Muistitutkija: kaikkien kannattaisi ryhtyä listaihmisiksi

Osallistu

Ihminen unohtaa nopeasti ja pystyy työstämään mielessään vain yhtä asiaa kerrallaan. Muistilista vapauttaa keskittymään tekeillä olevaan tehtävään.

Eikö muistilistojen käyttäminen laiskista muistia? Kysymys esitetään usein Työterveyslaitoksen erikoistutkijalle Virpi Kalakoskelle, kun hän luennoi muistin toiminnasta. Vastaus on ei.

”Työelämä tarjoaa muistille muutenkin ihan tarpeeksi harjoitusta, joten sen takia ei tarvitse jättää listoja tekemättä. Työuran jälkeen voi olla fiksua järjestää aivoille jumppaa”, Kalakoski sanoo.

Ihmisen kyky käsitellä tietoa on rajallinen: pystymme työstämään mielessämme vain yhtä asiaa kerrallaan. Muistilistat ovat yksi tapa vähentää muistin kuormittumista.

Kun tekee listan työtehtävistään, ei tarvitse koko ajan huolehtia, onko varmasti muistanut kaiken. Lista vähentää stressiä ja vapauttaa mielen keskittymään meneillään olevaan tehtävään.

”Jos heräilee yöllä ja jokin asia vaivaa, sekin kannattaa kirjoittaa ylös. Silloin voi luottaa siihen, että asiaan pystyy palaamaan aamulla”, Kalakoski vinkkaa.

Yliviivaaminen tuottaa tyydytystä

Muistilista auttaa jäsentämään, mitä seuraavaksi tekee ja mitä erityistä siihen asiaan liittyy. Virpi Kalakoski käyttää tarkoitukseen vihkoa, johon hän pari kertaa viikossa kirjoittaa käynnissä olevien projektiensa nimet.

Niiden otsikoiden alle hän listaa tehtäviään eli sitä, mitä pitää hoitaa tai tarkistaa, kenelle pitää lähettää viesti ja mitkä ovat kunkin projektin seuraavat askeleet.

”Vihkosysteemi sopii minulle. Irralliset paperit eivät pysyisi tallessa, ja vihkon sivuja kääntelemällä voin helposti palata aiempiin listoihin. Kun viivaan yli hoidetut tehtävät, näen työni edistyvän ja tunnen saavani jotain aikaan”, Kalakoski sanoo.

Jotkut pitävät sähköisistä tehtävälistoista. Kalakosken mielestä ne ovat hyviä esimerkiksi silloin, kun samaa listaa käyttää iso porukka.

”Kun on löytänyt itselleen mieluisan tavan tukea muistiaan, siitä kannattaa pitää kiinni. Tietyn rutiinin noudattaminen on tehokkaampaa kuin menetelmän vaihtelu.”

”Kyllähän minä nyt tämän muistan”

Tehtävien lisäksi monet listaavat ideoita ja esimerkiksi kiinnostavia artikkeleita. Tämäntyyppisiä asioita Virpi Kalakoski tallentaa puhelimensa Sticky Notes -nimisen sovelluksen ”keltaisille lapuille”.

”Muistitutkijana tiedän, että ihminen unohtaa nopeasti irralliset asiat. Silti minullekin tulee välillä se harha, että kyllähän minä nyt tämän muistan.”

Ideoiden listaaminen on hyödyllistä myös siksi, että kirjoittaminen auttaa hahmottamaan ajatuksia. Kun ideat näkee yhdellä silmäyksellä, pystyy hallitsemaan laajempia kokonaisuuksia kuin ilman listaa.

Yksi työelämän listatyyppi on tarkistuslista. Niitä käytetään aloilla, joissa työntekijöillä on suuri vastuu muiden turvallisuudesta. Tarkistuslista vähentää muistikuormaa ja siitä johtuvia virheitä.

”Esimerkiksi lentäjä käy aina ennen lentoa läpi tietyt asiat tietyssä järjestyksessä. Näin hän ei joudu toimimaan pelkän muistinsa varassa”, Kalakoski sanoo.

