Miksi kahvitauko on arkea, mutta luontotauko poikkeus?

Lähimetsä tai puisto voi olla aivan työpaikan vieressä, mutta silti kaukana työpäivän arjesta. Luonnon hyvinvointihyötyjen hyödyntäminen ei ole vain työntekijän valinta. Siihen tarvitaan myös aikaa, sopivia puitteita ja työyhteisön hyväksyntää.
-
Sara Malve-Ahlroth
Sara Malve-Ahlroth
erityisasiantuntija

Kerta toisensa jälkeen olen huomannut saman asian. Kun ajatus jää jumiin haastavan työtehtävän äärellä, ratkaisu ei tunnu löytyvän näytön ääressä istuen. Sen sijaan lyhyt kävely lähimetsässä, muutama minuutti lintujen muuttopuuhia ikkunasta seuraten tai eväslounas puistossa auttaa usein kirkastamaan ajatuksia. 

Työelämässä etsitään jatkuvasti keinoja lisätä hyvinvointia, palautumista ja luovaa ongelmanratkaisua. Luonnon tiedetään tukevan näitä kaikkia, ja keinoja luonnon tuomiseksi työpaikoille on tarjolla runsaasti. 

Kävelykokoukset, erilaiset luontoelementit sisätiloissa ja työmatkaliikunnan tukeminen ovat yhä useamman työnantajan tuntemia keinoja työhyvinvoinnin edistämiseen. Miksi niistä ei silti ole tullut yhtä arkipäiväinen osa työpäivää kuin kahvitauosta? 

Miksi mahdollisuudet eivät muutu toiminnaksi? 

Työpaikoilla tarvitaan paitsi tietoa luonnon terveyshyödyistä myös ymmärrystä siitä, mikä estää näiden ratkaisujen muuttumisen arjen käytännöiksi. 

Vaikka monilla työpaikoilla on lähimetsä, puisto tai sisäpiha, niitä käytetään työpäivän aikana harvoin. Ulos siirtyminen työpäivän lomassa voi jäädä toteutumatta monesta syystä. Siirtymälle ei ehkä löydy tilaa Teams-kokousten täyttämästä kalenterista, sopivat välineet puuttuvat tai pihan kalusteet eivät sovellu läppärin kanssa työskentelyyn. 

Myös työpaikan kulttuuriin liittyy hiljaisia normeja, jotka vaikuttavat siihen, millaisia mahdollisuuksia työntekijöillä todellisuudessa on hyödyntää luontoa työpäivän aikana.  

Kahvihuoneessa käymistä ei tarvitse perustella kenellekään. Mutta voiko yhtä huoletta lähteä kävelypalaveriin läheiseen puistoon tai pitää vartin luontotauon keskellä kiireistä työpäivää? Työntekijä saattaa pohtia, onko se hyväksyttävää, ja tuntea syyllisyyttä tauon pitämisestä. 

Toisaalta jos esihenkilö ei koskaan itse pidä kävelypalaveria, työntekijä ei välttämättä koe sitä aidosti hyväksytyksi toimintatavaksi.  

Kyse ei ole yksilön valinnoista 

Usein puhumme työntekijöiden hyvinvointivalinnoista. Harvemmin kysymme, kuinka hyvin työympäristö tai työyhteisö tukee näiden valintojen tekemistä. Sen sijaan, että kysyisimme, miksi työntekijä ei lähde ulos, voisimme kysyä, tekeekö työpaikka siitä helppoa ja hyväksyttyä. Näin huomio siirtyy yksilöiden motivaatiosta työpaikan toimintatapoihin ja rakenteisiin. 

Luonnon hyötyjen ei pitäisi jäädä vain niiden ulottuville, jotka ovat jo valmiiksi innostuneita aiheesta. Mahdollisuuksia tarvitaan myös niille, joilla ei ole aikaa tai voimavaroja etsiä niitä itse. 

Ehkä kysymys ei lopulta ole siitä, onko luonnolla merkitystä työhyvinvoinnille. Luonnon hyödyistä on ollut vahvaa tutkimusnäyttöä jo pitkään. Sen sijaan keskeinen kysymys on, miten nämä hyödyt saadaan osaksi työarkea luontevasti ja sujuvasti. Kysymys on myös uskalluksesta olla edelläkävijä ja tehdä siitä näkyvä osa arkea. 

Mitä tapahtuisi, jos työpaikoilla alettaisiin kohdella luontoa samalla tavalla hyvinvointiresurssina kuin kahvitaukoja, ergonomiaa tai liikuntaetuja? Työnantajien luontoterveyssitoumus on yksi tapa ottaa tuo askel.  

Toivon, että yhä useampi työpaikka lähtee mukaan rakentamaan työelämää, jossa luonto ei jää vain työpaikan oven ulkopuolelle, vaan saa paikkansa työpäivän arjessa. 

Lisätiedot:  

Tutustu Terveyttä luonnosta -työnantajasitoumukseen: Terveyttä luonnosta -työnantajasitoumus - Terveyttä luonnosta 

Jaa sisältö somessa!