Näin esimies voi vaikuttaa työterveysneuvottelun onnistumiseen

Osallistu
Keskustelutilanne, jossa mies kuuntelee vastapäätä istuvia henkilöitä.

Lähestyvä työterveysneuvottelu saattaa jännittää myös esimiestä. Siihen auttaa valmistautuminen. Neuvottelussa tärkeintä on muistaa, että siellä haetaan yhdessä ratkaisuja työhön.

Työterveysneuvottelu järjestetään, kun työntekijän työkyky on heikentynyt. Tavoitteena on löytää paras mahdollinen ratkaisu työssä jatkamiseen. Jos työntekijä on sairauslomalla, neuvottelussa sovitaan keinoista tukea työhönpaluuta.

Työterveysneuvotteluun osallistuvat tavallisesti työntekijä, työterveyshuollon edustaja, lähiesimies ja tarvittaessa hänen esimiehensä tai edustaja henkilöstöhallinnosta. Työntekijä voi kutsua mukaan myös valitsemansa tukihenkilön.

”Jos esimiehellä ei ole aiempaa kokemusta työterveysneuvotteluista, hänen voi olla vaikea hahmottaa omaa rooliaan keskustelussa”, sanoo vanhempi asiantuntija Pirjo Juvonen-Posti Työterveyslaitoksesta.

Esimiehille ja kaikille muillekin neuvottelun osapuolille on nyt tarjolla kättä pidempää. Työterveyslaitos on julkaissut maksuttoman oppimisohjelman Työterveysneuvottelu – ratkaisuja työhön. Sen tarkoitus on tukea ja kehittää neuvottelun vuorovaikutusta.

Vakioratkaisua ei ole

Pirjo Juvonen-Postilta kysytään usein, miksi esimiehen pitäisi olla mukana työterveysneuvottelussa. Mitä hyötyä siitä on?

”Työhönpaluuseen ei ole olemassa vakioratkaisuja. Jokaisen työntekijän tapauksessa pitää erikseen miettiä, miten työhönpaluu toteutetaan. Työn ja työolojen muutoksia ei voi tehdä työpaikan ulkopuolelta, ja siksi esimiestä tarvitaan näissä keskusteluissa.”

Esimiehen ei tarvitse heittäytyä hoidon tai kuntoutuksen ammattilaiseksi. Ne ovat muiden heiniä. Esimies saa tulla neuvotteluun omassa esimiehen roolissaan – keskustelemaan työhön liittyvistä ratkaisuista.

Juvonen-Posti muistuttaa, että hyvin suunniteltu ja asteittainen työhönpaluu on sijoitus työkykyyn. Pitkällä aikavälillä se maksaa itsensä takaisin esimerkiksi poissaolokustannusten vähenemisenä. Suurin hyöty on, että työntekijän työpanos saadaan käyttöön.

Valmistaudu hyvin

Erikoistutkija Elina Weiste Työterveyslaitoksesta on erikoistunut vuorovaikutukseen. Hänen mukaansa työterveysneuvotteluun liittyy monenlaisia jännitteitä: työntekijä voi pelätä potkuja ja esimies sitä, että hänen esimiestyötään kritisoidaan.

”Kaikkien osapuolten pitää valmistautua tapaamiseen. Jos asiaa ei ole etukäteen työstetty, neuvottelutilanteessa ei päästä keskustelemaan mahdollisista ratkaisuista”, Weiste sanoo.

Esimiehen kannattaa valmistautua näin:

  1. Kuuntele työntekijää. Teidän on hyvä jutella jo ennen neuvottelua. Näin asiat eivät tule kummallekaan yllätyksinä.
  2. Selvitä, millaisia mahdollisuuksia teidän työpaikallanne on muokata työtä. Mieti omia ratkaisuehdotuksiasi työkyvyn tueksi. Mitkä ovat sinun valtuutesi ja missä asioissa sinun pitää ottaa yhteyttä omaan esimieheesi?
  3. Selvitä, mitä työpaikkanne työkyvyn tuen mallissa on sovittu työterveysneuvottelusta.
  4. Sovi työntekijän ja työterveyshuollon kanssa, keitä neuvotteluun kutsutaan ja kuka kutsuu.
  5. Työterveysneuvottelun koollekutsujana voi toimia esimies tai työterveyshuolto. Jos sinä olet koollekutsuja, kutsu osallistujat ajoissa ja kerro työterveysneuvottelun tarve ja tarkoitus.
  6. Sopikaa, kuka toimii puheenjohtajana ja muistion tekijänä.
  7. Järjestä neuvottelulle rauhallinen paikka ja varaa riittävästi aikaa. Yleensä tunti riittää.

