Työyhteisön ilmapiirin aistii. Se välittyy esimerkiksi siitä tavasta, jolla ihmiset kohtaavat toisiaan käytävillä ja kahvihuoneessa.
Meistä jokainen pystyy osaltaan vaikuttamaan siihen, että töissä on hyvä olla. Myönteistä vuorovaikutusta voi vahvistaa näin:
1. Muista tervehtiä
Tervehtimällä osoitat, että huomaat toisen ja arvostat häntä. Ei ole väliä, moikkaatko, nyökkäätkö vai sanotko kuuluvasti ”huomenta”. Tervehdi kaikkia työpaikalla kohtaamiasi ihmisiä – heidän tuttuudestaan tai tehtävästään riippumatta.
Tervehtimättömyys saattaa loukata ja synnyttää kokemuksen eriarvoisuudesta. Varsinkin esihenkilöiden on viisasta tervehtiä kaikkia tasapuolisesti.
Työpaikan kulttuurista kertoo paljon se, millaisen vastaanoton sijaiset ja vierailijat saavat. Tuntevatko he itsensä tervetulleiksi kahvihuoneeseen tai palaveriin? Vai kohtaavatko he porukkaa, joka selailee puhelimiaan tai supattelee keskenään?
2. Pidä kiinni sovitusta
Työpaikalla täytyy voida luottaa siihen, että kukin hoitaa hommansa. Muuten luottamus murenee. Jos et jostain syystä pystykään tekemään lupaamaasi, ota asia puheeksi mahdollisimman pian.
Kun työyhteisössä tehdään päätöksiä ja luodaan pelisääntöjä, tuo näkemyksesi esiin silloin. Sen jälkeen yhdessä sovitusta on pidettävä kiinni, vaikka päätös ei olisikaan itselle mieluinen. Huonoksi osoittautuvaa päätöstä voidaan myöhemmin muuttaa.
3. Tarjoa apua
Tarjoa apuasi, jos näet, että työkaverilla on kiire. Toisen työtä voi ehtiessään helpottaa, vaikka se ei kuuluisikaan työtehtäviin.
4. Älä panttaa tietoa
Varsinkin muutokset työpaikalla voivat johtaa tiedon pimittämiseen. Jos oma asema tuntuu epävarmalta, tiedon panttaaminen saattaa houkuttaa. Tieto on valtaa.
Panttaaminen kuitenkin haittaa työntekoa. Työkaveri joutuu ehkä käyttämään paljon aikaa jo tiedossa olevan asian selvittelyyn. Lisäksi työyhteisöstä tulee haavoittuva, jos jokin tieto on vain yhdellä ihmisellä.
Yksi pihtaamisen muoto on se, että ”opettaa” toista tarkoituksella liian nopeasti tai ylimalkaisesti.
5. Pysy asiallisena
Asiallisuus tarkoittaa esimerkiksi, että kuuntelee toisia ja antaa heidänkin olla oikeassa. Siedätkö sen, että joku osaa ja tietää enemmän kuin sinä?
Työyhteisössä voi olla hyvin erilaisia näkemyksiä asioista. Ole kiinnostunut muiden mielipiteistä ja ajatuksista.
Lähesty muita kysyen, älä tyrmäten. Älä mitätöi äläkä kyseenalaista kenenkään ajattelua: Eihän se nyt niin ole! Kuinka voit ajatella noin? Jos olet tunnekuohussa, ota aikalisä ja palaa asiaan myöhemmin.
6. Ota ongelmat puheeksi
Jos huomaat työntekoon liittyviä ongelmia, ota ne puheeksi niiden ihmisten kanssa, jotka pystyvät vaikuttamaan tilanteeseen.
Tarkoitus on etsiä ratkaisuja. Työtä haittaava pulma on hyvä nostaa esiin, vaikka sinulla ei olisi siihen valmista ratkaisua. Kysy, millaisia ideoita muilla on.
Jos olet tyytymätön työkaverisi toimintaan, kerro siitä hänelle itselleen – työn kautta: Miten menettelytapa vaikuttaa sinun työhösi? Mitä siitä seuraa? Mitä toivoisit hänen tekevän toisin?
