Miksi emme työskentelisi enemmän ulkona?

Koronapandemian aikana monet ovat siirtyneet työskentelemään eri paikkaan kuin ennen. Useat meistä tekevät yhä enemmän etätöitä, ja kevään ja kesän aikana moni normaalisti sisätiloissa työskentelevä teki töitä kesämökkirannassa tai yleisessä puistossa. Myös koulujen opetusta järjestettiin ulkona. Haluaisimmekin kysyä sinulta, joka työskentelet siistissä sisätyössä: mikset alkaisi työskennellä useammin ulkona?
-
Annu Haapakangas
Annu Haapakangas
johtava tutkija

Mitä hyötyjä ulkona työskentelystä sitten voisi olla? Korona-aikaan kävelykokous on turvallisempi tapa keskustella työtovereiden kanssa kuin sisällä pidetty palaveri. Osa ihmisistä kokee vuorovaikutuksen helpommaksi ulkoillessa. Päivänvalo on puolestaan monin tavoin tärkeää terveydelle, ja talven edetessä sitä on parhaiten saatavilla toimistoaikaan.

Luontoympäristöt lisäävät työssä tarvittavia voimavaroja myös muilla tavoin. Jopa alle minuutin kestävä luontonäkymän katsominen toimii keskittymiskykyä elvyttävänä mikrotaukona. Vaikutukset ovat tietysti suurempia, kun ollaan oikeasti ulkona luontokuvien tai huonekasvien katselun sijaan. Luontoympäristöt edistävät muun muassa luovaa ajattelua, tarkkaavaisuutta, myönteisiä tunteita ja elimistön palautumista stressistä.

Lyhytkin ulkona piipahtaminen voi myös tauottaa sopivasti istumista ja lisätä työpäivän aikaista liikuntaa, joka etätyössä voi muuten jäädä vähäiseksi.

Miten päästä alkuun ulkona työskentelyssä?

Moni suomalainen kokee luonnossa vietetyn ajan elvyttäväksi ja palautumista vahvistavaksi, mutta olemme tottuneet yhdistämään sen vapaa-aikaan, emme työhön.

Mikäli ajatus ulkona työskentelystä on sinulle aivan uusi, voi aloittaminen tuntua haastavalta. Voitkin pohtia, mikä olisi sellainen työtehtävä, joka olisi helpoiten toteutettavissa ulkona. Lisäksi on hyvä suunnitella, millaisessa ulkotilassa työskentely olisi mahdollista.

Läheisessä puistossa tai metsässä voi pitää kävelykokouksen jopa näin marraskuussa, ja kodin terassi tai parveke voi soveltua työskentelyyn keväällä. Puhelimen ja kuulokkeiden kanssa pystyy helposti liikkumaan, ja voit hoitaa mahdollisesti jonkin puhelun tai jopa osallistua palavereihin, joissa sinulla ei ole esitysvuoroa.

Useimmilla ainakin taukojen pitäminen onnistuu ulkona. Mieti, onko ulkona työskentelystä tarpeen sopia erikseen esimiehen kanssa.

Millaisia esteitä sinulla on ulkona työskentelylle?

Osallistu ja vastaa lyhyeen anonyymiin kyselyymme alla olevasta linkistä – seuraavassa blogitekstissämme käymme läpi lukijoiden esille nostamia ulkona työskentelyä vaikeuttavia tekijöitä ja pohdimme ratkaisuja näihin!

Kyselyyn pääset tästä linkistä

Avainsanat

Jaa sisältö somessa!