Päätöksenteon kehitystyökalu
Päätöksenteko on keskeinen osa organisaation arkea. Se määrittää, miten työ sujuu, miten työntekijät kokevat vaikutusmahdollisuutensa ja kuinka hyvin työyhteisö pystyy reagoimaan muutoksiin. Keskustelkaa yhdessä siitä, mistä asioista ja miten työpaikallanne tehdään päätöksiä. Tehdäänkö päätökset työyhteisössä siellä, missä se on järkevintä? Missä paras tieto on? Työpajaohjeistus kuuluu Työpaikan resilienssityökalusarjaan.
Kesto: Työpajan valmistelu 15 minuuttia, työpajatyöskentely 1,5 tuntia + kehittämistoimet.
Sisältö: Työpajaohjeistus.
Tulos: Tekee näkyväksi ja nostaa keskusteluun sen, mistä asioista omassa työyhteisöissä voi päättää yhdessä.
- Kenelle?
Työpajaan osallistuu koko työyhteisö. Työpajan ohjaajana voivat toimia esimerkiksi johtajat, esihenkilöt tai turvallisuus-, strategia- tai HR-ammattilaiset. - Hyödyt?
Työpajatyöskentelyn ja kehittämistoimien myös päätöksenteon ketteryys ja laatu työyhteisössä paranevat. Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon lisää sitoutumista työhön ja päätöksiin.
Ohjeet päätöksenteon työpajan toteutukseen
Keskustelkaa yhdessä siitä mistä asioista ja miten työpaikallanne tehdään päätöksiä. Keskusteluaika noin 30 minuuttia.
- Avatkaa tämän sivun lopusta löytyvä päätöksenteon kehitystyökalu.
- Työkalu sisältää valmiita päätettäviä asioita. Sijoittakaa niistä teitä koskevat janan oikeaan kohtaan. Päätöksenteon jana, jossa vasemmalla johto päättää, keskellä henkilöstö osallistuu ja oikealla asian parhaiten tunteva päättää.
- Janan vasemmassa laidassa ovat sellaiset päätettävät asiat, joista johto päättää yksin. Janan oikeassa reunassa päätökset tekee asiantuntija/työntekijä. Keskivaiheilla päätöksistä keskustellaan yhdessä.
- Lisätkää päätettäviä asioita lapuille ja sijoittakaa ne päätöksenteon janalle oikeaan kohtaan.
Sijoittelun jälkeen pohtikaa yhdessä, missä asioissa osallistumista voidaan lisätä ja miten muutos voidaan käytännössä toteuttaa. Keskusteluaika noin 30 minuuttia.
- Missä asioissa on tärkeä kuulla henkilöstöä ja miten kuuleminen voidaan toteuttaa?
- Missä asioissa voidaan säästää aikaa, kun päätökset tehdään muualla kuin ylimmässä johdossa?
- Missä asioissa henkilöstön osallistuminen tuo lisäarvoa valmisteluvaiheessa?
- Missä asioissa riittää henkilöstön edustuksen osallistuminen ja miten tämä voidaan toteuttaa?
- Mistä asioista on hyödyllistä päättää työyhteisön kesken?
- Missä asioissa voidaan lisätä yksilön päätöksentekovaltuuksia?
Keskustelujen jälkeen sopikaa yhdessä uusista toimintatavoista Keskusteluaika noin 20 minuuttia.
Ohjeet työkalun verkkoversion käyttöön
- Kirjaudu (tai luo itsellesi tili) Padletiin https://padlet.com/.
- Klikkaa kehitystyökaluun tästä linkistä.
- Paina näytön oikeassa yläkulmassa olevaa Remake/Kloonaa-linkkiä.
- Valitse Copy design/Kopioi muotoilu ja Copy posts/Kopioi julkaisut ja klikkaa Submit/Tee muutokset. Työkalu näkyy nyt omalla työpöydälläsi.
- Padletissa sijoitetaan organisaatiossa päätettäviä asioita raahaamalla hiirellä tarralappuja janalle sen mukaan, kuinka osallistavasti asiaa käsitellään. Lisää päätettäviä asioita saa lisättyä padletiin painamalla plus-merkkiä oikeasta alakulmasta.Lappu ilmestyy ruudun vasempaan alareunaan. Tarralappujen muokkaminen ja poistaminen tapahtuu klikkaamalla lapun oikeassa yläkulmassa olevaa kolmea pistettä. Jananäkymän oikeassa reunassa olevan ohjeen voi työskentelyn alkaessa poistaa.
- Työkalun jakaminen muille: Muiden käyttäjien ei tarvitse kirjautua Padletiin. Kun olet työkalun padletissa paina Share/Jaa-linkkiä. Voit jakaa padletin joko linkkinä tai QR-koodia hyödyntäen. Voit myös lähettää osallistujille linkin sähköpostina suoraan Padletista. Jos haluat että osallistujat voivat itse lisätä lappuja janalle, paina Share/Jaa-linkkiä, valitse Change privacy/Muuta yksityisyysasetuksia, klikkaa Visitor permissions/Vierailijavaltuudet ja sieltä Can write/Voi kirjoittaa.
Kysy lisää asiantuntijoiltamme
Miira Heiniö
vanhempi asiantuntija
Sähköpostiosoite
miira.heinio [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2948
Mervi Halonen
vanhempi asiantuntija
Sähköpostiosoite
mervi.halonen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2483
Ilkka Asikainen
erityisasiantuntija
Sähköpostiosoite
ilkka.asikainen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2263