19 § Vikojen ja puutteellisuuksien poistaminen ja niistä ilmoittaminen
Työntekijän on ilmoitettava vioista ja puutteellisuuksista (19 § 1 mom.)
Työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle ja työsuojeluvaltuutetulle työolosuhteissa tai työmenetelmissä, koneissa, muissa työvälineissä, henkilönsuojaimissa tai muissa laitteissa havaitsemistaan vioista ja puutteellisuuksista, jotka voivat aiheuttaa haittaa tai vaaraa työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle. Työntekijän on kokemuksensa, työnantajalta saamansa opetuksen ja ohjauksen sekä ammattitaitonsa mukaisesti ja mahdollisuuksiensa mukaan poistettava havaitsemansa ilmeistä vaaraa aiheuttavat viat ja puutteellisuudet. Työntekijän on tehtävä edellä tarkoitettu ilmoitus myös siinä tapauksessa, että hän on poistanut tai korjannut kyseisen vian tai puutteellisuuden.
Lain soveltaminen
Työnantajan on annettava palaute ilmoituksesta (19 § 2 mom.)
Työnantajan tulee puolestaan kertoa ilmoituksen tehneelle työntekijälle ja työsuojeluvaltuutetulle, mihin toimenpiteisiin esille tulleessa asiassa on ryhdytty tai aiotaan ryhtyä.
Lain soveltaminen
Ilmoitus myös työtilan omistajalle tai haltijalle (19 § 3 mom.)
Edellä 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus on työssä, jota työntekijä tekee 5 §:ssä tarkoitetun muun henkilön kodissa tai siihen verrattavissa olosuhteissa, tehtävä mikäli mahdollista myös tämän työtilan omistajalle tai haltijalle.
Lain soveltaminen
Tarkemmat säännökset ilmoitusvelvollisuudesta (19 § 4 mom.)
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkemmat säännökset työntekijän ilmoittamisvelvoitteen sisällöstä ja ilmoittamismenettelystä.
Lain soveltaminen
Hyviä käytäntöjä
Alle on koottu hyviä käytäntöjä työturvallisuuslain pykälän 19 soveltamiseen.
Lisätietoa vikojen ilmoittamisesta ja poistamisesta
Hybridityömalli-opas haastaa kokeilemaan uudenlaisia tapoja johtaa ja organisoida tyota (ttl.fi) Työterveyslaitoksen opas hybridityön johtamiseen.
Työntekijän vastuu (tyosuojelu.fi) Työsuojeluhallinnon sivu työntekijän työturvallisuusvastuista.