Listaihmisellä on hyvät rutiinit

Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti kysyi lukijoilta, millaisia muistilistoja he tekevät töissä. Tässä on muutamia vastauksia:

  • Aamulla kirjaan post it -lapulle 3–5 tärkeintä työtäni sinä päivänä. Niiden viivaaminen yli tuottaa tyydytystä!
  • Teen listoja salasanoista. Työpajoja valmistellessani saatan listata asioita, joita pitää ottaa mukaan. Jos on työntäyteinen viikko, listaan asiat, jotka pitää saada hoidetuksi sen aikana. Käytän sähköistä kalenteria töiden suunnitteluun ja aikataulutan sinne työtehtäväni. Post it -lapuille kirjaan uusia ideoita.
  • Ennen lomaa listaan paperille, mihin minun pitää tarttua ensimmäisenä loman jälkeisenä työpäivänä. Kirjoitan aina myös ”tervetuloa töihin”. Lähtiessäni sujautan lapun tietokoneen näppiksen alle.
  • Olen ostanut kauniin muistikirjan ideoiden kirjaamista varten. Se kulkee mukanani kaikkialle.
  • Teen joka viikko listoja työtehtäviini liittyen. Erityisen tärkeiksi listat osoittautuvat viikonlopun jälkeen, kun pääsee taas heti kiinni asioihin eikä tarvitse selailla sähköpostista edellisen viikon viestejä. Tehtyjen asioiden yliviivaaminen on aina yhtä nautinnollista.
  • Olen ehdottomasti listaihminen! Vapaalla teen listoja lahjaideoista kummilapsille ja kirjoista, jotka aion lukea. Töissä teen listoja kiinnostavista puhujista työpaikan tilaisuuksiin, ajatuksista tapahtumien järjestämiseen yms.

Virpi Kalakosken mukaan ”listaihmiset” eivät ole tavallista huonomuistisempia. He ovat kehittäneet itselleen hyvät, muistia tukevat rutiinit.

”Minusta kaikkien kannattaisi olla vähän listaihmisiä”, Kalakoski sanoo.

Marja Sarkkinen MaSarkkinen

Toimituksemme suosittelee

Tutustu myös näihin:
Tuoreimmat jutut

En osaa. Ei innosta. En voi vaikuttaa mihinkään. Tällaisia ajatuksia saattaa herätä, kun oma työ on myllerryksessä.

”Työ voi muuttua niin paljon, ettei työntekijä enää tunne sitä omakseen. Silloin hän ei myöskään koe onnistumisia, jotka ovat tärkeä voimanlähde”, sanoo erikoistutkija Hilkka Ylisassi Työterveyslaitoksesta.

Ylisassi tarjoaa yhdeksi apukeinoksi kehitysvuoropuhelua. Se on menetelmä, joka auttaa tarkastelemaan työn muutosta ja työntekijän ammatillista kehitystä rinnakkain.

”Tavoitteena on löytää innostumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Ratkaisut voivat liittyä esimerkiksi työtapoihin, osaamisen kehittämiseen tai siihen, että tarttuu omiin kiinnostuksen kohteisiinsa.”

Entä jos teenkin jotain uutta?

Kehitysvuoropuheluun kuuluu työyhteisön yhteisiä ja pienryhmissä käytäviä keskusteluja. Mukana voi olla esimerkiksi työpaikan HR-asiantuntija. Ideana on vaihtaa ajatuksia siitä, miltä työ tulevaisuudessa näyttää.

Prosessiin liittyy kehittämistehtävä, jonka osallistuja valitsee itselleen. Tehtävä tukee ihmisen omaa työhyvinvointia, ammatillista uudistumista ja yhteistä työn tekemistä. Kyseessä ei ole suoritus, jota arvioidaan, vaan kokeilu: Mitä tapahtuu, jos teenkin jotain uutta ja erilaista kuin ennen?

Hilkka Ylisassi kertoo kokeneesta lähihoitajasta, joka kaipasi työhönsä uutta virtaa. Hänen kehittämistehtävänään oli ottaa vastuu osaston tyky-toiminnasta ja päihdetyöstä. Päihdetyöhön hän perehtyi koulutusten ja kirjallisuuden avulla.

”Kehittämisen ei tarvitse olla suurta ja mullistavaa. Se voi olla sitä, että pysähtyy välillä pohtimaan ammatillista polkuaan.”

Kadonnutta työn iloa etsimään

Kehitysvuoropuhelu on lanseerattu Tanskassa 1990-luvun alussa. Suomessa sitä on hyödynnetty ja kehitetty eteenpäin muun muassa työn kehittämisen hankkeissa, työterveyshuollossa ja kuntoutuksessa.

