Usein kysyttyjä kysymyksiä pelastusalan työterveydestä
Keräsimme alle kysymyksiä ja vastauksia pelastusalan työterveydestä. Tutustu tarkemmin! Päivitetty 20.5.26
Palo- ja pelastusalan työssä altistutaan syöpävaarallisille aineille. Koska työuran aikana altistuminen on yleensä satunnaista, sen aiheuttama lisäriski on todennäköisesti vähäistä verrattuna muihin syöpäsairauksien riskitekijöihin. Niitä ovat esimerkiksi perimä ja elintavat.
Työperäisen riskin vähentämisen lisäksi on tärkeää vaikuttaa myös muihin riskitekijöihin. Erityisesti työtehtävissä, joissa palo- ja pelastusalan henkilöstö altistuu syöpävaarallisille aineille.
Monet palokaasujen yhdisteistä vaarantavat lisääntymisterveyden. Mutta havaituilla altistumistasoilla riskit aikuisille miehille ovat palo- ja pelastusalalla hyvin pienet.
Terveystarkastuksilla, lääkärintutkimuksilla ja laboratoriokokeilla ei voida ehkäistä syöpään sairastumista tai vaikuttaa sen ennusteeseen. Siksi niitä ei suositella tähän tarkoitukseen työuran aikana tai sen jälkeen.
Työterveysseurannassa keskitytään syöpävaarallisille aineille altistumisen hallintaan ja säännölliseen, järjestelmälliseen seurantaan. Samalla käsitellään yksilöllisiä riskitekijöitä, kuten elintapoja ja terveydentilan muutoksia.
Seurannassa on hyvä käyttää altistumispäiväkirjaa ja tarvittaessa biomonitorointimenetelmiä. Tulosten perusteella voidaan tarvittaessa lisätä seurantaa ja tehostaa altistumisen hallintaa.
Kun palo- ja pelastusalan työhön liittyvää syöpävaaraa torjutaan, altistumisen hallinta sekä säännöllinen ja järjestelmällinen seuranta on tärkeää. Joillekin syöpävaarallisille aineille altistumista ja niiden hallintaa voidaan seurata biomonitoroinnilla. Menetelmä soveltuu työolojen turvallisuuden ja terveellisyyden seurantaan, mutta sen avulla ei voi arvioida yksittäisen työntekijän sairastumisriskiä.
Biomonitorointiin tulisi olla valmius työtehtävissä, joissa on mahdollisuus altistua palokaasuille tai -savuille. Niitä ovat savusukellustehtävät, sammutustehtävät, kaluston ja varusteiden huoltotehtävät ja työskentely vaarallisten aineiden onnettomuuksissa.