Ulkomailta rekrytoidun hoitajan kielitaito ja kielitietoiset toimintatavat

Työyhteisön ja työtovereiden tuki kielen oppimisen osalta on keskeisessä roolissa ulkomailta rekrytoidun suomen/ruotsin kielen oppimisessa. Esimerkiksi työtoverien käyttäessä selkeää kieltä ja puhuessa riittävän hitaasti, kielenoppijan on helpompi ymmärtää puhuttua kieltä ja oppia uutta.

Varsinkin alkuvaiheessa on syytä kiinnittää huomiota puhutun kielen selkeyteen ja välttämään eritoten murteen ja slangin käyttöä. Arjen hoitotyössä käytetään usein ammattislangia ja -lyhenteitä, muiden suomen puhekieleen ominaisesti kuuluvien lyhenteiden lisäksi. Näitä voi aluksi olla hyvä välttää, tai ainakin muistaa selittää mitä käytetyillä lyhenteillä tarkoitetaan. 

Työtovereilta saatava palaute kielestä ja sen kehittymisestä on tärkeää. Kielenoppijan voi olla vaikea itse arvioida kielitaitonsa kehittymistä. Palautteen saaminen kielitaidon parantumisesta on monelle kielenoppijalle vahva kannustin jatkaa panostuksia kielen oppimiseen.

Monet kielenoppijat toivovat, että heidän kieltään ainakin ajoittain korjataan.  Kielenoppijalta kannattaa kysyä toivooko hän, että hänen kieltään korjataan ja millaisissa tilanteissa. 

Työyhteisön asennoituminen kehittyvään kielitaitoon on oppimisen kannalta merkittävää. Kannustava, salliva ja kielivirheitä luonnollisena pitävä työyhteisö luo kielenoppijalle turvallisen ilmapiirin käyttää kieltä ja pyytää kielellistä tukea.

Kielellisten vuorovaikutustilanteiden onnistuminen edellyttää varsinkin alkuvaiheessa myös kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä – niin kielenoppijalta kuin työyhteisöltä. Sanojen ja oikean ääntämisen etsiminen voi viedä kielenoppijalta aikaa. Muiden kärsimättömyys ja kiirehtiminen ei edesauta asiaa, ja voi heikentää uskallusta puhua. On hyvä muistaa, että kielen, kuten muiden vaativien taitojen, oppiminen vaatii aikaa ja useita toistoja. 

Kielenoppija tarvitsee useimmiten puhutun kielen lisäksi tukea kirjaamisessa, esimerkiksi siten, että joku tarkistaa hänen kirjoittamansa tekstin.

On tähdellistä, että kielenoppija kokee kynnyksen tuen pyytämiseen alhaiseksi, ja että häntä kannustetaan pyytämään tarvittaessa apua. Saadessaan esimerkiksi apua kirjoittamansa tekstin tarkistuksessa, hän samalla oppii kieltä. On hyvä, jos tukea myös hienovaraisesti tarjotaan oma-aloitteisesti.

Kirjaamisen malliesimerkit voivat olla hyödyllisiä. Sopikaa myös, voivatko kielenoppijat käyttää työssään kielenkäännös- ja oikolukusovelluksia tehtävistään suoritukseen. 

Töiden organisoinnissa, kuten työvuorosuunnittelussa, tulee ottaa huomioon työntekijöiden kielitaito siinä missä muutkin seikat, joilla varmistetaan hyvän hoidon ja asiakasturvallisuuden toteutuminen.

Työntekijän kielitaito vaikuttaa siihen mitä tehtäviä hän voi hoitaa. Tehtävien jaon osalta on hyvä sopia työyhteisössä, miten tehtäviä jaetaan siten, että kielenoppija pystyy hoitamaan tehtävänsä ja saamaan tarvittaessa tukea kielellisiin haasteisiin. Esimerkiksi omaisten kanssa kommunikoiminen puhelimitse voi olla haastavaa kielen kehittymisen alkuvaiheessa. 

