Anna hyvän kiertää työyhteisössäsi

Joka kohtaamisessa voimme olla toisillemme ystävällisiä ja kiitollisia tai täysin neutraaleja tai vihamielisiä.
-

Hyvän tekeminen tai osoittaminen toiselle ihmiselle – jopa vailla odotuksia vastavuoroisuudesta – lisää molempien osapuolten hyvinvointia. Se lisää myös todennäköisyyttä, että toinenkin tekee jotain hyvää eteenpäin joko hyväntekijälleen tai jollekulle muulle, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.

Työpaikalla arjen huomaavaisuus on voimavara. Se liittyy usein lyhyisiin kohtaamisiin kiireen keskellä. Näitä kohtaamisia on työpäivän ja -viikon aikana lukuisia. Joka kohtaamisessa voimme olla toisillemme ystävällisiä ja kiitollisia tai täysin neutraaleja tai vihamielisiä.

”Jos vuorovaikutuksen minimi on, että aamulla tervehditään, niin seuraava askel on kiittäminen”, Hakanen sanoo.

Hänen mukaansa kiitollisuudella on vahva myönteinen yhteys hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Joidenkin tutkimusten mukaan kiitollisuutta tuntevilla on myös parempia ihmissuhteita kuin muilla.

Ystävälliset kohtaamiset ovat tärkeitä vuoden jokaisena päivänä. Ystävänpäivä on hyvä aika palauttaa se mieleen.

Työhyvinvoinnin johtamisen dosentti Marja-Liisa Manka kertoo Stressikirjassaan (Talentum, 2015) johtajasta, joka ystävänpäiväviikolla lähetti henkilöstölleen tällaisen viestin:

  1. Kirjoita itsellesi lyhyt kirje asioista, joissa olet onnistunut. Kiitä itseäsi niistä.
  2. Anna positiivinen palaute toisten kuullen vähintään yhdelle työkaverillesi päivässä.
  3. Kehu yksi työkaveri päivässä ”selän takana”.
  4. Ystävänpäivänä kerro jollekin työkaverille, mikä mukava asia hänestä on jäänyt mieleesi.
  5. Ystävänpäivänä kättele tai halaa jokainen työkaverisi.
  6. Kirjoita pienille lapuille mukavia sanoja, jotka tosissasi haluat työkaverillesi osoittaa. Aloita: Minusta sinä olet niin…
  7. Tee viikon päätteeksi mielessäsi tai vaikka ranskalaisilla viivoilla inventaario omista palautetoimistasi viikon aikana.

 

Aiheesta lisää:

Näillä keinoilla jokainen voi parantaa työyhteisönsä vuorovaikutusta (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Palaute on työelämän pienin suuri asia (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Hyvä työkaveri pysyy rinnalla myös vastoinkäymisissä (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Jaa sisältö somessa!