Penkkiurheilijat kovilla poikkeuskesänä – 8 vinkkiä olympiakunnossa pysymiseksi

Toista kertaa kesäolympialaisten näyttämöksi nouseva Tokio panee suomalaiset penkkiurheilijat koville poikkeuskesänä 2021. Olympialaisten sekä jalkapallon EM-kisojen lykkääntyminen viime kesästä nostaa viihdearvoa, ja aikaero puolestaan lisää rasituskerrointa. Tiukka tilanne patisti erityisasiantuntija Juha Hietasen kysymään neuvoa Työterveyslaitoksen vanhemmalta tutkijalta Sampsa Puttoselta, joka on perehtynyt uneen, stressiin ja palautumiseen. Täältä tulevat hyvinvointia ja työkykyä tukevat vinkit urheiluhulluille!

Kuva: Urheilumuseo. Suomen olympiajoukkue marssii stadionilla Tokion olympialaisissa vuonna 1964.

Tunnustan. Normaalisti neljän vuoden välein kesäaikaan silmiini syttyy erityinen, lasittunutkin kiilto. Ja kun tällä kertaa Tokion olympiatuli sytytetään 23. heinäkuuta koronan vuoksi peräti viiden vuoden odotuksen jälkeen, riski on ilmeinen. Enkä taatusti ole urheiluhulluuteni kanssa yksin. 

Tokiossa on modernin penkkiurheilijan kannalta tosi kyseessä. Kun Tokio edellisen kerran toimi kesäolympialaisten näyttämönä vuonna 1964, Suomen Yleisradio keskittyi suomalaisittain kiinnostavimpiin lajeihin. Nyt televisio-, verkko- ja radiolähetysten virta on loputon. Tarjontaa on päivittäin enemmän kuin aikaa niiden sulattamiseen. 

Onneksi meiltä Työtiksestä (virallisemmin Työterveyslaitos) löytyy asiatuntemusta tältäkin elämän alalta! Tavoitin monipuolisesti vannoutuneen urheilumiehen Sampsa Puttosen parahiksi, ennen kuin mies katosi kesken jalkapallon EM-kisojen lomalaitumille. Puttonen ymmärsi puolesta sanasta, mistä urheilukenkä puristaa. 

1. Älä muuta sohvaLLE, vaan muista liikkua itsekin 

Hietsu tässä terve! Sanotko Sampsa ihan suoraan, voiko sohvaan upota? 

Ei sentään, jos liikkuu hieman itsekin. Pyrin käyttämään enemmän aikaa omaan urheiluun kuin penkkiurheiluun. Etkös sinäkin joskus liikahda? 

No juu. Fillarointia, tennistä, aamuvoimistelua. Ja futiskisoissa pidin rajana yhtä täyttä matsia per päivä, ja muista oli lupa vilkaista parhaita paloja. Eli onko tässä toivoa? 

Tuo on hyvä alku! Minulla repertuaariin kuuluvat muun muassa uinnin, pyöräilyn ja kestävyysjuoksun yhdistelmälaji triathlon sekä pyöräily. Joten kyllä – toivoa on! Mikä on huolesi? 

2. Suunnittele kisaohjelma ja poimi rusinat pullasta 

Suomalaisen penkkiurheilijan kisakunto poikkeuskesänä: takana on 51 jalkapallo-ottelun EM-kisat kesä-heinäkuussa ja edessä yli kahden viikon yhtämittainen urheiluputki lajeista tinkimättä. Mitä tarvitaan, että urakasta selviää muun elämän kärsimättä? 

Kaikki lähtee suunnittelusta! Kun kyse on noin massiivisesta tarjonnasta, kaikkea ei edes kannata yrittää seurata. Mieti, mikä todella sytyttää, tutustu lempilajiesi kisaohjelmaan ja poimi rusinat pullasta. Ahnehtiminen johtaisi kisaväsymykseen ja ehkä motivaation lopahtamiseen. 

