumisesta. Jos henkilö esimerkiksi on vuoteessa valveilla ja liikkumatta, laite voi tulkita sen uneksi. Toisaalta laite voi tulkita henkilön olleen hereillä, jos hän nukkuu levottomasti asentoa vaihdellen.

Tärkeimpiä unen laadun ja määrän mittareita ovat edelleen oma kokemus unen virkistävyydestä heräämisen jälkeen ja vireystila valveaikana. Mittarin antamasta tuloksesta riippumatta kannattaa siis kuunnella itseään. Jos kokee unen laadun ja määrän jatkuvasti riittämättömäksi ja valveajan voinnin heikentyneeksi, kannattaa hakeutua esimerkiksi työterveyslääkärin arvioon.

Kuten kysyjä kertoo, niin unen mittaaminen itsearviointiin tarkoitetuilla laitteilla voi myös ahdistaa. Se saattaa jopa lisätä univaikeuksia, jos mittaaminen lisää painetta suoriutua nukkumisesta hyvin. Unen yrittäminen nimittäin nostaa vireyttä, ja sitä kautta nukahtaminen ja unessa pysyminen voivat heikentyä. On jopa esitetty, että jatkuva oman unen tarkkailu sitä mittaamalla voisi johtaa niin sanottuun kronoreksiaan eli epäterveeseen oman unen tarkkailuun ja siitä huolestumiseen.

On kuitenkin hyvä muistaa, että mittauslaitteet sinänsä eivät ole ehdottomasti huonoja tai hyviä. Keskeistä on se, miten mittaustulokset tulkitaan ja millaisiin ajattelu- tai toimintatapojen muutoksiin ne johtavat.