Työkyvyttömyyseläkkeitä voi ehkäistä kuormitustekijöitä vähentämällä

Työterveyslaitoksen Työelämätietopalvelussa on tänään julkaistu uusi analyysi, joka tarkastelee työn fyysisiä kuormitustekijöitä sekä polven ja lonkan nivelrikon vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä.

Tiedote 14/2020

Tietojen perusteella voidaan arvioida, kuinka paljon eri kuormitustekijät vaikuttavat työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen valitussa ammattiryhmässä.

– Analyysi on työkalu esimerkiksi työpaikoille tai työterveyshuolloille: minkälaisia vaikutuksia voidaan pitkällä aikajänteellä saada työtä muokkaamalla?, kertoo erikoistutkija Taina Leinonen Työterveyslaitoksesta.

Tiedon avulla voidaan tunnistaa ammattiryhmiä, joissa nivelrikosta johtuvaa korkeaa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen riskiä voitaisiin pienentää työn muokkauksella tai ammatinvaihdolla.

Nyt julkaistussa ensimmäisessä versiossa keskitytään polven ja lonkan nivelrikon vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrään.

– Tulevissa päivityksissä työkyvyttömyyseläkkeiden syitä tullaan lisäämään. Seuraavaksi saamme tietoa olkapään sairauksista, Leinonen huomauttaa.

Aineisto perustuu laajaan Suomen työikäistä väestöä edustavaan 70 %:n satunnaisotokseen ja Työterveyslaitoksen työn kuormitustekijöiden tietokantaan.

Työelämätieto-palvelu täyttää vuoden ja siellä on julkaistu tänä aikana lähes 20 sisältökokonaisuutta. Palvelua päivitetään jatkuvasti.

Työelämätieto on Työterveyslaitoksen tuottama palvelu, joka kokoaa työelämädataa eri lähteistä ja tarjoaa sen avoimesti käyttöön. Palvelu on tarkoitettu asiantuntijoille, medialle, työelämänkehittäjille ja muille työelämätietoa hyödyntäville tahoille. Työelämätieto julkaistiin maaliskuussa 2019.

Linkki:

>>Työkyvyttömyyseläkkeet ja kuormitustekijät

Lisätietoja:

Taina Leinonen, erikoistutkija, p. +358 30 474 2030, taina.leinonen [at] ttl.fi (taina[dot]leinonen[at]ttl[dot]fi)

Jaa sisältö somessa!