Työtehtävien jakoa suunnitellessa on kuitenkin tarkoituksenmukaista pitää huolta siitä, että kielenoppijan kielitaito voi kehittyä työtä tehdessä. Kielitaidon karttuessa kielenoppija selviytyy yhä useammasta työtehtävästä. Tavoitteena on, että kielenoppijan kielitaito kehittyy tasolle, joka mahdollistaa kaikkien työhön kuuluvien tehtävien hoidon ja ammatillisen pätevyyden hyödyntämäisen ja lisäkehittämisen. 

Yksikön kokouksissa saadaan tietoa tärkeistä työhön liittyvistä asioista, suunnitellaan ja keskustellaan työstä sekä tehdään päätöksiä. Kokousten alussa tai lopussa vaihdetaan usein myös epämuodollisesti kuulumisia, jos tähän on aikaa. On tärkeää varmistaa, ettei kielitaito muodostu työntekijälle esteeksi ymmärtämiselle ja osallistumiselle keskusteluun, ja täten myös osallisuuden kokemukselle.

Kokouksen kulkua on helpompi seurata, kun työntekijät saavat etukäteen asialistan kokouksessa käsiteltävistä asioista ja kokouksen tavoitteista. Kielenoppijat ehtivät näin myös esimerkiksi valmistella puheenvuoron asiasta, jonka haluavat tuoda esiin. Kokouksen asialistaan voi lisätä listan kokouksen tärkeistä avainkäsitteistä.

Kokouksen aikana kannattaa varmistaa kielenoppijoiden ymmärtäminen esimerkiksi avaamalla tärkeitä avainsanoja ja antamalla mahdollisuuden kysyä epäselväksi jääneistä asioista. Esihenkilön tai kokouksen vetäjän on hyvä selkeästi antaa tilaa ja osoittaa, että kysymykset ja puheenvuorot ovat sallittuja ja toivottuja.

Kokouksissa käytettävästä kielestä on hyvä sopia etukäteen. Kielen käytön osalta voidaan sopia myös, että kieltä voidaan käyttää joustavasti niin että kotimaisen kielen lisäksi kokouksessa voidaan käyttää siltakieltä/englantia. Esimerkiksi tärkeät asiat voi olla hyvä toistaa englanniksi, kun kielenoppijat ovat vielä oppimisprosessin alkuvaiheessa. Kielenoppijan kynnys kysyä sekä ottaa puheenvuoroja alenee, jos hän kokee, että hän tarvittaessa voi käyttää englantia ja että voi vaihtaa englantiin, jos ei löydä suomenkielisiä sanoja.

Hyvä käytäntö on myös, että esihenkilö tai joku työntekijöistä käy kokouksen jälkeen kielenoppijan/oppijoiden kanssa läpi kokouksen tärkeimmät asiat varmistaen ymmärryksen. Kokouksista laadittavat selkeät muistiot edesauttavat myös ymmärtämistä kokouksessa käsittelyistä asioista.

Yksikkökokousten lisäksi hoitotyön työyhteisöissä kokoustetaan työvuorojen vaihtuessa, jotta työvuoroon tulevat työntekijät saavat tarvittavat tiedot työhönsä. Myös näissä raporttikokouksissa on syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei kielitaito ole esteenä kielenoppijoiden ymmärrykselle ja osallistumiselle.

Työyhteisöissä on aika ajoin hyvä keskustella kieleen liittyvistä kysymyksistä. Lisäksi kielikysymys on hyvä sisällyttää sekä kielenoppijan että työyhteisön muiden jäsenten kehityskeskusteluihin. On hyvä huomioida, että kielitaito on aiheena usein sensitiivinen, koska se voi liittyä kiinteästi työntekijän kokemukseen ammattitaidosta. Tästä syystä aiheesta keskusteleminen on syytä käydä rakentavasti ja kunnioittavasti, kuitenkaan aihetta välttelemättä.

