Hyvän mielen työpaikka -sivusto on työkalu henkisen työkyvyn tukemiseen jokaiselle esimiehelle

Mielenterveyden häiriöt ovat jo Suomen yleisin sairauspoissaolojen syy. Mielenterveyden edistämiseen työpaikalla on kuitenkin keinoja, ja hyvinvoinnista kiinnostunut esimies on työntekijöiden voimavara. Työterveyslaitos on julkaissut maksuttoman verkkomateriaalin, jonka konkreettiset ohjeet auttavat jokaista esimiestä tukemaan henkistä hyvinvointia työssä.

Tiedote 9/2020 Hyvän mielen työpaikka -materiaali (www.ttl.fi/hyvanmielentyopaikka) esittelee keinoja vahvistaa mielenterveyttä johtamisella, tunnistaa mielenterveyden riskejä, käsitellä haastavia tilanteita työpaikalla ja tukea työntekijöitä. – Mielenterveyden tukeminen työssä on sekä voimavarojen vahvistamista että epäkohtiin puuttumista, sanoo erityisasiantuntija Pauliina Mattila-Holappa Työterveyslaitoksesta. Johtamisen hyvät käytännöt edistävät mielen hyvinvointia. Samat käytännöt lisäävät myös työn tuloksellisuutta ja tehokkuutta. Esimies voi edistää mielenterveyttä työssä esimerkiksi näillä johtamisen käytännöillä:

  • Ole läsnä.
  • Tue mahdollisuutta työn hallintaan.
  • Pyri oikeudenmukaiseen ja tasapuoliseen kohteluun.
  • Palkitse ponnistelusta.
  • Nosta työn merkityksellisyys keskusteluun.

Huolen puheeksi ottaminen tuntuu haastavalta

Hyvän mielen työpaikka -materiaalin ovat tehneet Pauliina Mattila-Holappa ja psykologi Elisa Valtanen Työterveyslaitoksesta. Se perustuu tutkimustietoon ja esimiesten tarpeisiin. Esimiehille järjestettiin työpajoja, joissa etsittiin esimiestyön kannalta keskeisiä kysymyksiä mielenterveydestä. Esimiehet kokivat haastaviksi varsinkin tilanteet, joissa työntekijä ei enää suoriudu työstään entiseen tapaan tai hänen käytöksensä on muuttunut. Muutos voi tarkoittaa esimerkiksi alakuloisuutta, vetäytymistä tai poikkeuksellista väsymystä. – Esimiehet pohtivat, saako huolen työntekijän voinnista ylipäätään ottaa puheeksi, Valtanen kertoo. Hänen mukaansa kiinnostus työntekijöiden hyvinvointia kohtaan kuuluu esimiestyöhön ja työntekijät kokevat sen pääsääntöisesti myönteiseksi asiaksi.

Esimies havainnoi työntekijän jaksamista aitiopaikalta

Työpaikalla vietetään suuri osa arkipäivästä, ja työllä on parhaimmillaan monia myönteisiä vaikutuksia mielenterveyteen. Esimies pääsee aitiopaikalta havainnoimaan työntekijöiden jaksamista ja työpaikan ilmapiiriä. Hyvän mielen työpaikka -sivustosta on tehty napakka ja käytännönläheinen, jotta esimiehet löytäisivät tarvitsemansa tiedot ja ratkaisut helposti. Tietoa löytyy muun muassa työn imun vahvistamisesta, työuupumuksesta, yhteydenpidosta sairausloman aikana ja siitä, miten työtä voi muokata työkykyä vastaavaksi. – Vaikka esimies on työpaikan avainhenkilöitä mielenterveyden edistämisessä, työkyvyn tukemisessa onnistutaan parhaiten yhteistyöllä. Esimies tarvitsee tuekseen organisaation toimintatapoja, rakenteita ja ohjeistuksia sekä tukea omalta esimieheltään, HR-ammattilaisilta ja työterveyshuollosta, Pauliina Mattila-Holappa muistuttaa. Lisätiedot: erityisasiantuntija Pauliina Mattila-Holappa, Työterveyslaitos, puh. 043 824 4041, sposti pauliina.mattila-holappa(at)ttl.fi psykologi Elisa Valtanen, Työterveyslaitos, puh. 043 824 2467, sposti elisa.valtanen(at)ttl.fi Hyvän mielen työpaikka – työkalupakki esimiehille -sivusto Pauliina Mattila-Holappa esittelee Hyvän mielen työpaikka -työkalupakkia kaikille avoimessa, maksuttomassa Kestääkö pää? Keinoja mielenterveyden tukemiseen sote-alalla -webinaarissa, joka järjestetään perjantaina 28.2.2020 klo 9:00-10:00. Ilmoittaudu webinaariin Työterveyslaitoksen koulutuskalenterin kautta. Hyvän mielen työpaikka -materiaali on osa sosiaali- ja terveysministeriön Hyvän mielen työpaikka -hanketta. Siihen kuuluu myös MIELI ry:n maaliskuun lopussa julkaistava Hyvän mielen työpaikka -merkki, joka kannustaa arvioimaan mielenterveyttä suojaavia ja kuormittavia tekijöitä työpaikalla.

Jaa sisältö somessa!