15 tapaa saada uusia oivalluksia työssä

Onnekkaiden löytöjen tekijä näkee siltoja siellä, missä muut näkevät aukkoja. Tai hän näkee saman kuin muutkin, mutta hyödyntää sitä uudella tavalla.
-

Joskus yllätykset ja sattumat ovat työssä onnenpotkuja. Niillä voi olla osansa suurissa ja pienissä ratkaisuissa, ideoissa, uudistuksissa ja keksinnöissä.

Työterveyslaitoksen Yhteensattumia-tutkimushankkeessa tunnistettiin onnekkaiden sattumien paikkoja asiantuntijatyöpaikoilla. Tutkimuskyselyyn vastanneista yli puolet arvioi kohtaavansa työssään usein hyödyllistä tietoa tai asioita, joita ei sinänsä ollut etsimässä.

Onnekkaita sattumia tapahtui erityisesti työtä tehdessä tai työpaikan epämuodollisissa kohtaamisissa. Esiin nousivat myös työpaikan ulkopuoliset tapahtumat ja tapaamiset sekä mahdollisuus hiljentää vauhtia ja pysähtyä.

Sattumia ei pysty hallitsemaan. Työpaikat ja yksittäiset työntekijät voivat kuitenkin luoda uusille oivalluksille suotuisia olosuhteita.

Nämä vinkit ovat työntekijälle:

  1. Tiedosta onnekkaiden sattumien ja mahdollisuuksien olemassaolo.
  2. Pidä mielesi avoimena, valppaana ja uteliaana.
  3. Pysähdy tarkkailemaan, mitä ympärilläsi tapahtuu ja mistä ihmiset puhuvat.
  4. Kirjaa muistiin kiinnostavat havainnot, jotka jäävät askarruttamaan sinua. Niistä voi joskus syntyä hyviä ideoita.
  5. Pyri sitomaan kiinnostavat havainnot ja oivallukset aiempiin kokemuksiisi.
  6. Irrottaudu aika ajoin rutiineista. Tee asioita uudella tavalla.
  7. Puntaroi erilaisia vaihtoehtoja.
  8. Pyri järjestämään työhösi kiireettömiä, joutilaita hetkiä vähintään kerran viikossa. Silloin mielesi saa vaeltaa vapaasti.
  9. Varaa kalenteristasi aikaa siihen, että tutustut uuteen.
  10. Järjestä tapaamisia myös muiden kuin lähityökavereidesi kanssa.
  11. Hakeudu välillä tekemään töitä eri työryhmien tai tiimien kanssa.
  12. Osallistu työpaikan ulkopuolisiin tilaisuuksiin, kuten seminaareihin, koulutuksiin, vierailuihin tai messuille.
  13. Ota kirjastosta kiinnostava, sinulle tuntematon kirja.
  14. Liiku jossain totutusta poikkeavassa paikassa – vaikkapa kaupungilla tai luonnossa.
  15. Sosiaalisesta mediasta voi löytyä hyödyllisiä kontakteja ja tietoa. Seuraa joskus myös niitä tahoja ja henkilöitä, jotka eivät ole oman työsi ytimessä, vaan reuna-alueilla.

Jutun lähteenä on käytetty raporttia "Onnekkaat sattumat ja psykologinen turvallisuus uudistumisen lähteinä työpaikoilla" (Minna Toivanen ja muut, Työterveyslaitos, 2021)

 

Aiheesta lisää:

Pelotta töissä – psykologinen turvallisuus työyhteisössä -digiopas

Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä ei peitellä (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Psykologinen turvallisuus kannustaa ideoiden jakamiseen (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Jaa sisältö somessa!