Menetelmä muistuttaa kehityskeskustelua, mutta kehitysvuoropuheluun kuuluvat ”jäsennysvälineet” erottavat ne toisistaan:

”Ne ovat työkaluja, joiden avulla voi jäsentää esimerkiksi omaa työhistoriaansa, mielenkiinnon kohteitaan ja osaamistarpeitaan. Ne auttavat näkemään, mikä nykyisessä työssä innostaa ja turhauttaa”, Hilkka Ylisassi sanoo.

Hänen mielestään menetelmä sopii perinteisen kehityskeskustelun täydentäjäksi varsinkin muutostilanteissa.

”Parhaassa tapauksessa voi löytää kadonneen työn ilon, uudistua työssään ja olla mukana vaikuttamassa muutokseen.”

Toivoisin, että kaikki työttömyydestä puhuvat muistaisivat, että sen taustalla on isompia tekijöitä kuin yksittäisen ihmisen valinnat, sanoo erityisasiantuntija Kirsi Unkila Työterveyslaitoksesta. Hänen mukaansa julkinen keskustelu työttömyydestä on jakautunut kahtia:

Osa suomalaisista ymmärtää työttömyyden ongelmaksi, joka liittyy yhteiskunnan rakenteisiin, työelämän muutoksiin ja vaatimuksiin.

Toisten puheessa taas korostuu, että on ikään kuin työttömän syy, ettei hän ole seurannut työelämän muutosta ja osannut vastata siihen. Työttömyyden nähdään johtuvan yksilön kyvyttömyydestä, haluttomuudesta tai valinnasta.

”Sellainen keskustelu voimistaa syyllisyyden kokemusta ja lannistaa. Useissa tutkimuksissa on todettu, että vahva usko työllistymiseen ja myönteinen elämänasenne auttavat samaan töitä.”

Apua oman tilanteen jäsentämiseen

Syyllisyyden kokemus nousi esiin, kun Kirsi Unkila tänä keväänä haastatteli 24:ää vaikeassa työmarkkina-asemassa olevaa henkilöä. Haastattelut liittyivät hankkeeseen, jossa kehitetään työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmää Kykyviisaria.

Se on kysely, johon voi vastata verkossa tai paperilomakkeella. Kyselyn avulla vastaaja selvittää omaa tilannettaan, vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Osa-alueita ovat muun muassa mielen hyvinvointi, arjen sujuminen, taidot, fyysinen toimintakyky sekä työ ja tulevaisuus.

Unkila sanoo, että hänen haastattelemansa Kykyviisarin käyttäjät pitivät sitä pääsääntöisesti hyvänä työkaluna. Se oli auttanut heitä tarkastelemaan elämäänsä, jäsentämään tilannettaan ja asettamaan tavoitteita. Joku oli huomannut, että hänen asiansa ovatkin monella alueella ihan hyvin.

Myös menetelmän kehittämiseen saatiin ideoita: talousasioista olisi hyvä kysyä lisää. Kun työttömyys jatkuu pitkään, ihminen köyhtyy. Siitä voi seurata velkaantumista ja ulosottoja, mikä taas syventää syrjäytymistä.

”Haja-asutusalueella esimerkiksi auton rikkoontuminen voi olla iso ongelma. Jos auton korjaamiseen ei ole rahaa, kotiin jäämisen riski kasvaa. Julkista liikennettä ei ole joka paikassa”, Unkila huomauttaa.

Hyödyttömyyden tunne vaivaa

Vaikka työttömien haastattelut keskittyivät Kykyviisari-menetelmän sisällön kehittämiseen, tapaamisissa syntyi muutakin kiinnostavaa keskustelua. Kirsi Unkilan mieleen jäivät työttömien kokemukset hyödyttömyydestä.

”Ihmisellä on kova tarve olla hyödyllinen ja arvokas yhteiskunnan jäsen, ja meillä hyödyllisyys liittyy vahvasti palkkatyön tekemiseen. Sen katkeamisen jälkeen moni kärsii hyödyttömän ihmisen leimasta ja identiteetistä.”

Työelämän ulkopuolella eläminen voi johtaa myös yksinäisyyteen. Kykyviisarissa kysytään suoraan, tunteeko vastaaja itsensä yksinäiseksi. Tämä kysymys oli koskettanut monia.

”Se on herkkä asia. Jos ihminen syrjäytyy kotiinsa, hän ei tunne kuuluvansa oikein mihinkään. Joka haastattelussa minulle sanottiin, että tämän kysymyksen on syytä olla mukana. Se mahdollisti vaikean asian käsittelyn.”

