Upota jokaiseen päivään palautumishetkiä

Yrittäjillä on monia keinoja irrottautua työstä ja palautua vapaa-ajalla. Johtava asiantuntija Jaana Laitinen Työterveyslaitoksesta kannustaa palautumaan myös työpäivän aikana.
-

Lepo tulee kotielämästä ja matkoista. Kun kotiin tullessa tietää, että siellä tuetaan, kuunnellaan, myötäeletään ja puhutaan pääasiassa muusta kuin minun töistäni, rentoudun heti. Jokaiseen päivään pitää upottaa palautumishetki. Teen ruokaa lapsen kanssa, kikatellaan Netflixin ääressä, lähdetään kävelylle. Puolison kanssa tehdään aikuisten juttuja: taidenäyttelyitä, nikkarointia, lyhyitä matkoja – tai suosiolla zombeillaan sohvalla.

Huollan itseäni joogaamalla, hengittämällä, pysähtymällä, metsässä, jumppasalilla tai kotona. Vietän aikaa sopivasti töissä ja kotona. Tapaan kavereita, jotka ovat minulle tärkeitä.

Ystävät, perhe, luonto, liikunta – niistä on yrittäjien palautuminen tehty. Tämä näkyi selvästi, kun Työterveyslaitos kysyi kesällä 2018 yrittäjiltä heidän keinoistaan palautua työstä ja voida hyvin.

”On ilahduttavaa lukea, miten vastauksista nousee esille huolenpito itsestä”, sanoo johtava asiantuntija Jaana Laitinen Työterveyslaitoksesta.

Laitinen työskentelee yrittäjien jaksamiseen, palautumiseen ja elintapoihin liittyvien hankkeiden sekä terveyden edistämiseen työpaikoilla tähtäävän [email protected]-hankkeen parissa.

”Jaksamisen kannalta on tärkeää irrottautua työstä tekemällä itselle mielekkäitä ja tärkeitä, työlle vastapainoa tuovia asioita ja elämällä kokonaista hyvää elämää.”

Työstä palautuminen vaatii itsekuria

Yrittäjillä usein korostuvat työn rajaamisen vaikeudet:

Yksinyrittäjänä olen yritykseni tärkein tekijä ja voimavara. Etenkin yrityksen alkumetreillä olisi ollut helppoa ajautua laskujen kasaantuessa ajamaan itsensä täysin loppuun, mutta olen alusta asti pysynyt päätöksessäni huolehtia omasta työkyvystäni ja hyvinvoinnistani ensisijaisesti, myös tulojeni kustannuksella. En suostu kantamaan huolta ja vastuuta asioista, joihin en yksinkertaisesti voi vaikuttaa, ja pidän kiinni vapaa-ajastani määräämällä päivät ja tunnit, jolloin en tee töitä enkä vastaa puhelimeen missään tapauksessa.

Päivittäisestä hyvinvoinnistani pidän huolen päivätorkkuja ottaen. Työstä palautuminen vaatii itsekuria. Vaikka työ on mielekästä, pitää työt silti keskeyttää viikonlopuksi. Viikonloput ovat palautumisen aikaa. Silloin lauletaan karaokea kotosalla. Se on hyvää vastapainoa työlle!

Toisaalta moni kokee yrittäjyyden rakkaaksi elämäntavaksi ja saa virtaa siitä, että voi tehdä haluamaansa työtä, usein myös itsenäisesti.

”Kun työ on yrittäjälle elämäntapa, on hyvä nimenomaan osata rajata työtä ja kiinnittää huomiota positiivisiin asioihin. Oma päätös on keskeinen tekijä hyvinvoinnissa”, Jaana Laitinen kommentoi.

Erityisen raskaiden töiden jälkeen minulla on tapana nollata stressiä maratonpuhelulla ystävälle, katselemalla kanojen touhuja, kävelemällä luonnossa omien koirieni kanssa ja muistuttamalla itselleni, että teen töitä tämän ihanan elämäntavan vuoksi. Se kannattelee myös raskaina päivinä.

Rakastan työtäni, ja päivät venyvät usein 12-tuntisiksi ja ylikin. Työpäiviä viikossa on tyypillisesti kuusi. Ainoan vapaapäivän pyhitän ystäville ja perheelle. Pyrin tunnistamaan positiivisen asian jokaisesta päivästä: ihana asiakas, kaunis ilma, ystävä, metsän tuoksu, mustarastaan laulu. Nautin myös liikunnasta, juoksusta, joogasta ja kävelystä kaverin kanssa. Tärkeintä on oma asenne, se, että löytää positiivisen vireen ja iloa pienistäkin asioista.

Nuppi ja kroppa tarvitsevat lepoa

Osa kyselyyn vastanneista yrittäjistä tunnusti, ettei ehdi pitää vapaapäiviä tai lomaa juuri ollenkaan. Johtava asiantuntija Jaana Laitinen pitää tätä huolestuttavana.

”Itsestä kannattaa pitää huolta. Fakta on, että jokaisen ihmisen täytyy välillä antaa elimistön palautua ja mielen irrottautua työstä”, hän muistuttaa.

”Joskus tosin asiat oppii vasta koettuaan työuupumuksen tai tekemällä rajunkin muutoksen, kuten lopettamalla yritystoiminnan.”

Kantapään kautta oppiminen näkyi myös joissakin vastauksissa:

Itse burnoutin kokeneena, sieltä nousseena ja monta kertaa erehtyneenä nyt jo uskallan olla kokonaiset neljä viikkoa tavoittamattomissa. Jos joku asiakas ei ymmärrä, että hyvinvoiva, jaksava ja energinen palveluntuottaja on parempi yhteistyökumppani, silloin hän etsii itselleen toisen kumppanin. Bisnes on kova juttu. Elämä vielä kovempi.

Palaudu myös työpäivän aikana

Kyselyn vastauksissa painottuivat vapaapäivien ja loman pitäminen sekä psykologinen irrottautuminen työstä – siis se, ¬että vie ajatukset tietoisesti töistä muualle.

Hyvinvointi on kokonaisvaltainen asia, kuten eräs vastaaja oli huomannut: Avainjuttu on se, että pyrin rakentamaan oman arkeni siten, että voin nauttia siitä kohtuullisesti koko ajan.

Myös Jaana Laitinen kiinnitti vastauksissa huomiota vapaa-ajan korostumiseen.

”Ehkä yrittäjät eivät tunnista tai eivät vain tuo esiin sitä, mitä keinoja heillä on lisätä palautumista työpäivän aikana ja itse työssä”, Laitinen miettii.

”Haluankin haastaa yrittäjiä edistämään omaa työkykyään ja työstä palautumistaan jo työpäivän aikana. Pidä kiinni ainakin kunnon ruoka- ja kahvitauoista sekä kohtuudesta työpäivien pituudessa!”

Kirjoittaja: Sinikka Tierna

Avainsanat

palautuminen

Jaa sisältö somessa!