Jos arvostat työtäsi ja näet sen tulokset, et ole pelkästään ulkoisen palautteen varassa. Koet todennäköisesti myös työn imua, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.
Johtamiseen ladataan paljon odotuksia, toiveita ja vastuuta. Hyvän johtamisen voi kuitenkin tiivistää kolmeen k:hon: kysy, kuuntele ja kannusta, sanoo Krista Pahkin Työterveyslaitoksesta.
”Jos kehityskeskusteluja pidetään vain siksi, että niin on käsketty, päädytään siihen, että toinen on puhuvinaan ja toinen on kuuntelevinaan”, sanoo työterveyspsykologi Heli Hannonen.
Mitä jokainen työntekijä voi tehdä, jotta organisaatiomuutos tuntuisi hallitummalta? Vanhempi konsultti Nina Olin Työterveyslaitoksesta vastaa.
Työhönpaluu voi olla uusi alku: Varaa kalenterista aikaa tärkeille tehtäville ja uuden oppimiselle. Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Kunnioita työrauhaa.
Ihmisen mielenterveys on jatkumo, ja hyvässä työyhteisössä voimavarojen vaihtelu sallitaan. Sairauslomalta palaava työkaveri kannattaa ottaa vastaan samoin kuin itsekin toivoisi tulevansa kohdatuksi...
Sähköposti on merkittävä keskeytysten ja stressin aiheuttaja. Viesteihin reagoiminen ohjaa työpäivän kulkua, mikä taas vaikuttaa aikatauluihin.
Melu voi vahingoittaa kuuloa. Mitä muita haittoja melussa ja hälyssä työskentelystä on ihmiselle?
”Meistä jokainen voisi miettiä, millä tavalla puhuu työttömistä”, sanoo erityisasiantuntija Kirsi Unkila Työterveyslaitoksesta.
Onko unen laadun mittaaminen rannekkeen, sormuksen tai muun laitteen avulla välttämättä hyvä juttu? Minua huonot tulokset vain ahdistavat.