Mervi Halonen

Mervi on mukana Työhyvinvointikyselyn tulokset käytäntöön -verkkovalmennuksessa ja toimii kouluttajana Mitä kuuluu? -työkaluun sekä organisaation resilienssiin liittyvissä koulutuksissa.
henkilökuva

Koulutustemme keskiössä on yhteisen kehittämisen näkökulma, joka antaa osallistujille mahdollisuuden oppia muiden kokemuksista, innovoida uusia toimintatapoja yhdessä ja saada tukea omille ideoilleen erilaisten näkökulmien kautta.

Yhteinen kehittäminen lähtee vuorovaikutuksesta niin osallistujien kesken kuin kouluttajankin kanssa.

Itseopiskeltavissa verkkovalmennuksissakin tätä näkökulmaa on pyritty edesauttamaan esimerkiksi chattikentillä, jotka ovat tarkoitettu omien kokemusten jakamiseen.

Webinaareissa ja luennoilla yhdessä kehittäminen näkyy osallistujien osallistamisen kautta. Osallistujan on myös helpompaa pitää mielenkiintoaan yllä, kun pelkän kuuntelemisen sijaan asioita pääsee pohtimaan keskusteluiden tai tehtävien avulla. Sen lisäksi, että koulutuksissamme pyritään vaihtamaan hyviä käytäntöjä osallistujien kesken, ovat kouluttajamme taitavia konkretisoimaan tietoa käytännönläheisempään muotoon.

Koulutuksemme tarjoavatkin paljon työkaluja asioiden soveltamiseksi omassa työssä.

Haluatko lisätietoa koulutuksistamme?

Otathan yhteyttä, mikäli olet kiinnostunut koulutuksistamme tai suunnittelet koulutuksen toteuttamista työpaikallasi. Vastaamme mielellämme kysymyksiisi.