Videopodcastien sarja esittelee ideoita työikäisten liikuttamiseksi – katso tai kuuntele jaksot!

Työterveyslaitoksen Työikäiset liikkeelle -hankkeen tavoitteet aukeavat videopodcast-sarjassa. Sarjan kattoteema on Työkykyä liikkeellä, ja neljä ensimmäistä jaksoa on julkaistu samanaikaisesti. Keskusteluissa hankkeen vetäjät ja kokeneet liikunnan edistäjät nostavat esiin laajan kirjon tapoja lisätä työikäisten liikkumista.
Työmatkapyöräilijä etenee kaupungilla.
Juha Hietanen
Juha Hietanen
erityisasiantuntija

– Videopodcast on teemaan erinomaisesti soveltuva viestinnän väline. Jaksot tuotetaan niin, että ne voi katsoa tai kuunnella, ja nostoja kannattaa jaella sosiaalisen median kanavissa, kehottaa sarjaa tuottava erityisasiantuntija Juha Hietanen Työterveyslaitoksen mediaviestinnästä.

– Studiossa sinkoili mahtava määrä toteuttamiskelpoisia ideoita siitä, mitä työpaikoilla voidaan tehdä kaikenlaisen aktiivisuuden lisäämiseksi ja näin työkyvyn tukemiseksi. Erityisenä tavoitteenahan on kannustaa myös vähiten liikkuvia lisäämään liikkumistaan. Jaksojen puheenvuorot antavat siihen innostavia eväitä, Hietanen lupaa.

Neljän nyt julkaistun jakson lisäksi luvassa on vielä neljän uuden jakson minikausi kesän jälkeen. Tulevissa jaksoissa pureudutaan muun muassa Työikäiset liikkeelle -hankkeessa syntyviin toimintamalleihin ja oivalluksiin. Pyrkimyksenä on lisätä keskustelua siitä, miten parhaita liikunnan edistämisen tapoja saataisiin levitettyä työelämän toimijoille. 

Liikkumisen edistäjiä seikkailujuoksijasta tutkijoihin 

Videopodcasteissa esiintyy sosiaali- ja terveysministeriön asettaman Työikäiset liikkeelle -hankkeen eri osioiden vetäjien lisäksi kokeneita liikkumisen edistäjiä. Heidät tunnetaan muun muassa hallituskauden mittaisen Suomi liikkeelle -ohjelman muista toimijoista. Kehittämispäällikkö Miia Malvela edustaa Liikkuvaa aikuista, erityisasiantuntija Matleena Livson Suomen Olympiakomiteaa ja toiminnanjohtaja Jouni Leppäsaajo Suomen Sotilasurheiluliittoa.

Äänessä on myös työpaikkojen edustajia, jotka innostavat kollegoitaan ja alaisiaan liikunnan pariin. Moni työnantaja on oivaltanut riittävästä liikkumisesta koituvat hyödyt työkyvylle. 

Saman myönteisen vaikutuksen on huomannut seikkailujuoksijana hurjimmillaan Saharan ja Grönlannin halki juossut Jukka Viljanen. Hän on vetänyt lukuisia kuntokouluja yrityksille. Siinä puuhassa hän on oppinut, että jokaiselle on löydettävissä sopiva ja mieluisa tapa liikkua. 

– Lajikirjo on laaja eikä harrastusmahdollisuuksista ole pulaa. Liikkeelle lähteminen sopivan pienin askelin on lähes kaikille se paras tapa. Tärkeintä on aloittaa. Ja ryhmissä on voimaa, kannattaa pyytää muita ihmisiä mukaan, Viljanen korostaa.

Lempeän liikkeellelähdön kannalla ovat myös Health and Safety Manager Pia Grönblom IBM Finlandista ja toimistopäällikkö Suvi Kerminen kantaverkkoyhtiö Fingridistä. 

Kummassakin työpaikassa yhteisölliset tapahtumat ovat osoittautuneet toimiviksi innostajiksi liikunnan pariin niille, joiden liikkuminen on jäänyt syystä tai toisesta vähiin. Yhteiseen tapahtumaan mukavassa työporukassa lähdetään kenties ensimmäisellä kerralla vain katselemaan. Toisella kerralla päällä ovat jo urheiluvaatteet.  

Suomen suurin työnantaja näyttää mallia 

Suomen suurin työnantaja, Helsingin kaupunki pyrkii liikuttamaan niin kaupunkilaisia kuin omia työntekijöitään monipuolisin tavoin. Erityissuunnittelija Eero Kenttä on huomannut, että tavoitteet tukevat toisiaan.

