Mikä on riskisi menettää työkyky seuraavan 10 vuoden sisällä? Testaa ennusteesi uudella työkalulla

Työterveyslaitoksen Työelämätieto-palvelussa on julkaistu uusi työkalu yksittäisen henkilön työkyvyn ennustamiseen. Työkalu kertoo, kuinka suuri riski työntekijällä on menettää työkykynsä seuraavan 10 vuoden sisällä. Työkalulla voi myös arvioida, millä lailla esimerkiksi elintapojen muutokset vaikuttaisivat tuleviin terveisiin työvuosiin.

Tiedote 3/2020 

Työkyvyttömyyseläkkeet ovat kansallisesti suuri kuluerä. Työnantajalle yksittäinen työkyvyttömyystapaus saattaa maksaa työkyvyttömän vuosipalkkaa enemmän. Toisaalta yhdenkin työkyvyttömyyseläkkeen ehkäisy voi tuoda kymmenien tuhansien eurojen säästöt.

Tänään julkaistu Työkyvyn työkalu perustuu tieteellisiin seurantatutkimuksiin työstä ja työntekijöiden terveydestä. Aineistona ennustemallin kehittämisessä on käytetty 80 000 työntekijän seurantaa 10 vuoden ajalta. Riskiin joutua työkyvyttömyyseläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana vaikuttavat vastaajan ikä, itse arvioitu terveys, edellisen vuoden yli yhdeksän päivän sairauslomien määrä, ammattiasema, kroonisten tautien määrä, univaikeudet, painoindeksi ja tupakointi.

Työelämätiedossa julkaistu ennustetyökalu on yksinkertainen käyttää ja sen selkeä visuaalisuus on helppo ymmärtää. Se antaa arvion siitä, kuinka suuri riski vastaajan kaltaisilla työntekijöillä on joutua työkyvyttömäksi. Työkalua voi myös käyttää pyrittäessä tunnistamaan henkilöryhmät, joilla on kohonnut riski ja jotka siten voisivat hyötyä eniten ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä. Riski ilmaistaan todennäköisyyttä kuvaavana prosenttilukuna.

Työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisen riskin lisäksi malli antaa yksittäisten tekijöiden osalta tietoa siitä, miten paljon eri tekijät ovat yhteydessä työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisen riskiin. Esimerkiksi tupakoimattomuus alentaa riskiä tupakoiviin verrattuna. Voimakkain yhteys oli itsearvioidulla terveydentilalla.

Ennustemalli ja työkalu pohjautuvat laajaan tieteelliseen tutkimukseen. Mallin taustalla oleva aineisto sisältää kaksi suomalaista kunta-alan henkilöstön seurantatutkimusta, Kunta10:n ja Sairaalahenkilöstön hyvinvointitutkimuksen. Lisäksi mallin validoinnissa on käytetty Terveys, hyvinvointi ja ihmissuhteet -seurantatutkimusta (HeSSup). Suuri tutkittavien määrä ja pitkä seuranta mahdollistavat työolojen ja elintapojen yhteyksien luotettavan määrittämisen suhteessa terveyteen.

Työkalu on kehitetty Työsuojelurahaston tuella.

Työelämätieto on Työterveyslaitoksen tuottama palvelu, joka kokoaa työelämädataa eri lähteistä ja tarjoaa sen avoimesti käyttöön. Palvelu on tarkoitettu asiantuntijoille, medialle, työelämänkehittäjille ja muille työelämätietoa hyödyntäville tahoille. Työelämätieto julkaistiin maaliskuussa 2019. Palvelua päivitetään jatkuvasti.

Linkki työkaluun Työkyvyn ennuste
https://tyoelamatieto.fi/#/fi/dashboards/work-disability-risk

 Lisätietoja:

Mika Kivimäki, professori, Työterveyslaitos ja Helsingin yliopisto
mika.kivimaki [at] helsinki.fi (mika[dot]kivimaki[at]helsinki[dot]fi), puh. 050 448 9300

Lähde: Airaksinen J, Jokela M, Virtanen M, Oksanen T, Pentti J, Vahtera J, Koskenvuo M, Kawachi I, Batty GD, Kivimäki, M. Development and validation of a risk prediction model for work disability: multicohort study. Scientific Reports 2017; 7: 13578

 

Jaa sisältö somessa!