3. Turvaa yöuni säilyttämällä unirytmi pääosin ennallaan

Kesäkisoissa urheillaan nousevan auringon maassa. Mitä vaikutusta aikaerolla on penkkiurheilijoihin? 

Aikaero on tietysti otettava huomioon, ja sitä pitää kunnioittaa. Monien lajien suorat lähetykset alkavat meidän aikaamme sydänyöllä kolmelta, mikä on unen ja unirytmin kannalta huonoin mahdollinen ajankohta kisojen seuraamiselle. Lomalainen voi rukata unirytmiään tarvittaessa hieman, mutta työssäkäyvä voi urakoida korkeintaan itselleen todella tärkeiden lajien parissa. Muuten kannattaa säilyttää unirytmi ennallaan! 

4. Muista valvomisen riskit, äläkä vähättele niitä 

Mitä pikkuriskejä pitää ottaa huomioon, jos tulee katselleeksi vähän liikaakin? 

Vai pikkuriskejä, oi voi teitä urheilun sokaisemia. Onneksi tulit kysyneeksi, niin voin vähän herätellä. Pahinta varmaankin on se, jos unen puute ja väsymys heijastuvat haitallisesti arkeen ja heikentävät mielialaa. Siinä voivat kärsiä ihmissuhteet ja työkyky. Tuskinpa innokas penkkiurheilija sitä paitsi toivoo kiinnostuksensa urheiluun lopahtavan. Penkkiurheilukin on parhaimmillaan virkeänä! 

5. Nauti rennosti ja irrottaudu fiksusti arjesta 

Pohjimmiltaan urheilu on onneksi iloinen asia, joten ajatellaan positiivisesti: millainen rentoutumis- tai palautumistekijä penkkiurheilu voi parhaimmillaan olla? 

Penkkiurheilu voi olla tunteiden osalta hyvinkin intensiivistä, mikä on myös keskeinen syy seurata urheilua penkiltä. Se yhdistää ihmisiä, tarjoaa yhteisiä kokemuksia ja on myös takuuvarma keino irrottautua työstä tai muista arjen rutiineista. 

6. Ota oppia maailman parhaista ja anna tunteidesi viedä 

Mitä penkkiurheilu on sinulle parhaimmillaan antanut? 

Ainakin kahta juttua: kilpailu tarjoaa laajan tunnekirjon, ja on vain niin hienoa seurata, miten paljon taitoa, tahtoa ja fyysisyyttä maailman ehdottomillla huipuilla on. Kolmaskin syy löytyy: kisojen seuraaminen motivoi omaa liikkumista. 

7. Jos todella innostut, anna mennä! 

Voiko tai kannattaako unirytmistä tinkiä penkkiurheilun vuoksi? 

Helppo sanoa, että ei kannata, mutta innokkaan penkkiurheilijan vastaus voi olla toinen. Yksittäiset lyhyet unet ja satunnainen rytmin siirto eivät ole merkittävä haitta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kisoista nauttiminen vähenee, kun kasautuva unen puute alkaa väsyttää kehoa, ja heikentää muistia ja mielialaa. 

8. Nokosilla voit tasata rasitusta ja jaksaa pidempään 

Jos loma osuu olympialaisten aikaan, onko unirytmin muuttaminen ihan ok? 

Unirytmin muuttaminen niin, että herää luonnollisesti kello kolme aamuyöllä ei ole järkevää. Se on monille myös arjen elämän kannalta huono, ellei täysin mahdoton ratkaisu.

Jos kuitenkin haluaa jonain päivänä herätä merkittävästi tavallisesti aikaisemmin, niin kannattaa mennä tavallista aikaisemmin nukkumaan, mikä voi olla vaikeaa. Jos se ei onnistu, voi ottaa alkuillasta kunnon nokoset, niin yöllä herääminen on helpompaa eikä päiväaikainen vireys häiriinny pahoin. 

Teksti: Juha Hietanen 

Kuva: Urheilumuseo 

Jaa sisältö somessa!