Kestävyystoimijuus tarkoittaa kaikkia niitä toimia, joilla yksilöt ja yhteisöt edistävät ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää työelämää.
Se vaatii totuttujen toimintatapojen kyseenalaistamista ja uusien, kestävämpien keinojen kehittämistä. Usein tarvitaan myös yhteistyötä laajemman toimijaverkoston, kuten palveluketjun muiden osapuolten, kanssa – asiakaskokemusta unohtamatta.
Haastavaksi kehittämisen tekee se, että yhtä aikaa on pidettävä mielessä kokonaiskuva organisaation pidemmän aikavälin tavoitteista ja samalla kyettävä palastelemaan suuret kestävyystavoitteet pieniksi, arkisiksi teoiksi.
Mutta mitkä ovat työntekijän näkökulmasta keskeisiä sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden teemoja? Mitä edellyttää, että työpaikat ja työntekijät voivat tarttua näihin teemoihin – ja millaisia haasteita joudutaan ratkomaan?
Näitä kysymyksiä pohdimme Työterveyslaitoksen organisoiman Kestävyyspiknikin helmikuisessa tapaamisessa. Tilaisuus kokosi yhteen parikymmentä kestävyysaiheesta kiinnostunutta, kuten tutkijoita, kehittäjiä, kouluttajia, työmarkkinajärjestöjen edustajia sekä organisaatioiden vastuullisuus- ja ympäristöasiantuntijoita.
Mitkä ovat työntekijän kannalta tärkeitä kestävyyden teemoja työpaikoilla?
Työpajan vilkkaassa keskustelussa nousi esiin tärkeitä sosiaalisen kestävyyden näkökulmia, kuten
- työn ja perheen yhteensovittaminen
- tasa-arvo ja monimuotoisuus
- eri-ikäisten työntekijöiden tarpeet
- osatyökykyisten asema
- perehdyttäminen ja osaamisen kehittäminen.
Sosiaalinen kestävyys linkittyy vahvasti myös ekologisen kestävyyden toteuttamiseen: osallistuminen, vaikuttaminen, arvoista keskustelu ja oikeudenmukaisuus luovat perustan, jolle ekologisen kestävyyden toimia voidaan rakentaa. Erityisesti keskustelijat korostivat tarvetta työntekijöiden osallistamiselle kestävyyshaasteiden ennakoinnissa.
Ekologinen kestävyys tunnistettiin vaikeammin lähestyttäväksi aiheeksi. Ensimmäisenä mieleen tulevat kasvislounaat, työmatkojen vähentäminen ja roskien lajittelu. Mutta mitä muuta se tarkoittaa? Konkretia, esimerkit ja mittarit puuttuvat.
Esimerkiksi kunnissa eri toimialoilla vesihuollosta päivähoitoon on omat erityistarpeensa ja ympäristövaikutuksensa. Jokaisen osalta olisi tärkeää yhdessä keskustellen tunnistaa sekä strategiset tavoitteet että arjen konkreettiset teot. Ekologisen kestävyyden juurruttaminen osaksi työpaikan arkea edellyttää siis ymmärrystä siitä, mitkä toimet ovat juuri omassa työympäristössä merkittäviä.
Myös johdon linjauksilla on tärkeä rooli. Niistä riippuu esimerkiksi se, käytetäänkö huollon tai kotihoidon kulkupeleinä kaasu-, sähkö- tai hybridiautoja, pyritäänkö hankinnoissa uusiutuviin tai kierrätettäviin materiaaleihin, onko sähkö vihreää ja vallitseeko työpaikalla kestävyyttä arvostava kulttuuri.
Miten työpaikat voivat tarttua kestävyyshaasteisiin?
Yksinkertaisiltakin vaikuttavat kehittämisideat voivat kuitenkin törmätä moniin karikoihin. Tyypillinen haaste on resurssien puute: ei ole aikaa, paikkaa tai tekijöitä kehittämistyöhön, tai vastuu on sälytetty yksittäisen toimijan niskaan.
Joskus haasteet kumpuavat ammattikäytännöistä, kuten vuorotyön reunaehdoista, tai organisaation hierarkkisista rakenteista, jotka estävät eri tasojen vuoropuhelun.
Piknikin osallistujat nostivatkin esille tarpeen sekä avoimelle, ratkaisukeskeiselle keskustelulle ja osallistamiselle että organisaatioita toimiin pakottavalle säätelylle. Esille nousi myös se, miten lainsäädäntö ilmaisee yleensä vain minimitason, joka ympäristökysymyksissä ja -vastuissa tulisi saavuttaa – ja monesti tyydymme juuri siihen.
Tarvitsemme siis kunnianhimoisempia kestävyystoimia ja ennen kaikkea jatkuvaa kehittämistä ja yhteistä opettelua.
Lisätietoja:
Tutustu Kestävyyspiknikkiin: Kestävyyspiknik: Työpaikat kestävän kehityksen vauhdittajina | Työterveyslaitos
TILKE-projekti blogeineen: Työpaikat ilmastotoimijoina, yhteiskehittäen kestäviin ratkaisuihin – TILKE | Työterveyslaitos
Blogikirjoitus: Työyhteisöt kestävän tulevaisuuden rakentajina – Frontline Forum
Kommentointi