Oppimisohjelma tuli tarpeeseen

Työterveysneuvottelu – ratkaisuja työhön -oppimisohjelma perustuu tutkimukseen, jonka aineistona oli 14 videoitua, oikeasti käytyä ja tarpeellista työterveysneuvottelua. Tyypillinen palaute tekijöille on ollut, että ”tällaista on odotettukin”.

Oppimisohjelmaa saa vapaasti linkittää esimerkiksi verkkosivuille, työpaikan intranetiin ja työkyvyn tuen ohjeisiin. Sitä voi hyödyntää myös esimiesten koulutuksissa.

”Jos esimiehellä on vain pari minuuttia aikaa valmistautua työterveysneuvotteluun, hänen kannattaa lukea ainakin pikaopas. Siitä saa nopeasti kuvan, keitä neuvotteluun tulee, mitä esimieheltä odotetaan ja mitä muut tekevät”, Pirjo Juvonen-Posti vinkkaa.

Marja Sarkkinen MaSarkkinen

Lisää tietoa:

Työterveysneuvottelu – ratkaisuja työhön -oppimisohjelma (Työterveyslaitoksen sivuilla)

Tutustu myös:
Kommentointi (3)

Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun tässä.

Kommentit (3)

Armi |

Työterveysneuvottelussa olleena työntekijänä tiedän, että palaute sattui kovasti. Olin hyvin väsynyt enkä ollut saanut sairaslomaa, vaikka oli monia vaivoja. Esimies uskoi minun teeskentelevän sairauksia. Hän uskoi myös toisten työntekijöiden arvioita minusta täysin. Jälkeenpäin pitkän odottelun jälkeen minulle, raskaan työn raatajalle vanhustenhoidosta, myönnettiin osatyökyvyttömyyseläke takautuvasti.

Elliiiza |

ei onnistu jos työnantaja on yrittäjä sillä yrittäjä haluaa päästä helposti ja joustavasti eroon sairaasta työntekijästä..siinä ei armoa tunneta..näin se vaan on ..jos syntyy yritykselle kustannuksia sairaasta tekijästä niin se on helpompi vaihtaa nuorempaan ja terveempää...näin olen kokenut

@JuvonenPosti |

Kiitos Armi ja Elliiiza kommenteistanne! Olen ollut keskustelemassa työpaikan edustajien kanssa työntekijöiden työhön paluu ja työssä jatkamisratkaisuista 1980-luvun lopulta lähtien eri yhteyksissä. Niistä ajoista ajattelutapa työpaikoilla on muuttunut, työn muokkaus on lisääntynyt ja sitä kautta työssä eri tavoin jatkamisen mahdollisuudet. Mutta kuten kuvaatte, ei tämä ole vieläkään mikään "automaattinen" tapa toimia: lisää tietoa sekä työntekijöille että työnantajien edustajille tarvitaan niistä vaihtoehdoista, jotka ovat käytettävissä työntekijän työkyvyn alentuessa.

Tuoreimmat jutut

Tavoitteet motivoivat ihmisiä eri tavoin. Yksi pitää mitattavista tavoitteista, toiselle riittävät yhdensuuntaiset arvot työnantajan kanssa. Joka tapauksessa työpaikalla ollaan toteuttamassa työn tavoitteita ja niistä on syytä puhua ääneen ja usein.

Omia tai tiimin tavoitteita kannattaa lähestyä tietoisen ratkaisukeskeisesti. Kyse ei ole omien ratkaisujen tarjoamisesta keskustelukumppanille, vaan yhteisten ideoiden, näkökulmien, tavoitteiden ja toimintatapojen hakemisesta.

Esimies voi hyödyntää ratkaisukeskeisyyden periaatteita kehittyäkseen itse ja johtaessaan työryhmäänsä.

Ratkaisukeskeisyydessä lähdetään siitä, että hankalissakin tilanteissa on mahdollista löytää päämäärä ja tavoitteita. Tarkoitus on etsiä voimavaroja, jotka auttavat pääsemään hankaluuksista eteenpäin tai kestämään niitä paremmin.

