Viime aikoina on noussut esiin uusvanhaa keskustelua psykologisoituneesta kulttuurista, ”terapiavallasta” ja mielenterveyden haasteista. Pidän perusteltuna, että keskusteluun tuodaan kriittisiä näkökulmia. Tämä on tärkeää sekä tieteen kehittymisen että mielenterveyden kentän uudistamisen kannalta.
Yksi näkökulma keskusteluun on tutkimus. Tutkimus kehystää sen, mitä mielenterveys on ja millaisilla mittareilla sitä voidaan mitata. Tutkimuksesta haetaan perusteita päätöksenteolle:
Mihin pitäisi vaikuttaa, kun pyritään mielenterveyden parantamiseen tai kehittämiseen? Miten parantumista tai heikentymistä voidaan osoittaa?
Vaikuttavuuden tutkimus työkykyyn liittyvän mielenterveyden alueella nojaa vahvasti psykiatriseen ja psykologiseen mielenterveyden mittaamiseen, jossa etenkin erilaisten häiriöiden ja oireiden näkökulma on korostunut.
Tutkimusasetelmissa on selvitetty, mitä on tapahtunut, kun on pyritty vaikuttamaan yksilön psyykkiseen hyvinvointiin esimerkiksi paremman stressinhallinnan tai terapian avulla. Vaikuttavuusmittareina ovat olleet esimerkiksi sairauslomat, masennusoireet tai työkyvyttömyyseläkkeet.
Mielenterveys asemoituu tällöin yksilön mielen pahoinvoinniksi tai psyykkisen työkyvyn ongelmiksi ja/tai tukitarpeeksi. Hallitseva yksilö- ja ongelmakeskeinen mielenterveyden analyysikehys tarkoittaa sitä, että näkökulmat, joissa korostuvat esimerkiksi kulttuurin tai terveyskäsitysten murros, jäävät piiloon.
Tutkitusti tiedetään kuitenkin, että yhteiskunnalla on merkitystä psyyken ongelmien määrittelyssä ja hallintapyrkimyksissä. Tutkimukset osoittavat, että odotukset psyykkistä työkykyä kohtaan muuttuvat, kun työelämän vaatimukset ja kulttuurin normit muuttuvat.
On myös näyttöä siitä, että niin maallikko- kuin asiantuntijakäsitykset mielenterveydestä itsestään muuttuvat, kun yhteiskunnat uudistuvat ja ajattelutavat vaihtuvat.
Kulttuurien väliset vertailut puolestaan osoittavat, ettei mielenterveyttä ylipäätään ymmärretä samalla tavoin erilaisissa kulttuureissa. Myös länsimaiden välillä on merkittäviä eroja siinä, miten esimerkiksi työuupumus määrittyy kansallisessa keskustelussa.
Mistä mielenterveydessä on kysymys?
Työikäisen väestön hyvinvoinnin, yhteiskunnan palvelujen ja työelämän kehittämisen kannalta on olennaista tiedostaa, miten tieteessä ja siihen tukeutuvissa asiantuntijakäytänteissä mielenterveys määrittyy ja mistä siinä ajatellaan olevan kysymys.
Jos yhteiskuntatieteilijä puhuu terapiavallasta, työelämän tutkija työoloista ja psykologi lähi-ihmissuhteista, ollaan helposti kaukana toisistaan jo siinä, mitä ajatellaan psyykkisen hyvinvoinnin kehittymisestä ja ensisijaisista vaikutuskohteista.
Poliittisen päätöksenteon tueksi toivotaan tutkimusnäyttöä vaikuttavista toimenpiteistä. Kun tutkijoina keräämme tutkimusnäyttöä kaikkein vaikuttavimmista toimenpiteistä, päädymme tarkastelemaan yksilötason vaikuttavuutta, koska muuta vaikuttavuustutkimusta ei juurikaan ole. Tämä on mielenterveyden tutkimuksen suuri haaste.
Yhtäältä on pääasiassa psykiatriasta ja psykologiasta nousevat lähestymistavat. Yksilön tunnetiloihin, ajatteluun ja toimintaan keskittyvän muuttamisen rajat tulevat kuitenkin yhteiskunnassa pian vastaan, kun esimerkiksi palveluissa ei ole riittävästi resursseja.
Toisaalta on terapiakulttuuria tai työelämän rakenteellisia murroksia erittelevät analyysikehykset, jotka eivät siivilöidy mukaan vaikuttavuutta paikantaviin selontekoihin, koska ne eivät tarkastele yksilötason muutoksia.
Mielen olemus ja mielen kipupisteet juontuvat ja kehittyvät yhteiskunnassa, mutta niitä jäsennetään yksilökeskeisen tiedekäsityksen dominoimana. Työtä tekevän mielenterveys ei kuitenkaan tyhjenny yksilön tutkimiseen, mittaamiseen ja kehittämiseen. Siksi tutkimuksen ja siihen pohjautuvan kehittämistoiminnan painopisteitä olisi syytä pohtia.
Entä jos mielenterveyttä ajatellaan uudella tavalla?
Kun keskustellaan esimerkiksi terapiaviitekehyksen epäterveistä puolista tai vaikkapa terapiatakuusta, on keskeistä miettiä sitä, mitä ymmärrämme mielenterveydellä, kelle ajattelemme sen kuuluvan ja missä ajattelemme mielenterveyden muotoutuvan.
Missä näemme mielenterveyteen vaikuttavien toimenpiteiden rakentuvan? Mitä tapahtuisi, jos yrittäisimme nostaa mielen hyvinvointia yli tavanomaisten viitekehysten? Mitä lisäarvoa voisimme löytää esimerkiksi sosiaalitieteistä, antropologiasta tai historiatieteistä?
Voisimmeko löytää toisenlaisen mielenterveyteen kohdistuvan vaikuttavuuden maailman, jos alkaisimme ajatella mielenterveyttä kollektiivisemmin – osana muuttuvaa yhteiskuntaa, työelämää ja kulttuurin värittämiä arvoja? Voisiko tästä avautua mahdollisuuksia nykyistä radikaalimmalle muutostyölle?
Historiallisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen perusteella psyyken haasteilla on yleensä sosiaalinen lähde ja määrittelytausta. Tällöin etuusjärjestelmät, työelämän käytännöt, kulttuuriset normit, tieteelliset valta-asetelmat ja muut vastaavat mielenterveyttä ohjaavat automatisoituneet toimintakehykset tulisi ottaa tarkastelu- ja muokkauskohteiksi.
Ehkä myös tämä voisi olla vaikuttavaa mielenterveystyötä.
Lisätietoja:
Työkyvyn tukitoimien vaikuttavuus (tutkimushankkeen esittely)
Mitä jos mielen hyvinvointia rakennettaisiin uudestaan? (tutkimushankkeen esittely)
Mielenterveyden tuen työkalupakki työpaikoille ja työterveyshuolloille
Kommentointi