Terveystarkastukset

Terveystarkastuksilla selvitetään työntekijöiden terveydentilaa sekä työ- ja toimintakykyä. Terveystarkastuksia tehdään työterveyshuollossa sekä työnantajan että työntekijän tarpeista lähtien.

Terveystarkastuksissa arvioidaan ja tuetaan työkykyä, arvioidaan työstä johtuvia terveysvaikutuksia, arvioidaan kuntoutustarvetta, edistetään terveellisiä elämäntapoja, annetaan tietoa työn riskeiltä suojautumiseksi ja kerätään tietoa työstä. Terveydentilan sekä työ- ja toimintakyvyn selvittämiseen tulee käyttää kliinisiä tutkimuksia ja tarvittaessa muita tarkoituksenmukaisia ja luotettavia menetelmiä.

Terveystarkastuksilla pyritään tukemaan työntekijöiden terveyttä ja työssä selviytymistä. 

Terveystarkastukseen osallistuvan on tiedettävä, mikä on terveystarkastuksen peruste. Lisäksi hänen on saatava tietoa siitä, mihin ja miten terveystarkastuksen tietoja käytetään ja millaisia jatkotoimenpiteitä sen perusteella mahdollisesti tehdään. Terveystarkastus on aina suoritettava yhteisymmärryksessä työntekijän kanssa. 

Jokaisen terveystarkastuksen yhteydessä laaditaan yhdessä tarkastettavan kanssa henkilökohtainen terveyssuunnitelma, johon kirjataan terveyden ja työkyvyn kannalta oleellisimmat tavoitteet ja laaditaan konkreettinen suunnitelma niiden saavuttamiseksi muistaen työntekijän voimavarat. On tärkeää sopia myös seurannasta. 

Työterveyshuollon ammattihenkilöt määrittelevät yhteistyössä työnantajan ja työntekijöiden edustajien kanssa terveystarkastuksen sisällön. Tarpeiden arvioinnissa ja terveystarkastuksen sisällön suunnittelussa hyödynnetään toimialaa ja työpaikkaa koskevia tietoja sekä työpaikan riskinarvioinnin ja työpaikkaselvityksen tuloksia. 

Työterveyshenkilöstön tulee sopia terveystarkastuksiin liittyvistä menettelytavoista työnantajan ja työntekijöiden edustajien kanssa. Yli kymmenen henkilön työpaikalla menettelytavoista sovitaan myös työsuojelun edustajien kanssa. Päävastuu terveystarkastuksista on työterveyslääkärillä.  

Terveystarkastuksissa on eroja

Erityinen sairastumisen vaara ja työn asettamat erityisvaatimukset

Kun työhön liittyy erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavia kemiallisia, fysikaalisia tai biologisia tekijöitä, yötyötä tai erityinen väkivallan uhka, määrittää valtioneuvoston asetus terveystarkastusten järjestämistä (VnA 1485/2001). 

Terveystarkastuksia tulee tehdä työtä aloitettaessa sekä määrävälein silloin, kun työstä voi aiheutua erityistä sairastumisen vaaraa. Tarkoituksena on ehkäistä mahdollinen työstä aiheutuva haitta terveydelle. 

Työtehtävä saattaa myös asettaa työntekijän terveydelle erityisvaatimuksia. Esimerkiksi palo- ja pelastusalalla savusukeltajan terveysvaatimuksena on hyvä fyysinen ja psyykkinen toimintakyky. 

Osallistumisvelvoite

Työnantajan tulee huolehtia, että edellä mainituissa erityistä sairastumisen vaaraa tai terveydellisiä vaatimuksia sisältävissä työtehtävissä työntekijä käy terveystarkastuksessa työhön tullessaan ja toimittaa työnantajalle työterveyshuollon antaman lausunnon sopivuudestaan terveytensä puolesta työtehtävään. Työntekijä ei voi ilman perusteltua syytä kieltäytyä terveystarkastuksista.

