Tunnistatko vahvuutesi? Innostus ja uppoutuminen antavat vihjeitä

Omien vahvuuksien tunnistaminen tuottaa parempaa tulosta kuin heikkouksiin keskittyminen. Alkuun pääsee miettimällä, millaiset tekemiset innostavat ja vetävät puoleensa.
-

Mitä vahvuuksia sinulla on? Kysymys voi tulla vastaan esimerkiksi työhaastattelussa tai silloin, kun työpaikalla on meneillään isoja muutoksia. Omien vahvuuksien tunnistaminen on myös työntekijän myönteistä palautetta itselleen ja tukee näin työhyvinvointia.

Vahvuuksien huomaaminen ei poista heikkouksia eikä kiistä niiden olemassaoloa. Se ei tarkoita, että jäisimme tekemään vain sitä, minkä jo osaamme hyvin. Omat vahvuudet voi viedä uusille aloille, sinne, missä niitä ei ole vielä käyttänyt.

Yksi tapa löytää vahvuuksiaan on sen pohtiminen, miten on selviytynyt vaikeista vaiheistaan. Minkä vahvuuksien varassa on silloin päässyt eteenpäin?

Vahvuuksien mukaan toimiminen innostaa ja antaa energiaa. Niitä tunnistaessaan kannattaa tutkia asioita, joihin tuntee vetoa, joihin uppoutuu ja joissa on ollut erityisen taitava.

Nämä asiat voivat auttaa tunnistamaan vahvuuksia:

  1. Lapsuusmuistot: Mitä muistat tehneesi mielelläsi jo lapsena ja nuorena? Mitä niistä jatkat vielä? Vahvuuksilla on usein nuoruudesta tunnistettavat juuret, ja niillä on jonkinlaista pysyvyyttä ihmisen elämässä.
  2. Energia: Millaiset tekemiset energisoivat sinua? Millaiset jutut kutsuvat ja innostavat mukaan? Ne voivat olla lähellä jotain vahvuuttasi.
  3. Aitous: Millaisissa tekemisissä ”todellinen sinä” pääsee esiin? Niissä toimissa sisäinen vahvuutesi luultavasti tulee näkyviin.
  4. Helppous: Millaiset asiat tulevat sinulta kuin luonnostaan? Jutut, jotka syntyvät melkein itsestään, voivat pohjautua vahvuuksiin.
  5. Huomio: Mihin kiinnität huomiota luontaisesti? Mihin liittyvät asiat esimerkiksi luet lehdestä tai mitä huomaat vieraassa paikassa kulkiessasi?
  6. Nopea oppiminen: Minkä opit vaivattomasti, melkein ensikuulemalta? Nopea oppiminen saattaa olla johtolanka vahvuuteen.
  7. Motivaatio: Mitä asioita teet ihan niiden itsensä vuoksi? Vahva sisäinen motivaatio kertoo useimmiten vahvuuksista.
  8. Ääni ja eleet: Milloin äänesi, kielenkäyttösi ja eleesi muuttuvat energisiksi ja aktiivisiksi?

Jutun lähteenä on käytetty Krisse Lipposen, Anneli Litovaaran ja Antero Katajaisen kirjaa ”Voimaa – hyvän elämän polku” (Duodecim, 2016)

Aiheesta lisää:

Palveleva johtaja keskittyy ihmisten vahvuuksiin (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Kehityskeskustelu auttaa tunnistamaan, mikä saa työntekijän syttymään työssä (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Urajumi tuntuu umpikujalta, mutta siitä on reittejä ulos (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Työuralla jämähtäminen syö motivaatiota – miten löytää uusia urapolkuja? (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Esihenkilö, asetu työuran loppupuolella olevan työntekijän saappaisiin (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Jaa sisältö somessa!