Resilienssikoulutus suuntasi katsetta tulevaan ja loi optimismia

”Näinä aikoina jokainen tarvitsee resilienssiä. Siihen liittyy tulevaisuuden ennakointia ja optimismia – kaikesta on mahdollista selvitä”, sanoo insight and planning director Minna Haapala Kärkimediasta.
Kuvituskuva

Resilienssi eli uudistumiskyky auttaa yritystä pärjäämään muutoksessa. Myynti- ja markkinointiorganisaatio Kärkimediassa muutokset liittyvät esimerkiksi media-alan murrokseen ja digitalisaatioon.

”Mediamyyjän pitää miettiä, mikä on asiakkaan bisneksen kannalta paras ratkaisu ja miten kohderyhmät tavoitetaan tehokkaasti”, sanoo Minna Haapala Kärkimediasta.

Kärkimedia on 23 hengen yritys, jossa on muun muassa mediamyynnin, asiakaspalvelun, tutkimuksen ja talouden ammattilaisia. Haapala vastaa tutkimustoiminnasta, esimerkiksi siitä, millaisen datan pohjalta asiakkaille tarjotaan ratkaisuja. Hän toimii myös HR-henkilönä.

Kärkimediassa toteutetaan kolmesti vuodessa työhyvinvointikysely. Sen tulokset ovat olleet erittäin hyviä. Ammatillinen kehittyminen on kuitenkin noussut esiin asiana, jossa on parantamisen varaa.

Tehtävät veivät teorian käytäntöön

Henkilöstön yhteisen koulutuksen teemaksi valittiin ajankohtainen aihe resilienssi, koska se tuntui kiinnostavalta ja hyödylliseltä. Työterveyslaitoksen Resilientti organisaatio -verkkokoulutus löytyi googlaamalla. Luottamusta herätti se, että koulutus perustuu tutkittuun tietoon.

Resilienssikoulutukseen osallistui Kärkimedian koko porukka. Koulutus kesti kaksi kuukautta, ja joka viikko osallistujille avattiin uusi moduuli. Kukin sai käydä sen läpi itsenäisesti, omassa tahdissaan.

”Tehtävät olivat tosi hyviä. Ne veivät teorian käytäntöön. Piti miettiä, mitä tietty asia tarkoittaa omassa työssä ja meidän työpaikallamme”, Minna Haapala sanoo.

Perjantaisin työyhteisö keskusteli jostain moduuliin liittyvästä aiheesta palaverissaan. Haapala valitsi aiheet ja johdatteli keskustelua. Vilkkaimmin keskusteltiin megatrendeistä, tulevaisuuden ennakoinnista ja siitä, mikä omassa organisaatiokulttuurissa on näkyvää ja mikä tiedostamatonta.

Koulutus oli hyvin suunniteltu kokonaisuus

Minna Haapala toivoi, että Resilientti organisaatio -verkkokoulutus tarjoaisi heille pysähtymisen hetkiä ja avaisi katsetta ulospäin – omaa alaa laajemmalle ja entistä pidemmälle tulevaisuuteen. Tämä toive toteutui.

”Koulutus teki näkyväksi myös sitä, miten oma tekeminen vaikuttaa muihin. Vaikka jokin asia ei ole itselle tärkeä, se voi vaikuttaa paljon toisten työhön. Tämän huomaaminen lisää toisten työn ja aikataulujen kunnioittamista.”

Kärkimedia halusi käynnistää koulutuksensa webinaarilla, jossa Työterveyslaitoksen asiantuntija avasi resilienssin aihepiiriä. Haapalan ja koko työyhteisön mielestä webinaari oli innostava ja koulutus hyvin suunniteltu kokonaisuus.

”Meillä tämä ei jää tähän. Aiomme pitää työpajoja, joissa hyödynnämme koulutuksen tehtäviä. Paljon hyvää jäi vielä käyttämättä.”

Tutustu verkkovalmennukseen

Resilientti organisaatio ja toipuminen -verkkovalmennus antaa hyvät valmiudet resilienssin kehittämiseen organisaatiossa. Tutustu valmennuksen sisältöön ja ilmoittaudu mukaan!

Ota yhteyttä

Kaipaatko valmennuksesta lisätietoja? Kysy lisää lomakkeen kautta. Asiantuntijamme on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!