Työstä palautumista voi edistää jo työpäivän aikana. Kysyimme kolmelta yrittäjältä, mikä auttaa heitä palautumaan töissä ja vapaalla.
Ongelmia kannattaa lähestyä aktiivisesti. Pääperiaatteena on pilkkoa niiden ratkaiseminen pieniin osiin, sanoo työterveyspsykologian dosentti Kirsi Ahola Työterveyslaitoksesta.
Omien vahvuuksien tunnistaminen tuottaa parempaa tulosta kuin heikkouksiin keskittyminen. Alkuun pääsee miettimällä, millaiset tekemiset innostavat ja vetävät puoleensa.
Tämän vuosikymmenen somettajat voi pian tunnistaa yhteisestä piirteestä – älypuhelinta kohti taipuneesta niskasta.
Palautuuko työstä helpommin, jos töissä on kivaa? Johtava asiantuntija Jaana Laitinen Työterveyslaitoksesta vastaa muun muassa tähän kysymykseen palautumisesta.
Moduulipohjaisilla rakennuksilla on yleensä väliaikaisen parakin maine. Nykyisin ne ovat kuitenkin verrattavissa paikan päällä rakennettuihin taloihin. Modulaarinen rakentaminen lisääntyy sote-alalla.
Olen kertonut esimiehelleni, että työtaakkani on kohtuuton ja tunnen itseni uupuneeksi. Hän kyllä kuuntelee, muttei tartu ongelmaan millään lailla. Mitä voin tehdä?
Myötätunto on sitä, että havaitsee toisen tunteet, ottaa ne todesta ja on valmis toimimaan hänen parhaakseen. Sille on tilausta myös työyhteisössä.
Parhaimmillaan työuupumuksen ehkäisy on arkipäivän ongelmanratkaisua esimiehen ja työkavereiden kanssa, sanoo uupumusta tutkinut Kirsi Ahola Työterveyslaitoksesta.
Pienyrittäjän kannattaa satsata sosiaalisen verkoston luomiseen ja ylläpitoon. Verkostoituminen tukee sekä liiketoimintaa että yrittäjän hyvinvointia.