Työuupumuksen liikennevalot – kartoitustyökalu työyhteisölle

Kyselyn avulla kartoitetaan työuupumuksen riskiä organisaatiotasolla. Työkalu tarjoaa selkeän kokonaiskuvan työuupumuksen tunnistamisesta ja sen yleisyydestä eri yksiköissä sekä antaa suosituksia toimenpiteiksi hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Vertailutietona on esitetty työuupumuksen yleisyystiedot Suomen työikäisellä väestöllä.
Katkoviiva, jonka päällä on liikennevaloikoni.

Kesto: 5 minuuttia vastaamiseen + tulosten yhteenveto ja kehittämistoimet.
Sisältö: 12 kysymystä liittyen työuupumuksen oireisiin (krooninen väsymys, henkinen etääntyminen, kognitiivisten toimintojen ja tunteiden hallinnan häiriöt).
Tulos: Organisaation tulokset verrattuna Miten Suomi voi? -tutkimuksen tuloksiin.

  • Kenelle? 
    Kysely on tarkoitettu työpaikoille, joissa halutaan tunnistaa työuupumusriskin olemassaolo ja yleisyys. Suurilla työpaikoilla voidaan saada tieto työuupumuksen yleisyydestä myös työpaikan eri yksiköissä, jos vastaajamäärät varmistavat tietosuojan vastaajille. Kyselyn voi toteuttaa säännöllisesti, esimerkiksi kahdesti vuodessa, jolloin kuormitustilanteen kehittymistä voidaan seurata. Tämä voi olla erityisen hyödyllistä esimerkiksi erilaisten muutosten yhteydessä ja jälkiseurantana.
  • Hyödyt? 
    Työpaikka saa ajantasaisen arvion työntekijöiden ja työpaikan eri yksiköiden työuupumusoireiden yleisyydestä ja vakavuudesta.  Yksittäiset työntekijät saavat arvion, onko heillä työuupumusoireita ja jos on, minkä asteisia ne ovat. Sekä työpaikka että yksilöt saavat palautteena ohjeet mitä tehdä, jos työuupumusta esiintyy. Saadun tiedon avulla on mahdollista kehittää työoloja työuupumuksen vähentämiseksi ja ennalta ehkäisemiseksi.

Vinkit työkalun käyttöön

  • Työuupumuksen liikennevalot soveltuvat yksikön tai organisaation kehittämistarpeen kartoittamiseen.
  • Työkalua voi hyödyntää myös jatkotoimenpiteenä, kun työuupumushaaste ilmenee esimerkiksi työhyvinvointikyselyssä tai työpaikkaselvityksessä.
  • Työkalu sopii säännöllisesti käytettäväksi. Tulosten ja suositusten käsittely voi olla osa esimerkiksi kuukausipalaveria neljännes- tai puolivuosittain.

Näin hyödynnätte työuupumuksen kartoitustyökalua

  1. Valitkaa yhteyshenkilö, joka vastaa työuupumuskyselyn toteuttamisesta.
  2. Yhteyshenkilö tilaa organisaatiokohtaiset kysely- ja raporttilinkit sähköpostiinsa ja lähettää kyselylinkin vastaajille.
  3. Jokainen yksittäinen vastaaja saa kyselyyn vastattuaan henkilökohtaisen palautteen omasta tilanteestaan.
  4. Yhteyshenkilö voi tarkastella organisaatiotason tuloksia ja ladata ryhmäkohtaisen raportin, josta ei voi tunnistaa yksittäisiä vastaajia. 

Miltä työuupumuskysely ja liikennevaloraportit näyttävät?

Kyselyssä on yhteensä 12 kysymystä, jotka liittyvät työuupumuksen neljään pääoireeseen.

Näyttökuva kyselystä, jossa näkyy eri väittämiä ja vastausvaihtoehdot ei koskaan - aina välillä

Yksittäisen vastaajan raportista näkyy oma tulos, vinkit omaan tilanteeseen sekä vertailu Miten Suomi voi? -tutkimuksen tulokseen.

Näyttökuva siitä, miltä yksilön saama raportti näyttää. Kuvasta näkee, mikä oma tulos on ja miten omat vastaukset vertautuvat muiden vastauksiin

Organisaation raportista näkyy tulosten keskiarvo, vertailu Miten Suomi voi? -tutkimukseen, vastausten jakauma sekä ehdotuksia toimenpiteiksi tulokseen pohjautuen.

Näyttökuva työyhteisön raportista, josta näkee tulosten keskiarvon, vertailut muiden vastauksiin ja ehdotuksia jatkotoimenpiteiksi

Kysy lisää asiantuntijoiltamme

Jari Hakanen

Jari Hakanen

tutkimusprofessori
Sähköpostiosoite
Jari.Hakanen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2453
Janne Kaltiainen

Janne Kaltiainen

erikoistutkija
Sähköpostiosoite
janne.kaltiainen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2668
Euroopan unionin rahoittama Next Generation EU -logo.