Työterveyslaitoksen mediatiedote 4.9.2025
Työterveyslaitoksen sosiokulttuurista muutosta käsittelevän skenaarioraportin mukaan työelämä muuttuu yhä yksilölähtöisemmäksi ja monimuotoisemmaksi. 2030-luvulla työn tekemisen tavat, identiteetit ja käsitykset työkyvystä rakentuvat entistä vahvemmin yksilöllisten kokemusten, arvojen ja elämäntilanteiden varaan. Jotta kehitys ei johda yhteisöllisyyden heikkenemiseen ja eriarvoisuuteen, yksilöllisyys kaipaa rinnalleen jaettuja merkityksiä ja toimivia rakenteita.
– Työelämän pirstaloituessa tarvitaan uusia yhteisiä pelisääntöjä. Ne eivät synny ilman neuvotteluja, joissa tunnistetaan myös valtasuhteet ja eri osapuolten tavoitteet, sanoo tutkimuspäällikkö Anu Järvensivu Työterveyslaitoksesta.
Työnteon tavat ja toimeentulo moninaistuvat
Monilla aloilla työn sirpaleisuus on jo normi. Esimerkiksi media- ja kulttuurialalla, maa- ja metsätaloudessa sekä ravintola- ja kaupan aloilla suuri osa työstä tehdään muissa kuin kokoaikaisissa työsuhteissa.
Tulevaisuudessa yhä useampi saa toimeentulonsa useista lähteistä: projekteista, apurahoista, osa-aikatöistä, alustatyöstä tai pääomatuloista, ja perinteiset rajat palkansaajan ja yrittäjän välillä hämärtyvät entisestään.
– Monimuotoinen ansiotyö voi tarjota vapautta ja mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä omilla ehdoilla. Mutta se voi myös lisätä epävarmuutta ja kuormittaa. Kun energia kuluu työn etsimiseen ja mahdollistamiseen eikä itse työhön, mielekkyys ja tuottavuus kärsivät, Järvensivu painottaa.
Toimeentulon sirpaloituminen edellyttää uudenlaista ajattelua työn sopimuksista, ehdoista ja järjestelmistä. Raportin mukaan esimerkiksi perustulo ja kansankapitalismi tulisi nostaa vahvemmin keskusteluun. Lisäksi on varmistettava, että työterveyshuolto, työkyvyn tuki ja uraohjaus tavoittavat myös ne, joilla ei ole yhtä työnantajaa tai vakituista työsuhdetta.
Työkyky ei ole vain mitattava tila vaan yksilöllinen kokemus
Työkykyä ei enää arvioida vain terveydentilan, diagnoosien tai fyysisten rajoitteiden perusteella. 2030-luvun työelämässä yhä useampi määrittelee työkykynsä sen mukaan, miltä työ tuntuu: tukeeko se hyvinvointia, onko se mielekästä ja miten hyvin se mahdollistaa muuta elämää.
Muutoksen taustalla vaikuttavat muun muassa mielenterveyden haasteiden lisääntyminen, työelämän yksilöllistyminen sekä uudet arvot, kuten merkityksellisyyden ja kestävyyden tavoittelu.
– Työn tuottavuuskin perustuu yhä enemmän mielen hyvinvointiin ja psyykkiseen sitoutumiseen. Merkityksellisyys ja tunteet eivät ole vain yksityisasioita, vaan olennainen osa organisaatioiden toimintaa ja kestävyysajattelua, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Ari Väänänen toteaa.
Yksilön tuntemukset kuormittumisesta tai rajojen hämärtymisestä ovat vaikeasti mitattavissa, mikä voi aiheuttaa tulkintaeroja työpaikoilla ja työterveyshuollossa. Raportin mukaan tarvitaan kriittistä keskustelua siitä, miten tutkimus ja politiikka ohjaavat työkykyä koskevia toimenpiteitä ja tukitoimia.
– On tärkeää, ettei kokemuksellisen työkyvyn ympärille kasva palvelujärjestelmiä, jotka nimeävät yhä uusia kokemustiloja oireiksi ja häiriöiksi. Tarvitaan keinoja käsitellä uudistuvan työkyvyn haasteita osana arjen työtä ja työpaikan kulttuurin uudistamista, Väänänen korostaa.
Tutustu raportteihin
- Tiedote perustuu Työterveyslaitoksen Sosiokulttuurinen muutos -raporttiin (pdf). Raportti on osa Työelämän suunta -sarjaa, joka tarkastelee työelämän kehityskulkuja vuoteen 2035. Sarjan muut osat käsittelevät teknologista muutosta, väestörakenteen muutosta sekä ilmastonmuutosta ja vihreää siirtymää.
- Työelämän suunta -raportit ovat luettavissa Työterveyslaitoksen verkkosivulla osoitteessa ttl.fi/tyoelaman-suunta.
- Työelämän suunta -webinaari 10.9. syventyy sosiokulttuuriseen muutokseen sekä ilmastonmuutokseen ja vihreään siirtymään. Webinaariin voi ilmoittautua 9.9. asti Työterveyslaitoksen verkkosivulla.
Lisätiedot
- Tutkimuspäällikkö Anu Järvensivu, anu.jarvensivu [at] ttl.fi (anu[dot]jarvensivu[at]ttl[dot]fi), 050 443 1706
- Tutkimusprofessori Ari Väänänen, ari.vaananen [at] ttl.fi (ari[dot]vaananen[at]ttl[dot]fi), 050 511 0530