Etätöissä kahvilassa – näin työskentelet fiksusti ja otat huomioon muut

Jotkut etätyöntekijät työskentelevät välillä kahvilassa. Työympäristöä vaihdetaan esimerkiksi inspiraation tai keskittymisrauhan vuoksi. Listasimme kuusi vinkkiä etätyöhön kahvilassa.
-

Valtaosan työajastaan asiantuntija Minna Huuskonen tekee etätyötä kotonaan Espoossa. Pari kolme kertaa viikossa hän pyöräilee tai kävelee kahvilaan, vaikkapa iltapäiväksi. Siellä hän avaa läppärinsä, työskentelee ja nauttii kahvilan antimista.

”Kotona saan tehdä työtä omassa rauhassani. Kahvilaan suuntaan silloin, kun kaipaan vähän elämää ympärilleni. Lähimpään kahvilaan on lyhyempi matka kuin toimistolle.”

Toimistolla Huuskonen käy kerran tai pari viikossa. Työkavereita on ihana tavata, mutta toimistolla työ keskeytyy useammin kuin kahvilassa. Pieni taustahäly ei häntä häiritse, pikemminkin päinvastoin:

”Olen koko työurani ajan tehnyt töitä avonaisissa tiloissa. Olen tottunut hälyyn taustalla. Oikeastaan se auttaa minua keskittymään. Työskentelypaikaksi pyrin kuitenkin valitsemaan melko rauhallisia kahviloita.”

Matkalla kahvilaan saa liikuntaa

Minna Huuskonen työskentelee Työterveyslaitoksessa verkkovalmennusten ja tapahtumien parissa. Hänen työnsä on yhdistelmä suunnittelua, prosessien kehittämistä ja asiakastyötä.

Kahvilaan hän saattaa mennä sellaisena päivänä, jolloin tiedossa ei ole asiakaspuheluita tai kokouksia, joissa hänen pitäisi puhua paljon. Tärkeä syy lähteä kahvilaan on se, että työpäivään saa samalla ujutettua liikuntaa.

Huuskosen mielestä kahvilaympäristö sopii hyvin rutiinitehtävien hoitamiseen. Hän perkaa sähköpostia, valmistelee esityksiä, laatii dokumentteja ja kuuntelee webinaareja, joiden keskusteluun voi osallistua chatissa.

”Haen kahviloista myös inspiraatiota luovaan työhön. Työympäristön vaihtelu virkistää. Mieluiten hakeudun viihtyisiin kahviloihin, joiden sisustuksesta pidän.”

Luurit päähän ja ympäristö unohtuu

Erityisasiantuntija, psykologi Liisa Puskala Työterveyslaitoksesta ei juurikaan tee etätyötä kahviloissa. Hänen alaansa ovat digitalisaatio, johtaminen ja koulutus. Etäkoulutusten valmentajana hän on paljon äänessä ja mikrofoni auki.

”Minusta ei olisi reilua altistaa viereisten pöytien ihmisiä tunnin työhyvinvointiluennolleni. Kahvilassa on myös astioiden kilinää ja muita ääniä, jotka menevät mikrofonista läpi vahvemmin kuin korva ne kuulee.”

Jokin aika sitten Puskala oli lounaalla kahvilassa, jossa etätyöntekijä puhui kovaan ääneen videopuhelua asiakkaansa kanssa. Sparrauspuheellaan henkilö tavallaan kaappasi kahvilan henkisen tilan kokonaan itselleen.

”Kun ihminen laittaa luurit päähänsä, hän puhuu kovempaa kuin kuvittelee puhuvansa. Samalla hän jotenkin lakkaa ajattelemasta ympäristöään. Se on jännä ilmiö. Vaikka tekniikka mahdollistaa puhumisen mistä tahansa paikasta käsin, se ei välttämättä ole sosiaalisesti fiksua.”

Moni suhtautuu tietoturvaan huolettomasti

Kerran lentokentällä Liisa Puskala ja monet muut lentoaan odottavat joutuivat tahtomattaan kuuntelemaan työhaastattelua. Kahvilan pöydällä oli kännykkä, kaiutin päällä. Pöydän ääressä kaksi henkilöä tenttasi työnhakijaa, jonka vastaukset kuuluivat metrien päähän.

