Sujuuko muuttuva työ?

Sananlaskun mukaan mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos. Työelämässä meitä ravistellaan tämän tästä muutoksilla, jotka liittyvät strategiaan, tietojärjestelmiin, toimitiloihin tai työorganisaatioon. Viimeksi meitä ovat koetelleet työjärjestelyjä koskevat muutokset, jotka pandemian pitkittyessä uhkaavat jäädä pysyviksi.
-
Satu Hiltunen
Satu Hiltunen
koordinaattori
Henkilökuva Mika Liuhamo
Mika Liuhamo
tuotepäällikkö

”Muuttuminen ei ole välttämätöntä, sillä selviytyminen ei ole pakollista.”

Tämän vuoden Työsuojelupäivillä työn muutosten sujuvuutta tarkastelivat asiantuntijat ja työpaikkojen edustajat, niin fyysisen kuin psykososiaalisen työympäristön näkökulmasta.

Esimerkkejä kuultiin työn ergonomisesta suunnittelusta, uusien tekniikoiden hyödyntämisestä, onnistuneesta vuorovaikutuksesta sekä työhyvinvoinnin johtamisesta digitalisaation keinoin. Jatkamme ohessa näitä teemoja omakohtaisten kokemusten kera.

Uuden edessä

Siirryin hieman yli vuosi sitten Työterveyslaitokseen koulutusassistentin työhön työskenneltyäni sitä ennen noin 14 vuotta ammattikorkeakoulukentällä. Vaikka maailmalla jyllännyt pandemia on leimannut viime vuotta kaikkialla ja tuonut mukanaan uusia työjärjestelyitä, on Työterveyslaitoksen koulutustoiminta kuitenkin pyörinyt vauhdikkaasti menneenkin vuoden aikana.

”Uusia asioita opitaan kokeilemalla ja arvioimalla tuloksia.”

Olen tämän ensimmäisen työvuoden aikana saanut olla mukana järjestämässä useita erilaisia koulutuksia ja tapahtumia, joista tämänvuotiset Työsuojelupäivät on ollut kuitenkin osallistujamäärältään suurin. Oli mielenkiintoista hypätä mukaan tämän minulle uuden perinteikkään tapahtuman järjestelytiimiin.

Kun käynnistelimme tämänvuotisen tapahtuman markkinointia ja suunnittelua, ajattelimme silloin, että kenties voisimme ottaa pienen määrän osallistujia myös paikanpäälle Tampereen Technopolikselle. Kuitenkin mitä lähemmäksi tapahtumaa pääsimme, sen vakuuttuneemmiksi tulimme siitä, että tällä kertaa kaikki osallistujat osallistuvat tapahtumaan verkon välityksellä.

Jos jotain tämän menneen vuoden aikana on oppinut, niin tekemään myös niitä B- ja C-vaihtoehtoja A-vaihtoehdon rinnalle.

”Toimiva teknologia on onnistuneen etävuorovaikutuksen edellytys.”

Uuden edessä siis olimme mekin, kun päätimme, että Työsuojelupäivät livestriimataan kaikille osallistujille ja virtuaalinen tapahtumapaikkamme toimii tällä kertaa kohtaamispaikkana osallistujille.

Koen, että timanttisen tiimin kanssa oli helppo hypätä kokeilemaan uutta. Kokenut ja vahvan ammattitaidon omaava livestriimauksen yhteistyökumppani hoiti kuva- ja ääniyhteydet loistavasti. Meidän muiden järjestelytiimissä olleiden oli helppo luottaa tapahtuman striimaus heidän osaaviin käsiinsä.

”Vuorovaikutusta ruudun takaa ei ole koettu vaikeammaksi.”

Tällä kertaa saamamme palaute on ainakin osoittanut, että yhteydet toimivat moitteetta ja osallistujat olivat tyytyväisiä myös käytännön toteutukseen. Uskallus tehdä ja kokeilla uutta kannatti, kuten keskimäärin elämässä yleensäkin.

Sujuva paluu

Olin ollut työelämässä yhtäjaksoisesti ammattiin valmistumisesta asti, reilut 23 vuotta. Pikkuhiljaa mielessä oli alkanut kutkuttaa ajatus tauon pitämisestä. Sopivasti kohdalle osunut ikääntymisen rajapyykki tarjosi tähän oivan tilaisuuden, kun puoliskokin on saman ikäinen. Päätimme helpottaa yhteistä ikäkriisiä pitämällä viidenkympin vuorotteluvapaan.

”Periaatteena ei ole muuttaa yksilön suorituskykyä.”

Vaikka vuosirenkaita oli jo ehtinyt karttua, syy vapaalle jäämiseen oli luonteeltaan enemmän psykososiaalinen kuin fyysinen. Perimmäinen tarve lienee ollut irrottautua työstä ja työelämän oravanpyörästä.

Kohdalle osunut pandemiakriisi epävarmuuden tuntemuksineen ja toimipaikan muutto uusiin tiloihin vain korostivat tätä tarvetta. Kun lapsetkin muuttivat samaan aikaan pois kotoa, arki muuttui perusteellisella tavalla, epäilemättä enemmän kuin olimme käsittäneetkään.

”Pelko ja epävarmuus heikentävät suorituskykyä sekä pystyvyyden ja hallinnan kokemuksia.”

Toimivapaan ajaksi suunniteltu pitkä ulkomaanmatka jäi toteutumatta. Koska varasuunnitelmaa ei ollut, olimme yhtäkkiä ennakoimattomassa tilanteessa. Tutut rutiinit ja tottumukset menivät uusiksi, ja koko minuus piti laittaa testiin.

Ainakin itselle työ oli jo pitkään määritellyt paitsi arjen kulun, myös taloudellisen riippumattomuuden ja osan identiteettiä. Kokemus oli ravisteleva, mutta onneksi kuitenkin turvallinen. Uuteen normaaliinkin tottui lopulta aika nopeasti.

”Muista: joku kokee juuri nytkin samoin.”

Jos työstä irrottautuminen olikin ajatuksena vieras ja vaati alkuun totuttelua, ei työhön paluuta aamuherätyksineen ja virtuaalisine kokouksineen voi pitää yhtään helpompana. Puoli vuotta on riittävä aika tottua uuteen, mutta liian lyhyt siihen, että alkaisi jo kaivata muutosta tai kaipuuta vanhaan.

Tässä ajassa tiedot ja osaaminen ehtivät kuitenkin kärsiä jonkinasteisen notkahduksen. Niiden paikkaaminen edellyttää pehmeää laskua ja ajan sallimista uuteen perehtymiselle.

”Aikaa sulatella ja löytää merkityksiä ei jää.”

Koen, että irtautumisprosessi työstä oli hyvin tarpeellinen. Nykyisen työelämän arki erilaisine alustoineen ja digiloikkineen ei tarjoa riittävää mahdollisuutta aitoon pysähtymiseen sekä oman itsen ja tilanteen syvälliseen puntarointiin. Suosittelen ainakin kokeilemaan!

 

Lainaukset on poimittu Työsuojelupäivien esityksistä. Työsuojelupäivät pidettiin 13.–14.1.2021 teemalla "Sopiva ja sujuva työ – keinoja oivalluksia työsuojeluun".

Jaa sisältö somessa!