Yhteisöllisyys hybridityössä – esihenkilötyön uudet haasteet ja mahdollisuudet

Lisääntyneen etätyön myötä esihenkilön rooli yhteisöllisyyden rakentajana on noussut entistäkin tärkeämmäksi – ja usein myös vaikeammaksi.
-
Henkilökuva Sampo Suutala
Sampo Suutala
tutkija

Kun ihmiset aikaisemmin kokoontuivat päivittäin yhteisiin toimitiloihin, pääsi yhteisöllisyys muodostumaan luontevasti yhdessäolon ja yhteistyön kautta.

Enää työtoverit eivät ole fyysisesti samassa paikassa. Pahimmillaan he näkevät toisensa vain pienissä kuvissa tietokoneen näytöllä palaverissa. Kuinka helppoa silloin on tuntea yhteisöllisyyttä? Kokea, että on osa porukkaa ja työtoverien hyväksymä?

Uusimpien tutkimustulostemme mukaan esihenkilöt ovat työntekijöitään kriittisempiä etätyötä kohtaan yleisesti. Heillä on myös erittäin tärkeä rooli työntekijöiden yhteisöllisyyden tukemisessa etätyön aikakaudella.

Etänä työskentelevät työntekijät taas kokevat esihenkilöidensä vaalivan yhteisöllisyyttä vähemmän kuin toimistolla työskentelevät.

Sanonta ”esihenkilö puun ja kuoren välissä” näyttää siis pitävän osin paikkansa edelleen:

Etänäkin työskentelevistä esihenkilöistä lähes puolet (44 %) tekisi työtään mieluummin työpaikalla kuin etänä, mutta samalla heidän tulisi pitää huolta etätyötä tekevien työntekijöidensä hyvinvoinnista.

Työntekijät puolestaan suhtautuivat etätyöhön myönteisemmin: heistä vähemmistö (24 %) työskentelisi mieluummin toimistolla.

Esihenkilön pitää edelleen auttaa ja kannustaa

Vaikka esihenkilö ei enää välttämättä olekaan fyysisesti työntekijöiden lähellä, pitää hänen edelleen edustaa omaa porukkaansa.

Esihenkilön tulee edistää ryhmänsä tavoitteita ja rakentaa ymmärrystä siitä, keitä ”me” olemme. On tärkeää, että hän luo ryhmänsä kannalta hyödyllisiä toimintatapoja. Lisäksi esihenkilön aito halu auttaa voimaannuttaa ja kannustaa työntekijöitä.

Edellä kuvattu tapa johtaa voi myös etätyössä

  • edistää työntekijöiden yhteistyötä ja keskinäistä tuen tarjoamista
  • lisätä työtovereiden ystävällisyyttä ja luottamusta toisiaan kohtaan
  • vahvistaa työtoverisuhteiden läheisyyttä, yhteyden kokemista toisiin ja toisten hyväksyntää.

On aika luoda uusia yhteisöllisyyden muotoja

Etätyöstä huolimatta esihenkilö voi siis aktiivisesti kannustaa säännölliseen yhteydenpitoon niin virallisissa kuin vapaamuotoisissa tilanteissa.

Hän voi järjestää esimerkiksi virtuaalisia kahvitaukoja, avoimia keskusteluja ja muita matalan kynnyksen yhteydenpitomuotoja. Virtuaalinen ideointi, tiimipäivät ja yhteiset projektit tuovat ihmiset yhteen ja rakentavat yhteenkuuluvuutta.

Monipaikkaisen työn ei siis välttämättä tarvitse merkitä yhteisöllisyyden rapautumista. Se on mahdollisuus rakentaa uusia yhteisöllisyyden muotoja.

Parhaimmillaan esihenkilön osoittama esimerkki rakentaa työkulttuuria, jossa jokainen tekee oman osansa yhteisöllisyyden hyväksi.

 

Lisätietoja:

Johtaja yhteisöllisyyden rakentajana hybridityössä, Tutkimushavaintoja Hyvinvointi ja yhteisöllisyys monipaikkatyön ytimessä -hankkeesta (pdf)

Hyvinvointi ja yhteisöllisyys monipaikkatyön ytimessä, HYMY (Työsuojelurahaston rahoittaman tutkimushankkeen esittely)

Miten luottaa ilman kasvokkaisia kohtaamisia? (Janne Kaltiaisen blogikirjoitus)

Työyksinäisyyttä voi torjua – tutustu työkaveriin ja ota mukaan porukkaan (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Jaa sisältö somessa!