Esimerkiksi yt-neuvottelujen aikana organisaation tunnelma on yleensä ainakin jossain määrin ahdistunut. Silti jotkin työryhmät selviävät katsomalla eteenpäin, konkreettisia toimintatapoja etsien ja keskustelemalla niistä yhdessä. Toiset taas jäävät ”nuolemaan mustaa kiveä” vailla ratkaisujen ja tavoitteiden hakemista.

Keskustelukulttuuri muuttuu hitaasti

Nopeutta ja tehokkuutta arvostavassa työelämässä ratkaisukeskeinen toimintatapa vaatii hieman vaivannäköä: pysähtymistä ja aikaa. Keskeistä on keskustelukumppanien – esimerkiksi oman työryhmän jäsenten – arvostaminen, tasaveroinen keskustelu ja yhteistyön painottuminen.

Tavoitteiden saavuttamista edistää se, että ottaa lähtökohdaksi keskustelukumppanin omat tavoitteet – samalla toki huomioiden organisaation tavoitteet.

Esimiehen on hyödyllistä nähdä, että työpaikalla jokaisella on viisautta, taitoja ja kykyjä päästä eteenpäin. Voidaan sanoa, että ihminen tietää mikä hänelle on parhaaksi – hän ei vain välttämättä tiedä tietävänsä.

Siksi esimiehen kannattaa kysyä myös hiljaisten ja ujojen mielipidettä. Eikä pidä lannistua, jos joku oman työryhmän jäsenistä ei heti lämpene yhteiseen ideointiin.

Kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ovat hyveitä varsinkin silloin, kun halutaan muuttaa työpaikan kulttuuria ratkaisukeskeisemmäksi. Esimerkiksi keskustelukulttuuria ei muuteta yhdessä palaverissa eikä välttämättä vielä kymmenessäkään.

Mikä sai meidät onnistumaan?

Työhön ratkaisukeskeisesti suhtautuva esimies nostaa haasteiden ohella esiin voimavaroja ja onnistumisia. Onnistumisia voi pyrkiä lisäämään ja laajentamaan:

  • Missä olemme onnistuneet viime aikoina yksilöinä tai työryhmänä?
  • Miten onnistuminen saatiin aikaan?
  • Ketkä olivat mukana? Ketkä auttoivat ja tukivat?
  • Miten ja missä tilanteessa tästä saatua oppia voisi seuraavan kerran hyödyntää?

Se, mihin huomio kiinnitetään, kasvaa ja voimistuu. Tätä sanontaa voidaan pitää ratkaisukeskeisyyden kivijalkana.

Ongelmia loputtomiin vatvomalla ja muista ikävään sävyyn puhumalla voimistetaan käsitystä siitä, että oma työpaikka tai ryhmä on ongelmien kenttä. Sen sijaan kun puhutaan taidoista ja ryhmäläisten osaamisesta, vahvistetaan myönteistä identiteettiä ja yhteistä innostusta.

Aiemmat onnistumiset auttavat suunnittelemaan tulevaisuutta. Sama ajatus menee kääntäen niin, että ihmisen kykyjä ja taitoja ei ole työyhteisössä oikeastaan olemassa, jollei niistä puhuta.

Ongelmasta konkreettiseen toimintaan

Myönteisten näkökulmien esiin tuominen ei tarkoita, etteikö ongelmista pitäisi puhua avoimesti. Onnistumispuheesta voimaantumisen myötä ihmisten on helpompi ratkoa myös ongelmia.

Yksi ratkaisukeskeinen näkökulma ongelmiin on niiden tavoitteellistaminen. Kun ongelma on todettu ja riittävästi analysoitu, kannattaa yrittää kääntää se tavoitteen ja konkreettisen toiminnan muotoon.

Sen sijaan että märehdimme itse ongelmaa, keskustelemme siitä, miten toivoisimme asian olevan ja millaisilla toimenpiteillä tähän tavoitteeseen pääsemme.

Virheitä pelätään paljon enemmän kuin olisi tarpeen. Siksi meiltä jää valtava potentiaali käyttämättä. Haluan rohkaista ihmisiä jakamaan epäonnistumisen kokemuksensa yhteiseksi hyväksi, sanoo Mika Sutinen.

Sutinen tunnetaan yrittäjänä ja pitkän linjan toimitusjohtajana. Viimeksi hän oli toimitusjohtaja lemmikkieläintarvikkeita myyvässä Musti ja Mirri -liikeketjussa. Sinä aikana ketju kasvoi kooltaan kymmenkertaiseksi ja samalla Suomen kansainvälisimmäksi vähittäiskauppaketjuksi.