”Se on kamalin kokemukseni kahvilassa tehdystä etätyöstä.”

Puskalan ja Minna Huuskosen havaintojen mukaan monet etätyöntekijät suhtautuvat tietoturvaan aika huolettomasti: Harvalla on läppärissään tietosuojakalvoa. Olan takaa näkee, mitä ruudulla on. Joku ajattelee istuvansa turvallisesti selkä seinään päin, mutta selän takana onkin peili.

Tietoturvasyistä Huuskonen ei itse käytä kahviloissa yleisiä verkkoja, vaan ottaa yhteyden työpuhelimensa kautta.

Kahvilan puheensorina voi rauhoittaa mieltä

Hiljattain Liisa Puskala kysyi LinkedIn-verkostonsa ihmisiltä, pystyvätkö he keskittymään työntekoon kahvilassa. Hän itse saa aikaan enemmän ison näyttöruudun äärellä – toimistolla tai kotona.

Vastauksissa korostui se, että anonyymi puheensorina ja kuppien kilahdukset luovat miellyttävän äänimaiseman ja rauhallisen olon. Se auttaa uppoutumaan työhön. Kukaan ei odota reagoimista vieraiden ihmisten keskustelun pätkiin, joten ne saavat soljua ohi.

Jotkut kokevat kahvilaympäristön ylläpitävän vireystasoa. Minna Huuskonen on huomannut, että tutussa ympäristössä, kotona, mieli lähtee joskus harhailemaan:

”Työskentelen keittiönpöydän ääressä. Siihen näkyvät tiskit ja muut kodin asiat. Tauko, ulos lähteminen ja liikkuminen auttavat. Kun pääsen kahvilaan, fokus on taas helpompi suunnata työhön.”

Huuskosen ja Puskalan vinkit etätyön tekemiseen kahvilassa:

  1. Suunnittele etukäteen, mitä tehtäviä teet. Hiljaiset puuhat, kuten lukeminen, kirjoittaminen, sähköpostin läpikäynti ja webinaarien kuuntelu, sopivat kahvilaympäristöön.
  2. Hyödynnä kahvilaa siirtymien yhteydessä. Jos sinulle jää luppoaikaa matkalla johonkin tapaamiseen tai tapahtumaan, kahvilassa voit istahtaa hetkeksi, koota ajatuksiasi ja valmistautua.
  3. Pidä huolta tietoturvasta. Käy läpi organisaatiosi ohjeet. Muista myös tietoturvan sosiaalinen puoli: eihän kukaan näe salasanaa olkasi yli tai kuule luottamuksellisia asioita?
  4. Ole huomaavainen kahvilan pitäjää kohtaan. Tee tarvittaessa tilaa uusille asiakkaille. Varsinkin lounasaikaan voi tulla ruuhkaa. Jos olet epävarma, saako kahvilassa tehdä etätyötä ja mitkä pelisäännöt ovat, kysy työntekijältä.
  5. Anna muiden asiakkaiden nauttia kahvihetkestään rauhassa. Se tarkoittaa esimerkiksi, ettet valtaa koko äänitilaa työasioillasi.
  6. Mieti, mihin sävyyn puhut työstäsi. Jos soitat työpuheluja tai kommentoit ääneen etäpalaverissa, pidä sävy myönteisenä tai neutraalina. Ulkopuolisten kuullen ei ole hyvä purkaa työpaikkaan tai asiakkaaseen liittyvää harmistusta.

 

Aiheesta lisää:

Sujuvoita työyhteisön hybridiarkea -tilauskoulutus

Työhyvinvoinnin osaajaksi (Työterveyslaitoksen koulutukset)

Empatia ja digitaidot auttavat etäjohtajaa onnistumaan (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Palaverissa osa työporukasta on kasvotusten, osa etänä – parhaat vinkit? (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Epäselvä Teams-viestittely kuluttaa työaikaa ja hermoja – miten parantaa viestintää? (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Monitilatoimiston pelisäännöt unohtuivat etäaikana – miten palauttaa työrauha? (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Pelkkä kameran käyttö ei tee etäkokouksista yhteisöllisiä – se voi myös kuormittaa (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Avainsanat

Jaa sisältö somessa!