Esihenkilön on hyvä arvioida ja seurata kielenoppijan kielitaidon kehittymistä. Tämä on tärkeää sekä työtehtävien organisoinnin näkökulmasta että mahdollisten kielen oppimisen tuen tarpeiden paikantamiseksi. Lisäksi esihenkilön on hyvä seurata sitä, miten työyhteisön jäsenet kokevat kielikysymysten vaikuttavan omaan työhönsä ja työhyvinvointiin sekä sitä, miten työyhteisö toimii kielenoppimisen tukena.

Kielenoppijan kehityskeskustelussa on hyvä pyytää hänen omaa arviotaan kielitaitonsa kehittymisestä sekä siitä, miten hän kielen osalta selviytyy eri työtehtävistään ja vuorovaikutuksesta työyhteisössä sekä siitä, miten haluaisi parantaa kielitaitoaan.  Lisäksi on hyvä keskustella siitä, miten työntekijä saa kieleen liittyvää tukea työyhteisöstään ja hänen toiveistaan tuelle. Esimerkiksi toivooko työntekijä, että hänen kieltään korjataan joissakin tilanteissa ja miten.

Kehityskeskustelussa on tärkeä myös asettaa tavoitteita kielitaidon kehittymiselle ja sopia toimista, joilla saavutetaan tavoitteet. Tavoitteiden saavuttamista on syytä myös seurata. Kehityskeskustelussa on hyvä antaa myös myönteistä palautetta kielen kehittymisestä, kun kielenoppijan kielitaito on kehittynyt.

Kielenoppija ei aina itse pysty havaitsemaan kielitaitonsa kehittymistä ja myönteinen palaute ja kannustus tukee kielenoppimismotivaatiota. Kielitaidon tason arviointiin on olemassa työkaluja, kuten arviointilomakkeita, joita voi olla hyvä hyödyntää keskustelussa.

Työyhteisön jäsenten kanssa kannattaa keskustella heidän havainnoistaan ja näkemyksistään kielellisten käytänteiden toimivuudesta työn sujuvuuden ja kielen oppimisen tuen näkökulmista.  Kehityskeskustelussa voi olla myös hyvä kartoittaa ketkä työntekijät kokevat luontevaksi tai mieluisaksi kielenoppijan tukemisen kielenoppimisprosessissa. Tähän motivoituneiden työntekijöiden tunnistaminen edesauttaa kielellisen tuen suunnittelua ja siitä sopimista. Kehityskeskustelu on esihenkilölle myös luonteva paikka motivoida työyhteisön jäseniä kielitietoiseen työskentelyyn.

Kielityöpajoissa keskitytään juuri työssä tarvittavaan kieleen. Ne täydentävät näin kielikursseja ja ovat hyödyllisiä erityisesti silloin, kun osallistujat jo pystyvät itsenäisesti käyttämään kieltä, mutta haluavat tukea ammatillisen kielen kehittymisessä. Kielityöpajat soveltuvat organisaatioihin, joissa kielenoppijoita on useampia.

Kielityöpajoja voi rakentaa eri tavoin, mutta tärkeää on, että ne lähtevät kielen oppijan tarpeista. Kielityöpajoissa voidaan esimerkiksi harjoitella tyypillisiä työhön liittyviä vuorovaikutustilanteita ja yhdessä ratkoa näihin liittyviä kielellisiä ongelmia. Lisäksi työpajoissa voidaan keskustella työ- ja hoitokulttuurin liittyvistä havainnoista ja haasteista.

Oleellista kielityöpajojen osalta on, että osallistujat saavat näistä itselleen kielellisiä ilmaisuja ja fraaseja sekä sanastoa, joita voivat suoraan hyödyntää työssään.