– Toisten liikuttaminen sujuu vahvasti motivoituneena, kun liikunnan edut huomaa omasta olostaan, Kenttä summaa. Liikunnan edistäminen on syvällä Helsingin strategisessa johtamisessa, mikä näkyy esimerkiksi liikuntapaikkojen kehittämisessä ulkokuntosaleista pyöräteihin. Kohderyhmiä riittää kaiken ikäisissä. Tavoitteisiin lukeutuvat työkyvyn ja kaupunkilaisten terveyden edistäminen.

Millä sitten parhaiten edistetään liikkumista keskenään hyvin erilaisissa työyhteisöissä? Liikuttajat tietävät, että konstit ovat monet – yhteinen piirre liittyy kannustavuuteen.

– Työikäiset saadaan liikkeelle positiivisella puheella, kannustavalla tuella ja aktivoimalla toinen toisiamme, Suvi Kerminen linjaa. 

– Työpaikalle kannattaa luoda kannustava ilmapiiri liikkumiseen sekä urheilemiseen ja tiedottaa siitä ahkerasti, Pia Grönblom uskoo. 

– Työnantaja voi tarjota puitteet, mutta liikkuminen lähtee ihmisestä. Olemme miettineet paljon sanavalintoja. Kun viestimme myönteisesti ja muistutamme, että liikkeellä saa Puolustusvoimissa tarvittavaa valmiutta, se rohkaisee. Samalla kaikki kokevat määrätietoisen harjoittelun ja osallistumisen tulevaan urheilutapahtumaan hyväksytyksi, Jouni Leppäsaajo sanoo.

Työterveyslaitoksen toimeenpanemaa hanketta videopodcasteissa edustavat johtava asiantuntija Nina Nevala, erikoistutkija Erja Sormunen, ohjelmajohtaja Sanna Kulmala, erityisasiantuntija Laura Sarparanta ja johtava tutkija Anne Punakallio.

– Työkykyä edistetään liikunnalla usein parhaiten, jos keinot räätälöidään työn todellisten vaatimusten mukaan. On eri asia istua, seistä, nostaa tai siirtää – ja jokainen työmuoto vaatii omanlaistaan palautumista ja harjoittelua, Anne Punakallio kiteyttää.

– Esimerkiksi tauottaminen ja pieni liike pitkin päivää eivät ole pikkujuttuja. Tutkimuksissa näkee selvästi, miten jo muutama tauko parantaa vireyttä ja jaksamista – ja miten taukojen puuttuminen näkyy jumina ja väsymyksenä loppupäivästä. 

Nevala ja Sormunen rakentavat paraikaa maksutonta, kaikille avointa verkkopohjaista liikuntakoordinaattorikoulutusta, Kulmala ja Sarparanta puolestaan vievät työpaikoille vuoropuhelumallia ja liikuntateemojen kehittämistä johtamisessa.

Syyskauden videopodcast-jaksoissa Työterveyslaitoksen tutkijat ja asiantuntijat kohtaavat jälleen muita liikunnan edustajia ja työelämän edustajia.  

Katso Työkykyä liikkeellä -videopodcastit

Tutustu Työikäiset liikkeelle -hankkeeseen

Tulevia ulostuloja

  • Seuraava webinaari  Tarttuuko liikuntainnostus työpaikkoihin? keskiviikkona 8.4.2026 klo 8.30 - 9.30 (merkitse jo kalenteriisi, ilmoittautuminen avataan lähiaikoina)
  • Hankkeen sisältöjä kokoava Työikäisten treenikassi -verkkosivusto julkaistaan vapun tienoilla
  • SuomiAreenalla Porissa paneelikeskustelu: Tuottavuutta ja työkykyä työelämään liikuntaa lisäämällä juhannuksen jälkeen (tarkka ajankohta 23.-26.6.2026 tarkentuu lähiaikoina)

Lisätiedot

  • Hanna Hakulinen, tutkimuspäällikkö, Työterveyslaitos, puh. 030 474 7257, hanna.hakulinen [at] ttl.fi (hanna[dot]hakulinen[at]ttl[dot]fi)
  • Juha Hietanen, mediaviestinnän erityisasiantuntija, puh. 050 477 3267, juha.hietanen [at] ttl.fi

Yhteistyötahot

Rahoittajat

  • Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa hanketta
  • Hanke on osa Suomi liikkeelle -ohjelman toteuttamista

 

 

Jaa sisältö somessa!