Maksuton opas digitaaliseen fasilitointiin – työelämän uuteen perustaitoon

Työtä ja työyhteisöjä kehitetään yhä enemmän verkossa. Samalla yhteistyön digitaalinen fasilitointi on noussut merkittäväksi uudeksi työelämätaidoksi. Työterveyslaitoksen uusi Kehitä työtä verkossa! -opas on nopea ja helppo johdanto digifasilitointiin ja tekoälyn hyödyntämiseen siinä.
-
Anna-Leena Kurki
Anna-Leena Kurki
vanhempi asiantuntija
Henkilökuva Kirsi Yli-Kaitala.
Kirsi Yli-Kaitala
erityisasiantuntija

Työterveyslaitoksen mediatiedote 12.5.2022

Työn kehittäminen on siirtynyt digitaalisille alustoille, ja siitä on monia hyötyjä. Osallistujamäärää ei rajoita paikka, aika tai kokoushuoneen koko. Osallistuminen on helppoa ja vuorovaikutteista: kaikki pääsevät osallistumaan, jakamaan ajatuksiaan ja keskustelemaan.

Digitaalinen alusta vaatii kuitenkin fasilitoijalta uudenlaisia taitoja etenkin vuorovaikutteisuuden tukemisessa ja erilaisten näkökulmien valjastamisessa kehittämisen voimavaraksi.

– Fasilitoijan tehtävänä on auttaa osallistujia pohtimaan, ottamaan kantaa ja tuottamaan yhteisiä ratkaisuja. Ohjaus on ennen kaikkea yhteistyön kannattelua tiedon jakamisen sijasta, kertoo Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Anna-Leena Kurki.

Tekoälytyökalut fasilitoijan tueksi ja kehittämisen avuksi 

Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia kehittämistyöhön. Alustalla syntyvän runsaan ja moninäkökulmaisen keskustelun seuraaminen voi kuitenkin olla vaikeaa. Esimerkiksi Howspace-alustan luonnollisen kielen analyysiin perustuvat tekoälytyökalut tuovat kehittämiseen uusia ja inspiroivia mahdollisuuksia.

– Tekoälytyökalujen avulla voi tehdä monenlaista: aktivoida osallistujia, vetää yhteen keskusteluja ja tehdä keskustelun muutoksen näkyväksi - ja paljon muuta. Tekoälytyökalut hoitavat näppärästi joitakin aiemmin työläitä fasilitointitehtäviä, kertoo erityisasiantuntija Kirsi Yli-Kaitala Työterveyslaitoksesta.

Howspace-alustan tekoälytyökaluja ovat yhteenveto, sanapilvi, teemaklusteri ja tunneanalyysi. Näiden hyötynä on tekstiaineistojen nopea läpikäyminen ja keskustelun sisällön helpompi hahmottaminen. Tekoälytyökaluja voi käyttää myös vuorovaikutuksen virittäjinä. Niiden avulla voi syntyä uusia oivalluksia. 

Työn kehittäminen digitaalisilla alustoilla tuo helpotusta moneen kehittämisen haasteeseen, mutta ongelmatonta sekään ei ole. Osallistumisaktiivisuus voi olla heikkoa, vuorovaikutus jäädä vähäiseksi ja sitoutuminen prosessiin ohueksi. Näitä kaikkia voi taklata hyvillä fasilitointitaidoilla.

Tutustu oppaaseen

Lisätiedot

  • erityisasiantuntija Anna-Leena Kurki, Työterveyslaitos, anna-leena.kurki [at] ttl.fi (anna-leena[dot]kurki[at]ttl[dot]fi), puh. +358 30 474 2958
  • erityisasiantuntija Kirsi Yli-Kaitala, Työterveyslaitos, kirsi.yli-kaitala [at] ttl.fi (kirsi[dot]yli-kaitala[at]ttl[dot]fi), puh. +358 30 474 2026

Jaa sisältö somessa!