Työikäisten kuntoutuksessa keskitytään jumppaohjeisiin – työnäkökulma unohtuu

Tuki- ja liikuntaelinvaivojen vuoksi kuntoutukseen päätyy tuhansia suomalaisia vuosittain. Syynä ovat oireet, jotka pahenevat töissä. Mutta mihin työnäkökulma häviää kuntoutuksen aikana?
Hilkka Ylisassi Työterveyslaitoksesta

Kuntoutuksesta tulee helposti yksityiselämän asia ja yksilön itsehoitoprojekti, jossa keskitytään liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin, sanoo Työterveyslaitoksen erikoistutkija Hilkka Ylisassi. ”Nekin ovat toki tärkeitä ja hyviä keinoja parantaa omaa oloa, vähentää kiputiloja ja lisätä elämänhallintaa. Mutta kun kuntoutus muotoutuu henkilökohtaiseksi kuntoprojektiksi, työhön siirtyy vain vähän – jos ollenkaan – käytännön muutoksia kuntoutuksen seurauksena.” Ylisassin mukaan kuntoutustavoitteet kohdistuvat suurimmaksi osaksi vapaa-ajan liikunnan ja itsehoidon lisäämiseen. Ylisassi puhuu kuntoutuksesta Työterveysyhteistyön ajankohtaispäivillä huhtikuussa 2018. Hän on tutkinut Tules-kuntoutusta, joka on suunnattu työikäisille henkilöille, joilla on jokin tuki- ja liikuntaelinvaiva. Kelan tilaston mukaan vuonna 2016 Tules-kuntoutuksessa kävi 8700 suomalaista. Ylisassin tutkimuksessa kaikki tutkittavat kärsivät selkävaivoista.

Kuntoutujan aktiivisuus ratkaisee

Kuntoutuja on kuntoutusprosessissa paljolti oman toimijuutensa ja aktiivisuutensa varassa. Kuntoutuja esimerkiksi päättää itse, mitä tietoja kuntoutuksesta menee esimiehelle tai työterveyshuoltoon. Kuntoutuja voi myös valita, että tietoja ei jaeta mihinkään. Näin ollen yhteistyön jatkuminen varsinkin kuntoutuksen jälkeen eri tahojen välillä jää kuntoutujan itsensä päätettäväksi. ”Käytäntö on haavoittuva, sillä ilman keskustelua toimijoiden välillä työpaikalla ei todennäköisesti tehdä kuntoutujan työtapoihin muutoksia, jotka edistäisivät kuntoutumista”, Hilkka Ylisassi sanoo. Osa esimiehistä ei miellä kuntoutusta työhön liittyväksi. He saattavat ajatella, että kuntoutus tapahtuu siellä kuntoutuksessa paikan päällä eikä se vaadi heiltä toimenpiteitä. ”Ajatellaan, että kuntoutuja menee sinne omaa hyvinvointiaan parantamaan. Myös kuntoutujat itse kertovat, että haluavat pitää kuntoutuksen omana projektinaan.”

Jääkö kuntoutus irralliseksi?

Työikäisten kuntoutuksen vaikuttavuutta työpaikoilla on viime aikoina pyritty kehittämään. Ratkaisuna on ollut panostus yhteistyöhön, entistä tiiviimpi kytkentä työhön ja kuntoutusjaksojen lyhentäminen. Myös Tules-kursseja toteutetaan nyt avomuotoisena siten, että kuntoutuja käy kuntoutusprosessin aikana vain lyhyitä jaksoja tai kertakäyntejä kuntoutuslaitoksessa. Tutkitut Tules-kurssit toteutettiin perinteisen muotoisina, kolmena viiden vuorokauden laitosjaksona. Nähtäväksi jää, lähentääkö uusi avomuotoinen Tules-kuntoutus yhteyttä työhön ja työpaikalle.

Tavoitteet työhön liittyviksi

Kelan järjestämässä kuntoutuksessa kuntoutuja laatii standardin mukaan tavoitteet yhdessä kuntoutusasiantuntijan kanssa. Vaikka kuntoutujan terveysongelmilla olisi yhteys työhön, ei työhön liittyviä tavoitteita synny. Hilkka Ylisassin mielestä tämä on selkeä epäkohta. Jos tavoitteita pohdittaisiin yhteistyössä kuntoutujan, esimiehen, työterveyshuollon ammattilaisen ja kuntoutuslaitoksen edustajan kanssa, tulisiko niistä kuntoutujan työkykyä paremmin tukevia? Syntyisikö kuntoutuksessa käytännön ehdotuksia työpaikalla toteutettaviksi? ”Tavoitteiden asettamisen on todettu lisäävän toimijuutta itsehoitoasioissa, joten miksi niin ei kävisi myös työasioissa”, Ylisassi pohtii. ”Kannattaa siis motivoida kuntoutujien lisäksi myös esimiehet, työterveyshuolto ja kuntoutustoimijat näkemään tavoitteiden hyöty työkyvylle ja tukea kuntoutujan työhön liittyvien tavoitteiden asettamista. Työhön mahdollisesti tehtävistä muutoksista sovitaan esimiehen kanssa, joten yhteistyö kuntoutukseen liittyen olisi luontevaa.” Ylisassi sanoo, että työhön liittyviä terveystavoitteita olisi suhteellisen helppo asettaa. Siihen voisi saada tukea työterveyshuollosta esimerkiksi työfysioterapeutilta. Selkävaivainen toimistotyöntekijä voisi esimerkiksi asettaa ensimmäiseksi tavoitteekseen sähköpöydän käyttöönoton ja päivittäiset seisomisjaksot työn lomassa.

Kuntoutus kaipaa muutoksia

Hilkka Ylisassilla on ehdotus kuntoutusyhteistyön parantamiseksi: ”Kuntoutusformaattiin tarvitaan sujuvaa tiedonvälitystä ja yhteisiä keskusteluja kaikkien osapuolten kesken. Kuntoutujan, esimiehen, työterveyshuollon ammattilaisen ja kuntoutuslaitoksen edustajan käymä aloituskeskustelu ja kuntoutukselle asetetut alustavat tavoitteet saattaisivat osapuolet yhteisen asian äärelle jo prosessin alusta.” Yhteisessä keskustelussa keskityttäisiin erityisesti työhön liittyviin tavoitteisiin. Siitä olisi hyvä jatkaa yhteistyötä. Ylisassin mielestä osa tavoitteista voi hyvin olla kuntoutujan itsenäisesti toteutettavissa. Kuntoutujaa tulee kuitenkin kannustaa myös sellaisiin tavoitteisiin, joissa tarvitaan esimiehen ja työyhteisön tukea. ”Kuntoutuksen jälkeen tarvitaan seurantaa. Esimerkiksi esimiehen ja työterveyshuollon kanssa käytävässä uudessa keskustelussa katsottaisiin työhön liittyvien tavoitteiden toteutuminen ja tarvittavat jatkotoimet.”

Jaa sisältö somessa!