Nykyisin hän toimii pääomasijoittaja Vaaka Partners Oy:n industrial partnerina ja hallitusammattilaisena useissa yhtiöissä. Sutinen kertoo, että kyky elää mokaamisen riskin kanssa on auttanut häntä menestymään.

”Olen opetellut kaksi taitoa, joista kumpikaan ei ole ollut minulle synnynnäinen. Ensinnäkin olen opetellut kokeilemaan ja yrittämään uutta sitkeästi, vaikka epäonnistumisen riski olisi suuri. Toiseksi olen pakottanut itseni raadollisen rehelliseksi virheistä oppimisen äärellä.”

Sutinen puhuu virheistä oppimisen kulttuurista Työterveyslaitoksen Nolla tapaturmaa -foorumin seminaarissa Turvallisuus on tekoja, joka pidetään Kuopiossa toukokuussa 2019.

Virhe on teko, josta ei opita

Meille on luontaista selittää asiat parhain päin niin, ettei epäonnistumista tarvitse kohdata. Mokan paljastuminen hävettää. Siksi virheitä ei analysoida, vaan porskutetaan kohti mukavampia asioita.

Mika Sutisen mukaan oppiminen vaatii kuitenkin epäonnistumisten analysoimista ja saadun opin jakamista koko organisaatioon. Kannattaa luoda kulttuuri, joka rohkaisee ihmisiä tuomaan omat epäonnistumisensa muiden tietoon.

Sutinen määrittelee virheen teoksi, josta ei opita mitään. Onnistumisesta oppiminen voi olla vieläkin vaikeampaa:

Organisaatiossa on onnistuttu, mikä näkyy esimerkiksi hyvistä myyntiluvuista. Jos ei tiedetä, mistä hyvä tulos johtuu, ollaan epäonnistuttu. On toki hienoa, että menee hyvin. Jonkin ajan kuluttua ei välttämättä mene, ellei myös onnistumisten mekanismi ole tiedossa.

”Uskon, että lähes kaikissa organisaatioissa helpot asiat on jo tehty. Jäljellä on näitä vähän monimutkaisempia asioita toiminnan kehittämiseksi. Yritysten suurin kehityspotentiaali on virheistä ja onnistumisista oppimisen taidoissa.”

Yksi moka kirvelee edelleen

Mika Sutinen arvelee epäonnistuneensa vuosittain satoja tai jopa tuhansia kertoja. Joistain virheistä hän on oppinut enemmän, joistain vähemmän.

Sitten on joukko mokia, jotka ovat olleet ihan turhia – joko huolimattomuuden tai esimerkiksi väsymyksen aiheuttamia. Yksi niistä kirveltää Sutista kaikkein eniten:

Parikymmentä vuotta sitten eräässä yhtiössä jouduttiin toteuttamaan valtava henkilöstösaneeraus yhtiön pelastamiseksi. Kolmannes henkilökunnasta sai potkut. Irtisanomisten julkistamista edeltävänä iltana – tai pikemminkin yönä – tehtiin viimeisiä päätöksiä.

Sutinen oli lähettämässä perusteluja erään henkilön irtisanomisesta mielestään johtoryhmälle, mutta hän lähettikin aamuyöllä viestin irtisanottavalle itselleen.

”Se oli karmea moka, joka varmasti jätti asianomaiseen lähtemättömän jäljen. Pyysin sitä toki aikoinaan anteeksi, mutta luulen, ettei hän pysty koskaan täysin antamaan anteeksi. Tuskin hän on päässyt asian yli vieläkään. Tämä muisto nostaa yhä pienen hien pintaan.”

 

Mika Sutinen puhuu aiheesta ”Mahtava moka – matkalla systeemiseen virheistä oppimiseen” Nolla tapaturmaa -foorumin seminaarissa Kuopiossa 21.5.2019. Tutustu seminaarin ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!

Sähköinen kalenteri täyttyy palaverivarauksista niin, että työpäivästä on jäljellä enää puolen tunnin rako kello 12:sta alkaen. Lopulta joku varaa senkin ajan kokoukseen. Se siitä lounaasta.

”Tilanne on tuttu monelle asiantuntijatyötä tekevälle”, sanoo Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Annina Ropponen, jonka erikoisalaa ovat työaika ja ajankäyttö.

