Pari vuotta sitten äitini sairastui vakavasti ja menehtyi varsin pian. Kun tilanne oli päällä, elin hetkessä ja tein intuitiivisia ratkaisuja. Isompaan pohtimiseen ei ollut voimia, kertoo 53-vuotias Marjo.
Alkuvaiheessa Marjolla oli se käsitys, että sairaus on hyvänlaatuinen ja ennuste kohtuullinen. Silloin hän puhui tilanteesta työpaikan kahvipöydässäkin. Kun selvisi, että tauti on parantumaton, hän ei enää puhunut asiasta.
”En pystynyt kertomaan, että tilanne on toivoton. En olisi voinut pidätellä tunteitani enkä halunnut romahtaa työpaikalla.”
Jälkeenpäin Marjo on miettinyt, olisiko hänen kannattanut toimia toisin. Olisiko pitänyt kertoa esimiehelle tai kahvipöytäporukalle?
Kaikki hyvin -rooli suojasi
Toisaalta työ oli Marjolle pakopaikka ja voimanlähde. Vapaa-aika kului pitkälti äidin luona ja asiaa miettiessä. Tuntui helpommalta mennä töihin, kun kukaan ei tiennyt totuutta. Marjo otti ”kaikki hyvin” -roolin, jonka takana hän oli turvassa.
”Työssäni oli hienoja tehtäviä ja draivia, joten pystyin uppoutumaan siihen ja siirtämään ikävät ajatukset pois mielestäni.”
Työterveyspsykologi Heli Hannonen Työterveyslaitoksesta sanoo, että valinnan henkilökohtaisten asioiden kertomisesta tekee jokainen itse. Mitään yleistä ohjenuoraa siihen ei ole.
”Jos työyhteisössä on tapana jakaa henkilökohtaisia asioita, myös surusta voi olla luonnollista puhua kahvipöytäkeskustelussa. Monelle työpaikka on kuitenkin paikka, jossa ajatuksensa saa täyttää muilla kuin yksityiselämän ikävillä asioilla”, Hannonen sanoo.
Työkuorman kevennys auttaa
Heli Hannosen mukaan omasta tilanteesta olisi hyvä kertoa esimiehelle, jos yksityiselämän tapahtumat aiheuttavat surua ja syövät voimavaroja. Tällöin esimies voi mahdollisuuksien mukaan yrittää keventää työntekijän työkuormaa.
Jos työpaikalla pystytään joustamaan, esimies voi vaikka luvata, että ylitöitä ei tarvitse tehdä. Tai työyhteisössä voidaan jakaa tehtäviä tilapäisesti niin, että joku toinen ottaa hoitaakseen sovitun työtehtävän. Myös työn tauotukseen voidaan kiinnittää erityistä huomiota.
”Työtä olisi hyvä muokata sellaiseksi, että surun kanssa elävänkin voimavarat riittävät”, Hannonen sanoo.
Marjo pohtii tilannettaan näin:
”Ehkä esimiehen olisi ollut hyvä tietää. Ymmärrän, että esimiehelle on haasteellista luoda tasapuolinen ja helposti lähestyttävä ilmapiiri. Se on kuitenkin edellytys, jotta työntekijän luottamus säilyy ja vaikeistakin asioista on mahdollista keskustella.”
Ilmapiiri vaikuttaa avoimuuteen
Yksityiselämän dramaattiset tapahtumat eivät lisää työuupumuksen riskiä, jos työn vaatimukset ovat kohtuullisia. Tämä käy ilmi Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorin Jari Hakasen väitöstutkimuksesta.
”Jos ihmiselle on jo ennestään kasautunut liian paljon kuormitusta työssä ja sen lisäksi yksityiselämässä tulee kriisi, työuupumuksen riski kasvaa”, Hakanen sanoo.
Marjon ratkaisu salata yksityiselämään liittyvä suru johtui hänen työyhteisönsä tilanteesta ja ilmapiiristä. Työyhteisössä oli tuolloin uupuneita ihmisiä ja voimakasta reagointia työtilanteeseen.
Tapana ei muutenkaan ollut jakaa kaikkein yksityisimpiä asioita. Yllä pidettiin näennäisen kevyttä, toimivaa ja mukavaa ilmapiiriä.
”Koin, että olisin turhaan rasittanut esimiestä omilla huolillani. En myöskään halunnut, että työtoverini olisivat arvioineet työpanostani tai että olisin joutunut vastaamaan kysymyksiin omasta jaksamisestani”, Marjo sanoo.
"Arvostetaan ja kunnioitetaan toisiamme"
Esimies tai työkaveri voi aina kysyä, miksi joku näyttää olevan allapäin: Onko jotain tapahtunut? Voinko olla jotenkin avuksi? Tällaiseen kysymykseen on helppo vastata, jos haluaa puhua asiasta.
”Kysymyksen esittämistä ei kannata pelätä, sillä siihen voi vastata myös, että ei halua puhua asiasta”, Heli Hannonen sanoo.
Hän muistuttaa, että yksityiselämän suru ei kuitenkaan oikeuta purkamaan huonoa oloa työkavereihin.
Surun kanssa elävän kannattaa pitää hyvää huolta itsestään, levätä riittävästi ja syödä terveellisesti. Myös aktiivisuus on hyvästä siinä mielessä, että se vie ajatukset pois murehtimisesta. Kannattaa siis tehdä välillä muutakin.
Marjo korostaa sitä vastuuta, jota työyhteisön jokaisen jäsenen tulee kantaa: arvostetaan ja kunnioitetaan toisiamme.
”Kunnioittavassa ja arvostavassa ilmapiirissä asioiden jakaminen helpottuu. Se tarjoaa siten tukea niihin erilaisiin elämäntilanteisiin, joita työvuosien aikana kohtaamme.”
Marjon nimi on muutettu.
Teksti: Liina Paloheimo-Koskipää
Juttu on julkaistu Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehdessä 30.1.2017.
Kommentointi