Luottamuksen osoittaminen on merkki arvostuksesta

Hyvä esimies näyttää, että hän arvostaa työyhteisönsä kaikkia jäseniä. Arvostuksesta kertovat esimerkiksi palautteen antaminen ja mielipiteen kysyminen.
-

Suurehkon organisaation esimies oli myöntänyt alaiselleen etätyöluvan ja oli iloinen voidessaan siten helpottaa tämän työn ja muun elämän yhteensovittamista. Kun esimies samalla tutustui organisaationsa etätyöohjeeseen, häntä järkytti, miten paljon hänen tulisi seurata ja kontrolloida alaisensa työtä.

Joskus on niin, että esimies luottaa alaisiinsa, mutta organisaation toimintatapa kannustaa pikemminkin epäluottamukseen.

Luottamuksen osoittaminen on samalla arvostuksen osoittamista. Se kertoo, että työntekijän uskotaan suoriutuvan tehtävistään ja projekteistaan.

Luottamus kannustaa ja motivoi

Ihmiset eroavat toisistaan tuen tarpeessa: toisille riittää epämääräinenkin pyyntö, toiset tarvitsevat tarkemman ohjeen reunaehtoineen. Kaikille on kuitenkin yhteistä, että muiden osoittama luottamus kannustaa ja motivoi parempaan työsuoritukseen. Kun meihin luotetaan, toimimme mielellämme vastuullisesti.

Moni työskentelee etätyöpäivinään jopa enemmän ja pidempään työtä kuin työpaikallaan. Etätyön ja luottamuksen osoittamisen tavoitteena ei tietenkään ole saada työntekijöitä tekemään ylipitkiä päiviä palkatta. Ehkä tämä kuitenkin osoittaa todeksi sananlaskun ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”.

Valtionhallinnossa työskentelevä johtaja oli huomannut, että eräs henkilö hänen yksikössään ei suoriutunut työstään ja sen vaatimasta tiimityön vuorovaikutuksesta kovinkaan hyvin. Johtaja pohti tilannetta ja päätyi tarjoamaan kyseiselle työntekijälle erilaista tehtävää, jossa tällä oli itsenäisesti hoidettavana oma asiakaspalvelupisteensä ja -toimintonsa. Vastedes työntekijän suoriutuminen oli huomattavasti parempaa, ja hän sai hyvää palautetta sekä asiakkailta että työyhteisöltä.

Johtuuko pahantuulisuus minusta?

Jokaisen ihmisen perustarve on tulla arvostetuksi. Se, millaista kohtelua saamme, kertoo meistä itsestämme: Miten minut nähdään? Millainen minä olen? Kunnioittava, ystävällinen kohtelu työpaikalla vahvistaa ja tukee ihmisarvoa.

Asiallinen työkäyttäytyminen ja vuorovaikutuksen perusasiat tervehtimisestä alkaen ovat nekin toisten arvostamista. Toisinaan työpaikoilla törmää käsitykseen, että omat negatiiviset tunnelmat yksityiselämän puolelta on hyvä tuoda reippaasti esiin ja että kiroilu ja muu ”tunteiden tuulettelu” tekevät hyvää työyhteisölle.

Tässä mielessä työpaikat ja niiden kulttuurit eroavat toisistaan, mutta jatkuva kielteinen ja epäystävällinen käytös työyhteisössä ei ole arvostavaa muita kohtaan. Vaikka yksityiselämässä olisi asioita, jotka ”kiroiluttavat” työpaikalla, kannattaa ainakin selventää, mistä oma huono tuuli johtuu.

Muuten ärtyisyys saattaa hämmentää työyhteisöä: Johtuuko pahantuulisuus minusta? Teinkö jotain väärin? Aina meillä vain kiroillaan ja huudetaan.

Teeskennelty arvostus ei tepsi

Arvostuksen osoittaminen työyhteisön kaikille jäsenille on elinehto hyvänä esimiehenä toimimiselle. Kukaan ei halua kokea, että häntä ei arvosteta.

Vaikka esimies ei olisi kaikista asioista samaa mieltä alaistensa kanssa ja joutuisi ottamaan esiin kielteisiä asioita tai tekemään alaisen kannalta epämieluisia päätöksiä, hänen on silti pyrittävä näkemään asia myös toisen ihmisen näkökulmasta.

Näin voit osoittaa, että arvostat alaistasi:

  1. Kysy hänen näkemystään tai mielipidettään.
  2. Kuuntele ja ole oikeasti läsnä, kun toinen puhuu. Kysy lisää.
  3. Asennoidu toisen ajatuksiin myönteisesti.
  4. Kannusta avoimuuteen ja uusien asioiden – vaikkapa työtapojen – kokeilemiseen mahdollisia virheitä pelkäämättä.
  5. Anna palautetta.
  6. Pyydä apua tai tarjoa mielenkiintoista työtä, esimerkiksi vastuullista tehtävää.
  7. Anna työrauha: Uskon, että pärjäät ja osaat. Kysy, jos tarvitset apua.
  8. Osoita olevasi itse ”samassa liemessä”. Joissain työyhteisöissä esimies tekee samoja töitä kuin hänen ryhmänsä.
  9. Katso silmiin ja käänny kohti, kun puhut. Kehonkieli on tärkeä keino osoittaa arvostusta.
  10. Ole aito. Mieti, miten ja missä asioissa oikeasti arvostat kutakin alaisistasi. Päälleliimatun tuntuinen näennäisarvostus herättää hämmennystä.
  11. Pyydä palautetta. Voit kysyä, milloin alaisesi ovat erityisesti kokeneet, että arvostat heitä.

 

Jutun tausta:

Juttu perustuu oppaan ”Pomohautomo – Opi esimieheksi” käsikirjoitukseen, jonka ovat tehneet työsuojelupäällikkö, työnohjaaja, kouluttaja, valmentaja Tommy Larvi ja henkilöstösuunnittelija, kouluttaja, valmentaja Anna Vanhala.

He työskentelivät Työterveyslaitoksessa muun muassa esimiesten kouluttajina. Nykyisin molemmat ovat Kotkan kaupungin palveluksessa.

Pomohautomossa käydään läpi esimiestyön keskeiset asiat, ja se on tarkoitettu varsinkin tuoreille esimiehille. Heille tärkeitä näkökulmia on kerätty muun muassa Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehden lukijakyselyillä ja joukkoistamalla aihetta sosiaalisessa mediassa.

Jaa sisältö somessa!