Työpajat tarjoavat osallistujille myös vertaistukea ja yhteisöllisyyttä, ja tukevat oppimisen lisäksi työhyvinvointia. Kielityöpajojen vetäjät puolestaan oppivat työpajoissa ymmärtämään, millaiset asiat ovat kielenoppijoille haasteellisia.

Kielityöpajoja on hyvä järjestää säännöllisesti, esimerkiksi kahden viikon välein, ja niihin pitää pystyä osallistumaan työaikana. Sopiva kesto yhdelle kielityöpajalle on 1–1,5 tuntia. Vetäjänä voi toimia esihenkilö, kollega, kielivastaava, perehdytyksestä vastaava tai joku muu sopiva henkilö. Vetäjän on syytä osata hyvin suomea/ruotsia tai olla suomen/ruotsinkielinen.

• Lisää tietoa kielityöpajasta (Kielibuusti)
• Komppa, J., Backlund, A., Lätti, K., Raappana, H. & Rannikko, E. (2024). 
  Kielikahvila työajalla, perehdytysyksikön kautta osaksi työyhteisöä vai talon oma kielenopettaja? Kolme ratkaisua kielenoppimisen tukemiseen työssä. 
  Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 15(4)

Organisaatiot voivat tukea kielenoppijoita kielen kehittymisessä myös järjestämällä kielikursseja. Kurssit voidaan järjestää joko verkossa tai lähiopetuksena. Tärkeää on räätälöidä kurssit kohderyhmän taitotaso ja tarpeet huomioon ottaen.

Oleellista on, että kursseille voi osallistua työaikana. Tämä tulisi ottaa mahdollisuuksien mukaan työvuorosuunnittelussa huomioon.

Sekä Ruotsissa että Norjassa on pidempään ollut käytössä kielivastaava-toimintamalli (Ruotsi: språkombud, Norja: språkmentor), jossa työyhteisön jäsen tai useampi jäsen koulutetaan kielivastaavaksi.

Kielivastaavan/kielimentorin tehtävänä on tukea kielenoppijoiden integraatiota työyhteisöön ja kielenoppimisprosessia sekä tukea koko työyhteisöä vuorovaikutuksen sujuvuuden onnistumisessa ja kielitietoisten toimintatapojen kehittämisessä ja käyttöönotossa.

Kielivastaava toimii roolissaan yleensä muun työnsä ohessa. Hänen tulee lähtökohtaisesti osata hyvin organisaation työkieltä, mutta sen ei tarvitse olla hänen ensikielensä. Suomessa kielivastaavien koulutus on suhteellisen uutta, mutta koulutuksia on jo alettu tarjoamaan.

• Lisää tietoa kielimentorista (Kielibuusti)

Organisaatiot ja yksiköt tuottavat toisinaan työssä tarvittavia sanastoja käännöksineen. Nämä voivat olla hyödyllisiä ja kielenoppijan kielen oppimista tukevia.

Resurssien käytön kannalta on järkevää organisaatiotasolla koordinoida tämän kaltaista panostusta, jottei eri yksiköissä tehdä päällekkäistä työtä. Organisaatioiden kannattaa myös hyödyntää ja jakaa tietoa jo tuotetuista hoitoalan materiaaleista kielenoppijoille.             

Valmiita materiaaleja

• Hoitoalan sanastoa ja oppimismateriaaleja (Kielibuusti)
• ELMA-hankkeessa tuotettu selkokielinen virtuaalinen oppimisympäristö – Opi hoitoalan suomea -oppimisympäristö (Osaamisen paikka)
  • Kaksi moduulia soveltuu suomen kielen A2-B1 tason oppijoille ja yksi moduuli B1-B2 kielenoppijoille.
• Maija Eerola, Tytti Lindeberg, Evelina Liski, Petra Salmensuu: 
  Selkokielinen oppimisympäristö apuna hoitoalan suomen kielen oppimisessa -blogi (LAB University of Applied Sciences)