”Miksi ihminen priorisoi oman asiansa niin tärkeäksi, että hänen on varattava kollegaltaan jopa se viimeinen puolituntinen? Onhan ilmiselvää, että siihen aikaan päivästä tarvitaan ruokatauko”, Ropponen hämmästelee.

Kokouskutsun lähettäminen käy muutamalla klikkauksella. Ehkä työkaverin aikataulujen ajattelu unohtuu sen takia. Ropposen mielestä kyse on myös siitä, kunnioitammeko toistemme ajankäyttöä. Ajankäytön ongelmiin tarjoaa ratkaisuja esimerkiksi Työterveyslaitoksen Aika & fokus -verkkovalmennus.

Kokouksia peräkkäin ja päällekkäin

Yksi sähköiseen kalenteriin liittyvä harmin aihe on, että kokousaikoja varataan päällekkäin tai tiiviisti peräkkäin: seuraava palaveri alkaa samalla kellonlyömällä kuin edellinen loppuu.

Niin tehdään, vaikka kalenterista kävisi selvästi ilmi, että osallistujan aiempi tapaaminen on toisella puolella kaupunkia. Jos tarkoitus on kohdata kasvokkain, paikasta toiseen siirtymiseen pitää varata aikaa.

Yhteisten kokousaikojen löytäminen voi olla työlästä. Annina Ropposen mukaan samalla vaivalla voisi kuitenkin huolehtia siitä, että osallistuminen on kaikille ylipäätään mahdollista.

”Päällekkäisten varausten takia osallistujat joutuvat pohtimaan, mitä tehdä, kenelle ilmoittaa tai pystyykö jostain lähtemään kesken pois. Näin kutsun lähettäjä tavallaan sälyttää työtään muille.”

Palaverikutsun saajallakin skarpattavaa

Annina Ropposen mielestä myös palaverikutsun vastaanottajilla on skarpattavaa. Kun kutsu kilahtaa sähköpostiin, kannattaa harkita tovi, ennen kuin klikkaa hyväksyvänsä sen. Esimerkiksi tällainen tilanne on kurja muille osallistujille:

Kutsu aamupalaveriin on lähetetty hyvissä ajoin ja lähettäjä on erikseen pyytänyt ilmoittamaan, jos ajankohta on jollekulle huono. Kaikki ovat hyväksyneet kutsun, mutta edellisenä iltana yksi osallistuja viestittää: Katsoin huomista kalenteriani vasta nyt. Myöhästyn alusta puoli tuntia.

”Muut ovat suunnitelleet päivänsä niin, että palaveri voi alkaa sovitusti. Yhden henkilön myöhästymisen takia kaikkia asioita ei ehkä ehditäkään käydä läpi tai ainakaan tarpeeksi perusteellisesti”, Ropponen huomauttaa.

”Ja jos myöhässä alkanut palaveri venyy, osallistujat alkavat myöhästyä taas seuraavista tapaamisistaan.”

Keskustelkaa töissä ajanhallinnasta

Annina Ropponen on pannut merkille, että palaveriajan varaaminen sähköisesti tekee siitä jollain tapaa ”anonyymiä” ja tunteetonta. Jos etsisimme sopivaa aikaa kasvokkain tai puhelimessa jutellen, toisten ajankäytön kunnioittaminen tuntuisi luonnolliselta.

”Työpaikalla kannattaa keskustella ajanhallinnasta ja luoda yhteisiä käytäntöjä palaverien varaamiseen. Pienetkin asiat voivat helpottaa elämää hurjasti.”

Yksi keino helpottaa kokousaikojen löytämistä on sähköisen kalenterin pitäminen ajan tasalla. Myös kalenterimerkinnöillään voi vaikuttaa. Ropponen itse tekee nykyisin 80-prosenttista työaikaa, ja vapaaviikot näkyvät hänen kalenterissaan. Tiistaisin ja perjantaisin siellä lukee, että hän on työpaikalla aikaisintaan kello 9.15.

”Minulla on kolmasluokkalainen poika, ja teen etätöitä niinä aamuina, jolloin hänen koulunsa alkaa yhdeksältä. Lähdemme kotoa yhtä matkaa. Olen aamuvirkku, ja muina päivinä voin tulla töihin vaikka seitsemältä.”

”Jos joku haluaa varata aamupalaverin, hän näkee kalenteristani heti, jos en pysty aloittamaan esimerkiksi kahdeksalta.”

 

Juttu on julkaistu Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehdessä 3.2.2017.