Kun mediassa puhutaan nuorten työntekijöiden jaksamisesta, mielenterveyteen liittyvistä sairauspoissaoloista tai siitä, onko ”tunteissa vellominen” mennyt työpaikoilla liiallisuuksiin, kommenttia pyydetään usein Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorilta Ari Väänäseltä.
Hän on tuonut keskusteluun sitä näkökulmaa, etteivät mielenterveys ja työkyky ole pelkästään työntekijän asioita. Ne ovat ilmiöitä, jotka kytkeytyvät kulttuurin, yhteiskunnan ja työelämän muutokseen.
Se, minkä katsotaan kuuluvan mielenterveyden alueelle, vaihtelee paljon aikakaudesta toiseen. Tämä näkyy esimerkiksi kielessä:
”Tavallisista arjen hankaluuksista puhutaan nykyisin lääketieteen, psykiatrian ja diagnoosien termein. Sanotaan, että menin ihan paniikkiin, nyt ahdistaa, olen masentunut tai että minulla on varmasti ADHD.”
Väänäsen mielestä kielellä on väliä. Sanat voivat vaikuttaa siihen, että elämään kuuluviin ikäviin tunteisiin etsitään herkästi ratkaisuja mielenterveyspalveluista tai työterveyslääkärin vastaanotolta.
Uudet näkökulmat syventävät työelämän tutkimusta
Ari Väänänen on taustaltaan sosiaalipsykologi ja psykologi. Hän aloitti Työterveyslaitoksessa 1990-luvun lopussa. Työuransa alkupuolella hän käytti isoja aineistoja ja tutki työn psykososiaalisia riskejä, mielenterveysongelmia ja sairauspoissaoloja eri työntekijäryhmissä.
Kriittisenä yhteiskuntatieteilijänä Väänänen samalla myös kyseenalaisti niitä tapoja, joilla työtä ja työhyvinvointia jäsennetään. Hän alkoi kehitellä vaihtoehtoista tapaa – uudet, sosiaalitieteen ja kulttuuritieteen näkökulmat voisivat tuoda tutkimukseen lisää syvyyttä.
Viime vuodet Väänänen on tutkinut työelämän ja yhteiskunnan muuttumista pitkällä aikavälillä:
Kuinka muutokset vaikuttavat siihen, miten esimerkiksi työkyky ymmärretään? Mikä nostaa esiin työntekijän tunteisiin ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia, jotka ovat nykyisin yleisiä?
Hän on kerännyt tietoa esimerkiksi tutkimalla työstressin historiaa, eri vuosikymmenten työpaikkailmoituksia ja lehtijuttuja sekä haastattelemalla nuoria ja pitkään työelämässä olleita työntekijöitä ja kokeneita työterveyslääkäreitä.
Työntekijän pitää johtaa itseään ja hallita tunteitaan
Ari Väänänen tutkii tiedon muodostumista samaan tapaan kuin arkeologit tutkivat maaperää ja sieltä löytyviä esineitä. Hän kaivaa esiin sitä, miten tieto mielenterveydestä ja työkyvystä on rakentunut eri aikoina.
Se auttaa ymmärtämään, millaiset asiat nykytiedossa painottuvat, mistä ongelmien esitetään johtuvan, kuinka erilaiset yhteiskunnan haasteet muuntuvat mielenterveyskysymyksiksi ja kenelle vastuu mielen hyvinvoinnista sysätään.
Nyt vallalla on trendi, jossa näemme itsemme korostetusti yksilöinä ja oman elämämme ohjaajina. Työltä odotetaan merkityksellisyyttä. Vaihtoehtojen runsaus ja oman suunnan etsiminen turhauttavat ja tuskastuttavat.
Työelämässä korostuvat itsenäisyys, itsensä johtaminen sekä paine jatkuvaan kehittymiseen ja omien tunteiden hallintaan.
Tunnetyö alkoi lisääntyä silloin, kun maaseudulta ja teollisuudesta siirryttiin asiakaspalvelu- ja ihmissuhdeammatteihin.