Kykyviisari-kyselyn tuloksia on hyvä käsitellä ammattilaisen kanssa. Toistaiseksi Kykyviisaria käytetään työllisyyshankkeissa, mutta myöhemmin menetelmä on tarkoitus saada muun muassa sosiaalialan, työllisyyspalveluiden ja perusterveydenhuollon ammattilaisten asiakastyöhön.

Unen laadun ja määrän mittaamiseen on viime vuosina kehitetty useita erilaisia kotikäyttöön soveltuvia mittauslaitteita.

Niistä ensimmäisiä on edelleen käytössä oleva aktigrafia. Se on rannekellomainen laite, joka mittaa liikettä herkän kiihtyvyysanturin avulla. Aktigrafeja käytetään tutkimushankkeissa antamaan objektiivista tietoa unesta unipäiväkirjan ohella. Aktigrafialla unta mitataan epäsuorasti liikemittauksen kautta eli jos liikettä ei ole, henkilön ajatellaan olevan unessa.

Useimmat tällä hetkellä myynnissä olevat, kotikäyttöön tarkoitetut unen laadun ja määrän kuluttajamittarit perustuvat liikemittaukseen. Jos mittaria pidetään ympäri vuorokauden, niin samalla saadaan arvio myös valveajan aktiivisuudesta. Lisäksi tarjolla on muun muassa lakanan alle laitettavia vyömäisiä antureita.

Useat unen itsearviointiin tarkoitetut nykylaitteet mittaavat myös sykettä, joka yhdistettynä liikemittaukseen antaa luotettavamman kuvan unen laadusta ja määrästä kuin mittarit, jotka perustuvat vain liikemittaukseen. Rannekelloa muistuttavien laitteiden lisäksi myynnissä on samoilla periaatteilla toimivia sormuksia.

Varsinaisten unihäiriöiden diagnostiikassa nämä unen epäsuorat mittausmenetelmät eivät ole kuitenkaan riittäviä. Elimellisten unihäiriöiden, kuten uniapnean, diagnostiikan osana käytetään unipolygrafiaa, joka yhdistää aivosähkökäyrästä, silmien liikkeistä ja lihasten jänteydestä saatavaa tietoa. Niiden avulla voidaan erottaa unen erilaiset vaiheet ja saadaan kaikkein luotettavin arvio unen laadusta.

Terveen henkilön unen laadun ja määrän itsearviointi kotikäyttöön tarkoitetuilla laitteilla voi olla hyvä asia, jos henkilö motivoituu sitä kautta huolehtimaan riittävästä palautumisesta ja unesta.

Kotikäyttöön tarkoitetut laitteet antavat kuitenkin karkean kuvan nukkumisesta ja voi olla, ettei laitteiden antama tieto vastaa omaa kokemusta nukkumisesta. Jos henkilö esimerkiksi on vuoteessa valveilla ja liikkumatta, laite voi tulkita sen uneksi. Toisaalta laite voi tulkita henkilön olleen hereillä, jos hän nukkuu levottomasti asentoa vaihdellen.

Tärkeimpiä unen laadun ja määrän mittareita ovat edelleen oma kokemus unen virkistävyydestä heräämisen jälkeen ja vireystila valveaikana. Mittarin antamasta tuloksesta riippumatta kannattaa siis kuunnella itseään. Jos kokee unen laadun ja määrän jatkuvasti riittämättömäksi ja valveajan voinnin heikentyneeksi, kannattaa hakeutua esimerkiksi työterveyslääkärin arvioon.

Kuten kysyjä kertoo, niin unen mittaaminen itsearviointiin tarkoitetuilla laitteilla voi myös ahdistaa. Se saattaa jopa lisätä univaikeuksia, jos mittaaminen lisää painetta suoriutua nukkumisesta hyvin. Unen yrittäminen nimittäin nostaa vireyttä, ja sitä kautta nukahtaminen ja unessa pysyminen voivat heikentyä. On jopa esitetty, että jatkuva oman unen tarkkailu sitä mittaamalla voisi johtaa niin sanottuun kronoreksiaan eli epäterveeseen oman unen tarkkailuun ja siitä huolestumiseen.

On kuitenkin hyvä muistaa, että mittauslaitteet sinänsä eivät ole ehdottomasti huonoja tai hyviä. Keskeistä on se, miten mittaustulokset tulkitaan ja millaisiin ajattelu- tai toimintatapojen muutoksiin ne johtavat.