50 § Tiedottaminen ja yhteistoiminta yhteisellä työpaikalla

Työturvallisuuslain pykälä 50 määrittää työnantajien velvollisuuksia yhteisellä työpaikalla. Pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan on varmistettava, että ulkopuoliset työnantajat ja heidän työntekijänsä saavat riittävät tiedot turvallisuuskäytännöistä. Muiden työnantajien tulee tiedottaa mahdollisista haitta- ja vaaratekijöistä, joita heidän työnsä voi aiheuttaa muille.

Pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan velvollisuudet (50 § 1 mom.)

Yhteisellä työpaikalla pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen varmistettava, että hänen työpaikallaan työtä teettävä ulkopuolinen työnantaja ja tämän työntekijät ovat saaneet tarpeelliset tiedot ja ohjeet työhön kohdistuvista työpaikan vaara- ja haittatekijöistä sekä työpaikan ja työn turvallisuuteen liittyvistä toimintaohjeista. Tällaisen työnantajan on varmistettava myös, että ulkopuolinen työnantaja saa tarpeelliset tiedot työpaikan palontorjuntaan, ensiapuun ja evakuointiin liittyvistä toimenpiteistä ja näihin tehtäviin 47 §:n mukaan nimetyistä henkilöistä.

Lain soveltaminen

Itsenäisten työnsuorittajien ja ulkopuolisten työnantajien velvollisuudet (50 § 2 mom.)

Edellä 1 momentissa tarkoitetun ulkopuolisen työnantajan sekä itsenäisen työnsuorittajan on tiedotettava pääasiallista määräysvaltaa käyttävälle työnantajalle sekä muille työnantajille niistä haitta- ja vaaratekijöistä, jotka hänen työnsä voi heihin nähden aiheuttaa.

Lain soveltaminen

Hyviä käytäntöjä 

 Alle on koottu hyviä käytäntöjä työturvallisuuslain pykälän 50 soveltamiseen.  

Lisätietoa yhteistoiminnasta

Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta (finlex.fi) Työsuojelun yhteistoiminnan järjestäminen yhteisellä työpaikalla, luku 5a

Työnantajan vastuu (tyosuojelu.fi) Työsuojeluviranomaisen ohjeita

Työsuojeluyhteistoiminnan osapuolet (ttk.fi) Työturvallisuuskeskuksen sivusto työsuojeluyhteisyöstä yhteisellä työpaikalla

Yhteinen työpaikka (ttk.fi) Työturvallisuuskeskuksen ohjeita luoville aloille

Yhteinen työpaikka, yhteisten vaarojen työpaikka ja vuokratyö (ttk.fi) Työturvallisuuskeskuksen ohjeita

Yksi työpaikka, monta työnantajaa, eikä tieto kulje – työturvallisuus kärsii (tyosuojelu.fi) Työsuojeluviranomaisen artikkeli