Muuttuvat työkykyhaasteet vaativat uusia lähestymistapoja
Meneillään olevassa Erottavat emootiot -hankkeessa Ari Väänäsen tutkimusryhmä tarkastelee sukupolvien erilaisia tunteiden hallintamalleja osana työkykyä. Diagnoosit eivät tässä tutkimustavassa korostu.
Tunteiden hallintamallit tarkoittavat tapoja, joilla tunteita havaitaan, jäsennetään ja pyritään ratkomaan. Ne kuvastavat tunteisiin liitettyjä arvoja, normeja ja odotuksia yhteisöissä, kuten työpaikoilla.
”Hallintamallit ovat koodistoja, jotka heijastuvat siihen, millaisen roolin ja aseman tunteet saavat osana työkykyä. Nuorilla ja vanhemmilla sukupolvilla voi olla erilaiset arjen tunnekoodistot."
"Siksi voi olla vaikea ymmärtää taustaltaan toisenlaista työkaveria, alaista tai esihenkilöä.”
Tätäkin aihepiiriä käsitellään Väänäsen kirjassa Mielen aikakausi – Kuinka psyykkisestä haavoittuvuudesta tuli osa työelämää. Se syntyi halusta paketoida tutkimusartikkeleissa olevaa tietoa isommaksi kokonaisuudeksi. Kirja on tuonut lisää luento- ja haastattelupyyntöjä.
”On mielekästä saada näitä asioita ihmisten tietoon ja osallistua keskusteluun mediassa. Olen kuitenkin enemmän introvertti kuin ekstrovertti, joten esillä olemisen kanssa joudun toisinaan vähän kamppailemaan.”
Itsestäänselvyyksiin on syytä puuttua
Valtavirrasta poikkeavan tutkijan ja tiedon kyseenalaistajan rooli ei ole tuntunut raskaalta, mutta jääräpäisyyttä se on vaatinut.
”Omat tutkimus- ja lähestymistavat on pitänyt kehittää itse. Se on ollut työlästä mutta myös innostavaa. Olen saanut tehdä työtä osaavien tutkijoiden kanssa”, Ari Väänänen sanoo.
”Suomi on tarjonnut tutkijalle siinä mielessä kivan laboratorion, että täällä teollistuminen, kaupungistuminen ja työelämän muutos ovat tapahtuneet lyhyessä ajassa verrattuna moneen muuhun maahan.”
Hän toivoo, että tutkimustieto antaa uutta näkökulmaa ja ajattelun välineitä esihenkilöille, eri-ikäisille työntekijöille, työelämän kehittäjille ja työterveyshuollon ammattilaisille.
”Kyseenalaistan asioita, joita pidetään yhteiskunnassa itsestään selvinä. Se on tarpeen, jotta pääsisimme eroon arjen ja työelämän tarpeettomasta lääketieteellistämisestä ja diagnosoinnista.”
”Työelämä on usein osa ratkaisua. Esimerkiksi hyvä perehdytys ja työn organisointi parantavat mahdollisuuksia hallita omaa työtä ja siitä syntyviä tunteita.”
Tässä juttusarjassa kurkistetaan tutkijan työhön aina jostain rajatusta näkövinkkelistä. Lue edelliset jutut Miten tutkija löytää tutkimusaiheensa?, Tutkija viestijänä ja Tutkija vaikuttajana.
Aiheesta lisää:
Erottavat emootiot: sukupolven ja -puolen rooli työelämän ja työkyvyn emotionaalisessa kokemisessa ja hallinnassa (Työsuojelurahaston rahoittaman tutkimushankkeen esittely)
Opettajan työ on ikkuna työelämän muutokseen: kansansivistäjästä tuli tunnevalmentaja (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)
Nuorten työntekijöiden tunnetaakka – onko se työkykyongelmien taustalla? (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)
Mielenterveyden toimijahahmot (Työelämätieto-palvelussa)
Kommentointi