Työyhteisö luo, muokkaa ja ylläpitää omaa kulttuuriaan ja sen mukana hyveitään. Eetikko Antti Kylliäisen mukaan ne kertovat esimerkiksi, millaisia ominaisuuksia hyvällä työkaverilla on.
”Pidän siitä, että palvelevassa johtamisessa työntekijät nostetaan reippaasti ykkösasiaksi”, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.
Millaiset kuulonsuojaimet sopisivat avokonttoriin? Meillä ei ole vetäytymistiloja eikä puhelinkoppeja, joten puhelut on pakko hoitaa yhteisessä tilassa.
Mihin aikaan päivästä kahvinjuonti on parasta lopettaa, jos haluaa turvata yöunensa? Miksi kahvi tuntuu valvottavan minua, mutta anoppini nukkuu sikeästi juotuaan iltakahvit?
Jos et saa unta, kuuntele vaikka äänikirjaa. Jätä kuitenkin puhelin rauhaan, vinkkaa erikoispsykologi Heli Järnefelt Työterveyslaitoksesta.
Jos päivän aikana kertyy kova nälkä, illalla tulee syötyä liikaa. Sitten ei jaksa muuta kuin maata sohvalla mahansa vieressä, sanoo ravitsemusterapeutti Jaana Laitinen Työterveyslaitoksesta.
Suomen kieli on henkilöstöä yhdistävä juttu Starfood Finlandin tehtaassa, jonka työntekijöistä 35 prosenttia on lähtöisin muualta kuin Suomesta.
Onko minulla kesätyöntekijänä oikeus käyttää työterveyshuollon palveluja?
Kun työyhteisössä syntyy uusi idea, sitä kannattaa pian kokeilla pienimuotoisesti. Nopea kokeilu on parempi kuin asioiden pakoilu.
Ihminen unohtaa nopeasti ja pystyy työstämään mielessään vain yhtä asiaa kerrallaan. Muistilista vapauttaa keskittymään tekeillä olevaan tehtävään.