Minulla on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta, jotka sairastavat paljon. Yöt ovat usein levottomia silloinkin, kun he ovat terveitä. Uneni jäävät muutamaan tuntiin, ja heti työpäivän alkaessa tunnen...
3D-tulostamisessa syntyy nanohiukkaspäästöjä, joiden leviämistä huoneilmaan on syytä rajoittaa. Pöytämalliset tulostimet ovat yleistyneet kodeissa, kouluissa ja kirjastoissa.
Miten esimiehen pitäisi ilmoittaa työntekijälle, jos tämän työtehtäviin tulee oleellisia muutoksia? Esimies kertoi työyhteisömme viikkopalaverissa tehtävieni muuttumisesta, ja asia tuli minulle aivan...
Vuorotyö vaikeuttaa säännöllisten elintapojen noudattamista ja häiritsee kehon sisäisiä rytmejä. Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan yö- ja iltatyö lisäävät diabeteksen riskiä.
Työpaikan toiminnan kehittäminen voi kiireessä jäädä tekemättä. Onko kiire kuitenkin tekosyy, jonka taakse piiloudutaan? Aito dialogi auttaa parantamaan ilmapiiriä ja tuloksellisuutta.
Työn merkitys ihmiselle kasvaa huonossa työllisyystilanteessa. Tutkija Anu Järvensivu uskoo, että tulevaisuudessa osa työtehtävistä on hyvin mielekkäitä – ja osa jopa ikäviä.
Esimiehen tuki, työaikoihin liittyvät joustot ja etätyö helpottavat työn ja muun elämän yhteensovittamista.
Mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihinsa on yksi tärkeimmistä työhyvinvointia tukevista asioista, sanoo tutkimusprofessori Mikko Härmä Työterveyslaitoksesta.
Lain mukaan jokaiselta työpaikalta pitää löytyä työpaikkaselvitys. Mutta mikä se on ja kuka sen tekee? Miten pääsee alkuun?
Työkykykoordinaattori kiinnittää huomiota asiakkaansa osaamiseen – ei niinkään siihen, mitä tämä ei enää pysty tekemään. Uusi polku voi löytyä opiskelemalla.