Verkkovalmennus antoi uutta näkökulmaa työhyvinvoinnin johtamiseen

”Työhyvinvoinnin johtaminen -verkkovalmennus osui suoraan ytimeen – siihen arkeen, jonka me lähijohtajat kohtaamme”, sanoo palvelupäällikkö Tarja Keihäsvuori Jyväskylän yliopistosta.
Työhyvinvoinnin johtaminen -verkkovalmennus

Tarja Keihäsvuoren ensimmäisestä kokemuksesta esihenkilönä on jo 30 vuotta. Pitkästä urasta huolimatta hän ajattelee, että työssä kehittyy koko ajan.

”Lähijohtajana en koe olevani koskaan valmis. Haluan saada uusia ajatuksia, ideoita ja näkökulmia. Siksi osallistuin Työhyvinvoinnin johtaminen -verkkovalmennukseen.”

Keihäsvuori työskentelee palvelupäällikkönä Jyväskylän yliopiston talous- ja tilapalveluissa. Hänen työhönsä kuuluu muun muassa kehittämistä, arjen työn johtamista ja yhteistyötä yliopiston muiden yksiköiden kanssa.

Keihäsvuoren omassa yksikössä työ on tiivistahtista. Suvantovaiheita on vähän ja muutoksia paljon. Päällikkönä hän kantaa välillä huolta ihmisten jaksamisesta. Työterveyslaitoksen kehittämän verkkovalmennuksen aihepiiri kiinnosti senkin takia.

Valmennuksen materiaalia voi hyödyntää myöhemmin

Verkkovalmennukseen osallistui samaan aikaan parikymmentä esihenkilöä Jyväskylän yliopistosta. Talous- ja tilapalveluista mukana oli Tarja Keihäsvuoren lisäksi kaksi tiiminvetäjää.

”Olen onnellinen kehittämishenkisistä tiiminvetäjistäni. Nyt me kaikki saimme samat opit ja materiaalit, joita sitten hyödynnämme työssä. Puhumme samoista asioista ja voimme sparrailla puolin ja toisin.”

Kukin osallistuja kävi valmennuksen läpi itsenäisesti. Keihäsvuori yllättyi materiaalin laajuudesta ja monipuolisuudesta. Se sisälsi muun muassa videoklippejä ja tehtäviä, jotka herättelivät pohtimaan.

”Otin talteen kaiken lisämateriaalin. Voin palata siihen myöhemmin ja käyttää esimerkiksi tulevissa kehittämispäivissämme.”

Sparraustuokio valmentajan kanssa oli hyödyllinen

Tarja Keihäsvuoren organisaatio oli sopinut, että jokainen osallistuja saa puolen tunnin sparraustuokion Työterveyslaitoksen asiantuntijan kanssa. Keskustelu oli yksi valmennuksen kohokohdista:

”En olisi uskonut, että puolessa tunnissa voin saada niin paljon. Olin tietysti miettinyt etukäteen asiat, joista haluan keskustella. Minusta oli antoisaa, että keskustelukumppani oli oman työpaikan ulkopuolinen asiantuntija.”

Keihäsvuoren mielestä koulutuspaketti oli hyvä kokonaisuus. Erityisen hyödyllisenä hän piti osioita, joissa käsitellään erilaisten ihmisten johtamista. Esimerkiksi eri-ikäiset tai työurallaan eri vaiheessa olevat työntekijät voivat tarvita erilaista tukea.

”Suosittelen Työhyvinvoinnin johtaminen -verkkovalmennusta kaikille esihenkilöille – niin aloitteleville kuin kokeneille. Tämän valmennuksen etuna on käytännönläheisyys ja se, että taustalla on tutkittua tietoa.”