Kesä oli juuri alkanut, kun polvilumpioni ruksautti itsensä pois paikaltaan rantalentopallosyöksyn seurauksena. Lääkärissä kysyttiin, tarvitsenko sairauslomaa. Ei, en tarvinnut – toimistotyöläisenä olin täysin työkykyinen.
Mietin kuitenkin, miten erilainen tilanne olisi ollut, jos työni olisi fyysisesti raskasta, kuten rakennustyöläisen tai sairaanhoitajan työ.
Tämä sai minut pohtimaan: Mitä oikeastaan tarkoittaa työkyky? Missä kulkee työkyvyttömyyden raja? Miten nämä määritelmät liittyvät toisiinsa? Entä kuinka paljon työkykyä voidaan mitata pelkästään terveydentilalla?
Työkyky on paljon muutakin kuin terveys
Terveys on työkyvyn keskeinen perusta, mutta se ei yksin määritä yksilön kykyä suoriutua työtehtävistä. Työkyky syntyy monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Se on työntekijän ominaisuuksien, kuten fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten voimavarojen, sekä työn vaatimusten välinen suhde.
Vaikka terveyteen liittyvät haasteet voivat joillain heikentää työkykyä, toisilla ei näin käy. Esimerkiksi osaaminen ja työn vaatimusten mukauttaminen voivat mahdollistaa työssä suoriutumisen myös terveydellisten haasteiden kanssa.
Työkykyyn ja työhön osallistumiseen vaikuttavat erilaiset tekijät, joista osa liittyy yksilöön itseensä, osa työympäristöön, osa työpaikkaan ja osa työn tekemisen yhteiskunnallisiin ehtoihin.
Tämä moniulotteisuus tekee työkyvyn tarkastelusta haastavaa. Usein työkykyä arvioidaan sen mukaan, kuinka työkyvytön yksilö on. Tutkimuksissa selvitetään työkyvyttömyyteen liittyviä tekijöitä sairausryhmittäin tai ikäryhmittäin.
On kuitenkin kiinnostavaa tarkastella sitä, miten erilaiset työkykyyn liittyvät tekijät vaikuttavat väestössä yhtä aikaa.
Uusi näkökulma työkyvyn analysointiin
Tuoreessa tutkimusartikkelissamme "Work ability and work participation statuses of the working-age population in Finland: a register-based clustering study" tarkasteltiin työkykyä ja työhön osallistumista uudesta näkökulmasta.
Laajan rekisteriaineiston avulla työikäiset ryhmiteltiin uudella tavalla 11 erilaiseen ryhmään, joissa huomioitiin yksilön terveyden lisäksi demografiset, taloudelliset ja sosiaaliset tekijät.
Esimerkiksi analyysissä syntyneessä ryhmässä "Keski-ikäiset, korkeasti koulutetut kaupunkilaiset, parisuhteessa elävät, hyvä terveys" työhön osallistuminen oli suurinta: työssäolokuukausia oli vuodessa keskimäärin 11,6 ja työttömyyskuukausia vain 0,3.
Toisessa ääripäässä oli ryhmä "Yli keski-ikäiset, korkeasti koulutetut yksin asuvat, huono terveys". Siihen ryhmään kuuluvilla työssäolokuukausia oli vain 7,3 ja työttömyyskuukausia jopa 2.
Oli mielenkiintoista huomata, että huono terveys ei välttämättä tarkoittanut vähäistä työhön osallistumista. Esimerkiksi ryhmä ”Yli keski-ikäiset, korkeasti koulutetut yksinhuoltajat, huono terveys" osallistui työelämään keskimäärin 10,7 kuukauden ajan vuodessa huonosta terveydestä huolimatta.
Mitä hyötyä moniulotteisesta ryhmittelystä on?
Perinteiset tarkastelutavat antavat vain rajatun kuvan työkyvystä, mutta moniulotteinen ryhmittely auttaa hahmottamaan työikäistä väestöä kokonaisuutena. Se tarjoaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää paremmin kohdennettuja palveluita ja ennakoida väestön työkyvyn tulevia haasteita.
Samalla se siirtää keskustelua pois yksilötason rajoitteista, kohti työkyvyn mahdollisuuksia. On tärkeää ymmärtää, että työkyvyn tukeminen ei ole pelkästään sairauksien hoitamista – se voi tarkoittaa esimerkiksi koulutuksen tarjoamista, työympäristön kehittämistä tai sosiaalisen tuen vahvistamista.
Työkyky on myös yhteiskunnallinen kysymys
Työkyky ei ole vain yksilön asia, vaan se on myös organisaation asia ja yhteiskunnallinen kysymys. Työkykyä voidaan edistää yksilön, työpaikan ja yhteiskunnan tasolla erilaisin toimin.
Työpaikat ovat tärkeässä roolissa työkyvyn tukemisessa. Ne voivat auttaa työkyvyttömyyden ehkäisyssä esimerkiksi työkykyjohtamisen ja työn muokkauksen kautta.
Hyvinvointivaltion ylläpitäminen edellyttää, että mahdollisimman moni pystyy osallistumaan työelämään. Se vaatii uudenlaista ajattelua:
Sen sijaan, että keskitymme vain työkyvyttömyyden riskitekijöihin, meidän tulisi tarkastella myös sitä, mitkä asiat mahdollistavat työkyvyn säilymisen tai jopa parantumisen.
Lisätietoja:
Vaula Siltala ym.: Work ability and work participation statuses of the working-age population in Finland: A register-based clustering study (artikkeli Journal of Occupational Rehabilitation -julkaisussa)
Työkyvyn ja työhön osallistumisen kokonaisvaltainen tarkastelu ja palvelu- ja etuusjärjestelmän reunaehdot: Tutkimustuloksia päätöksenteon tueksi (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2025:5)
Työkyvystä työpotentiaaliin (Mikko Henrikssonin ja Matti Joensuun blogikirjoitus)
Työkyky ja työhön osallistuminen – tuloksia työikäisen väestön ryhmittelystä (Työelämätieto-palvelussa)
Työelämä muuttuu jatkuvasti – ja me sen mukana. Työterveyslaitos on jo vuodesta 1945 rakentanut terveellisempää ja turvallisempaa työelämää, jotta jokainen voi saada hyvinvointia työstä. Tutustu tarinaamme ja siihen, miten olemme vaikuttaneet suomalaiseen työelämään.
Kommentointi
Kehitysvammaisten kohdalla tämä konkretisoituu. Henkilöllä saattaa olla monta eri diagnoosia, mutta työhön sitoutuminen usein huippuluokkaa. Ongelmaksi muodostuu, että työpanos ei vastaa vaadittua 100 prosenttia ja vie tiimin tuloksen miinukselle. Ihme, että tätä laskentatapaa ei pystytä muuttamaan AI- aikakaudella.