7. Älä puhu pahaa
Puhu selän takana mieluummin hyvää kuin pahaa. Vaikka joku toinen puhuisi pahaa, sinun ei tarvitse lähteä mukaan vatvomiseen.
Työkaverien kesken pitää välillä saada puhaltaa höyryjä pois. Varaventtiili voi olla tarpeen. Mutta jos jostakusta tehdään käytävä- tai kahvihuonekeskusteluissa pelkkä pahis, havahdu ja tee asia näkyväksi.
Voisitko sparrata keskustelua rakentavampaan suuntaan? Ehdottaisitko, että ongelma otetaan puheeksi henkilön itsensä kanssa? Siten hän saisi ainakin mahdollisuuden muuttaa käyttäytymistään.
8. Näytä, että arvostat
Muista käyttää sanaa ”kiitos”. Jos työkaverisi kanssa on kiva tehdä töitä, sano se ääneen. Perustele vielä, miksi yhteistyö tuntuu niin mukavalta. Voit lisäksi kertoa, mitä positiivista olet kuullut muiden sanovan työkaveristasi.
Myönteisen palautteen saaminen vahvistaa sitä hyvää, jota ihmisessä on.
Myös kiinnostus on merkki siitä, että välittää toisesta. Kun kysyt kollegasi mielipidettä tai neuvoa, osoitat samalla arvostavasi hänen ajatuksiaan ja osaamistaan.
9. Tarkastele omaa toimintaasi
Pysähdy silloin tällöin arvioimaan, millaisia asenteita sinulla on työtä, työkavereita ja esihenkilöäsi kohtaan. Millainen yhteistyökumppani olet?
Kun saat työstäsi korjaavaa palautetta, suhtaudu siihen kiinnostuneesti. Älä lähde heti puolustautumaan tai selittelemään, vaan kuuntele ja kysy lisää. Ole tarvittaessa valmis muuttamaan omaa käyttäytymistäsi.
Juttu perustuu Työterveyslaitoksen johtavan konsultin Marjut Joen haastatteluun. Pitkän työuransa aikana hän on muun muassa auttanut työyhteisöjä konfliktien ratkaisemisessa ja kouluttanut esihenkilöitä ottamaan puheeksi hankalat asiat, kuten vastuuttoman työkäyttäytymisen. Hän on yksi Askeleet kohti sopuisaa työyhteisöä -työkirjan tekijöistä.
Tutustu myös:
Hyvä työkaveruus on voimavara, ja sitä voi tuunata entistä paremmaksi (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)
Sosiaalisesti rohkea edistää yhteistä hyvää, vaikka oma asema vaarantuisi (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)
Kuusi keinoa rakentaa yhteisöllisyyttä monimuotoisella työpaikalla (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)
Kommentointi
hyvä artikkeli t: opiskelija
Hyvä artikkeli t: opiskelija
Kaikkia ohjeita ei ole aina helppo noudattaa, riippuu työyhteisöstä. Saako kysyä vai pitääkö jo tietää asia? Leimataan tyhmäksi, jos kyselee liian paljon apua. Tarkoitus, että etsii ensin itse tietoa, ja sitten vasta kysytään.
Kyllähän kaikki nämä asiat peruaatteessa tietävät. Kiusaaminen pitäisi olla täysin kielletty työpaikoilla ja se pitäisi lopettaa heti esimiehen toimesta
Hyvää herättelyä
Tärkeitä asioita, jotka on syytä huomioida arjessa.
Kaikki oli niin totta.
Hyviä ajatuksia! Työnteko olisi mielekästä ja töihin olisi aina mukava tulla,jos kaikki työkaverit noudattaisi näitä "sääntöjä".
Hyvä ja pehmeä käyttäytyminen työyhteisössä, näillä käyttäytymisen askeleilla on hyvä mahdollisuus saada loistava työyhteisö.
Tämä olisi tärkeää jokaisen lukea. Hyvä artikkeli.