Terveystarkastus työ- ja toimintakyvyn arvioimisessa ja tukemisessa

Työkykylähtöiset terveystarkastukset ovat tulleet tärkeämmiksi varhaisen tuen toimintamallien yleistymisen sekä sairausvakuutuslain 90 päivän säännön myötä. Terveystarkastukset työ- ja toimintakyvyn arvioimiseksi ja tukemiseksi ovat osa työterveyshuollon lakisääteistä toimintaa. Näissä tarkastuksissa selvitetään jäljellä olevaa työkykyä, arvioidaan työn muokkauksen tarve ja hyödynnetään kuntoutuksen mahdollisuuksia.

Terveystarkastus työllistymiskyvyn edistämisessä

Asetukseen hyvästä työterveyshuoltokäytännöstä on kirjattu terveystarkastusperusteeksi myös työllistymisen terveydellisten edellytysten edistäminen. Terveystarkastus tehdään tarvittaessa silloin, kun henkilö on irtisanottu tai palvelussuhteen muutoin loppuessa. 

Kuka tekee terveystarkastukset?

Terveystarkastukset toteuttaa pääsääntöisesti työterveyshoitaja. Työterveyslääkärin tarkastusta tarvitaan esimerkiksi silloin, kun 

  • työssä on erityinen sairastumisen vaara tai työ asettaa erityisiä vaatimuksia terveydelle, 
  • työntekijällä on työperäiseen sairauteen viittaavia oireita, 
  • työntekijällä on aikaisemmin todettu työperäinen sairaus tai ammattitauti, 
  • työntekijällä on työkykyyn vaikuttavia sairauksia tai oireita, 
  • tarvitaan kuntoutustarpeen arviointi. 

Työterveyshuollon ammattihenkilöiden harkintaan perustuen terveystarkastusta voi toteuttaa työterveyshuollon asiantuntija, kuten työfysioterapeutti fyysisen toimintakyvyn osalta ja työterveyspsykologi henkisen hyvinvoinnin osalta. 

Lausunto terveystarkastuksesta

Osasta terveystarkastuksia laaditaan sopivuuslausunto. Näin toimitaan esimerkiksi tarkastuksissa, jotka tehdään erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä, tai työn terveydellisten erityisvaatimusten perusteella. Oikeus antaa lausunto terveystarkastuksista voi olla luvanvarainen. Esimerkiksi säteilytyötä tekevien työntekijöiden terveydentilan seurannasta vastaavalla lääkärillä tulee olla suoritettuna Säteilyturvakeskuksen hyväksymä koulutus.

Työterveyshuollon tulee sopia työnantajan kanssa, laaditaanko vapaaehtoisista, terveyden ja työkyvyn arvioimiseksi ja edistämiseksi tehtävistä terveystarkastuksista lausuntoja. Jos näin tehdään, lausunnon näkökulma ei näissä vapaaehtoisissa tarkastuksissa ole työhön sopivuudessa, vaan työntekijän työkykyisyydessä. Sovittu käytäntö kirjataan työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan.

Tutustu sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuun työterveyshuollon terveystarkastusten lausunnoista

Sähköiset terveyskyselyt

Osana terveystarkastuksia voidaan kartoittaa työntekijöiden terveydentilaa, työkykyä ja niihin liittyviä riskejä sähköisten kyselylomakkeiden avulla. Sähköiseen terveyskyselyyn vastaamisen jälkeen työntekijä saa palautteen kyselystä. Kyselyn tulosten perusteella työterveyshuolto voi tarvittaessa kutsua työntekijän henkilökohtaiseen tapaamiseen. 

Sähköiset terveyskyselyt sopivat hyvin myös silloin, kun työpaikkaselvityksen yhteydessä halutaan selvittää työntekijöiden terveys- ja työkykytilannetta.

Virtuaaliset terveystarkastukset

Virtuaalinen terveystarkastus toteutetaan videovälitteisesti. Se edellyttää aina hyvää suunnittelua tietosuojan ja tietoturvan varmistamiseksi sekä luottamuksellisuuden säilyttämiseksi. 

Virtuaaliset terveystarkastukset sopivat silloin, kun ne eivät edellytä henkilön fyysistä tutkimusta, näytteen ottoa tai testien tekemistä vastaanotolla. Mikäli tarkastuksessa ilmenee tarve tapaamiselle tai henkilö itse haluaa tätä, tulee tapaaminen aina järjestää.