Ilmanvaihto ja ilmastointi

Ilmanvaihdolla tilaan tuodaan ja sieltä poistetaan ilmaa sekä vähennetään ilman epäpuhtauksia. Ilmastointi sisältää ilmanvaihdon lisäksi lämmityksen, jäähdytyksen, kostutuksen, kuivauksen ja suodatuksen. Vesilaitostilojen ilmanvaihto muodostuu yleis- ja paikallisilmanvaihdosta.

Yleisilmanvaihtoa käytetään pääasiassa lämpötilan ja kosteuden hallintaan. Yleisilmanvaihtoa käytetään myös kohdepoistojen ohi päässeiden epäpuhtauksien laimentamiseen, mutta sen mahdollisuudet epäpuhtauksien tehokkaalle hallitsemiselle ovat rajoitetut.

Paikallisilmanvaihto on tehokkain ja taloudellisin keino työilman epäpuhtauksien hallitsemiseksi. Paikallisilmanvaihtoa kannattaa käyttää aina kun epäpuhtauslähteet ovat paikallistettavia ja työilman laadun kannalta merkittäviä. Paikallisilmanvaihto muodostuu kohdepoistosta ja kohdepuhalluksesta.

Kohdepoistolla pyritään poistamaan epäpuhtaudet muodostumispaikaltaan ennen niiden leviämistä työpaikan ilmaan. Työilman epäpuhtauksia voidaan hallita tehokkaasti päästölähteen ja työntekijän väliin sijoitetulla kohdepoistolla, jos poistoilmavirta on riittävän suuri, esim. luokkaa 50 – 100 l/s työpöydän pituusmetriä kohden.

Kohdepuhalluksella voidaan parantaa työilman laatua paikallisesti suunnatun tuloilman jaon avulla. Parhaiten epäpuhtauksille altistumista voidaan alentaa, jos työntekijä on sivuttain ilman päävirtaussuuntaan nähden. Tämä ei kuitenkaan ole aina mahdollista, jolloin altistumista yleensä vähennetään puhaltamalla ilmaa alaspäin työntekijän yläpuolelle sijoitetusta kohdepuhaltimesta.

Kotelointia tulee käyttää kun prosessi tai laite voidaan erottaa työtilasta joko kokonaan tai osittain. Epäpuhtaudet poistetaan koteloinnin sisältä jatkuvalla imulla, jotta epäpuhtaudet eivät pääse leviämään ympäristöön aukoista tai kohdista, joissa materiaali liikkuu koteloinnin sisään tai ulos. Koteloinnin etuja ovat, että se mahdollistaa tehokkaan epäpuhtauksien hallinnan ja häiriövirtaukset eivät heikennä kohdepoiston tehokkuutta. Koteloinnin haittana on, että se voi häiritä työskentelyä ja normaalia huoltoa. Kotelointi on suunniteltava siten, että huolto ja puhdistus voidaan tehdä ilman suurta altistumista epäpuhtauksille.

Ilmastointijärjestelmien kunnossapitoon tulee välttämättä kuulua säännöllinen tarkastus- ja huolto-ohjelma. Sen tavoitteena on varmistaa, että ilmastointijärjestelmät toimivat jatkuvasti suunnitellulla tavalla. Ilmanvaihtokoneiden tulo- ja poistoilmasuodattimet on puhdistettava tai vaihdettava yleensä 1-2 kertaa vuodessa.  Järjestelmien muu puhtaus olisi hyvä tarkastaa viiden vuoden välein. Huoneilmaa kierrättävien jäähdytyslaitteiden puhtaus tulisi tarkastaa vuosittain. Myös työntekijöille on opastettava järjestelmien asianmukainen käyttö.

Jätevedenpuhdistamoilla poistoilmavirtausta on tarpeellista vahtia ilman typpi/happisuhteen vaihtelun vuoksi. Tällaisia tiloja ovat varsinkin raakasekalietteen ilmastusallastilat, lietesiilot ja mädättämön tilat, joissa ilman typpipitoisuus saattaa huomaamatta kohota mahdollisen biokaasun muodostumisen vuoksi.

Jos poistoilmanvirtaus laskee alle sallitun tason, automaattisten hälytyssireenien tulee varoittaa paikallisesti ja samanaikaisesti prosessin ohjausohjelmaan kulkeutua tieto poikkeustilasta.

Ilmastus-, esi- ja jälkiselkeytysallasosastoilla on suositeltavaa mitata myös ilman happipitoisuutta. Jos happipitoisuus laskee liian alas kyseisellä alueella, niin happimittarin tulee hälyttää paikalla olijalle alhaisesta happitasosta, jolloin tietää poistua kyseisestä allastilasta.

Rakennusten sisäilmasto ja ilmanvaihto. Määräykset ja ohjeet 2012 (pdf) (Ympäristöministeriö)